Meillä on Sapriinan kanssa on nyt noin kuukausi yhteistyötä takana. Se asuu melkein naapurissamme, noin kolmen kilometrin päässä. Olenkin käynyt Sapriinan kanssa puuhailemassa jotain lähes päivittäin ja se on osoittautunut hyvin oppivaiseksi, positiiviseksi ja yritteliääksi hevoseksi.

Sapriinassa parasta on sen touhukas ja seurallinen luonne sekä mukavat ja pehmeät askellajit. Se nauttii huomiosta, harjaamisesta ja ihmisten kanssa touhuamisesta sekä lähtee joka päivä tarhasta mukaani yhtä suurella innolla. Jaan aina muille laumassa oleville hevosille kaurat tarhassa oleviin ruokakuppeihin Sapriinaa hakessani. Sapriina on jo oppinut nappaamaan kupista vain suullisen kauraa ja tulemaan sitten luokseni portille, vaikka kaverit jäävät syömään.

Sapriina löytyi hauskalla tavalla, nimittäin sain Instagramissa viestin tytöltä, joka on Sapriinan kasvattajan tytär. Hän oli joskus lukenut entistä blogiani ja huomannut nyt Instagramista, että olin muuttanut samaan kylään. Tuli puheeksi pihattosuunnitelmamme ja että etsimme hevosta ylläpitoon. Tyttö antoi äitinsä yhteystiedot ja pian olimmekin jo sopineet, että menemme katsomaan, millaisia hevosia heillä olisi meille tarjota.

Ensimmäinen ratsastuskerta. ©Mikko Kauttu

Sapriinasta keskustelimme jo puhelimessa, koska kerroin etsiväni perusluonteeltaan rauhallista hevosta, joka voisi sopia myös lasten ratsastettavaksi. Kasvattaja osasi sanoa Sapriinasta, että se on kiltti käsitellä ja ratsastaessakin ainakin aiemmin vaikuttanut rauhalliselta.

Sapriinan kanssa ei kuitenkaan oltu tehty mitään kahteen vuoteen, eivätkä sen omistajatkaan siksi osanneet tarkalleen kertoa, mitä Sapriina tarkalleen osaa tai miten se ratsastaessa käyttäytyy. Jonkin verran sillä oli ajettu ja ratsastettu, jossain vaiheessa hetken aikaa ratsuttajakin käynyt, mutta ratsukoulutus oli jäänyt kesken, kun selkäännousun kanssa tuli hankaluuksia.

Sapriina oli oppinut pyörimään selkäännousussa, eikä selkään päässyt ensimmäisillä kerroilla ilman, että joku oli pitämässä siitä kiinni ja syöttämässä herkkuja. Koeratsastuksessa meni ainakin viisi minuuttia, että pääsin kyytiin, vaikka minulla oli tilanteessa kaksi avustajaa. Kunhan selkään pääsi, Sapriina oli kuitenkin hyvin rauhallinen – ennemmin laiska kuin reipas. Aloin päästä myös itsenäisesti selkään, kun annoin Sapriinan syödä vadista herkkuja selkäännousun aikana.

Ensimmäisellä ratsastuskerralla Sapriina mukelsi suullaan jatkuvasti siihen malliin, etten halunnut ottaa ohjia tuntumalle ollenkaan. Lähes kaikissa koeratsastuskuvissa Sapriinalla oli suu auki, vaikka ohjat olivat ihan löysällä. Päätin heti jättää kuolaimet kokonaan pois käytöstä. Nyt olen ratsastanut Sapriinaa LG Bridlellä, jolla se on toiminut hyvin. Jarrut löytyvät aina ja suukin on muuttunut vähitellen rauhalliseksi, kun Sapriina on tottunut kuolaimettomaan menoon.

Muutaman ratsastuskerran jälkeen tajusin myös vaihtaa käytössä olleen, toiselta hevoselta lainatun satulan karvasatulaan ja sillä Sapriina alkoikin liikkua huomattavasti innokkaammin. Vielä sopivaa satulaa ei ole löytynyt, mutta ainakin lännensatula olisi hankintalistalla. Sapriina on tällä hetkellä kengätön, joten kovin vauhdikkaasti emme ole ratsukoulutusta aloitelleet. Sillä on myös sen verran ylipainoa ja pitkä aika oloneuvoksena takana, että on hyvä edetä kaikessa rauhassa ja kasvatella kuntoa vähitellen.

Alussa Sapriina osasi vain liikkua mutkitellen eteenpäin käynnissä ja ravissa, kääntyä välttävästi ja pysähtyä erinomaisen tehokkaasti. Nyt se alkaa jo liikkua reippaammin eteen, taipua ympyröillä, venyttää pätkittäin eteen alas ja tekee sujuvasti käynti-ravi-siirtymisiä sekä temponvaihteluita ravissa. Olemme myös käyneet maastossa ja Sapriina kulkee siellä hyvin yksinkin, mitä nyt välillä vähän meinaa jäädä jumittamaan kavereiden aitausta ohittaessa. Eteenpäin ollaan kuitenkin aina päästy ilman suurempia neuvotteluja.

Sapriina ei tunnu kovin herkästi säikkyvän tai stressaavan mitään. Se on ollut koko ikänsä samalla omistajalla ja sitä on käsitelty asianmukaisesti varsasta saakka, joten todennäköisesti siksi se on luottavainen ja hyvin selväjärkinen kaikessa. Jos Sapriina säikähtää jotain, se lähinnä tärähtelee paikallaan. Kerran lumet putosivat viereisen rakennuksen katolta kun olin lähdössä maastoon ja Sapriina vain hieman astui sivummalle ja jähmettyi sitten hetkeksi paikalleen.

Aloitimme muutama päivä sitten naksutinkoulutuksen ja siitä Sapriina tuntuu innostuneen kovasti. Ensimmäisenä opetin Sapriinan luopumaan herkusta ja sen jälkeen nostamaan maassa olevan hanskan. Molemmat asiat sujuvat jo hienosti, vaikka treeniä on takana vasta kolme päivää! Sapriina on uteliaan ja puuhakkaan luonteensa ansiosta helposti motivoitava ja oppii nopeasti uusia asioita. Se nostelisi nyt hanskoja kaiken aikaa, jos saisi itse päättää.

Toissapäivänä otin naksuttimen mukaan myös selkäännousuharjoituksiin, jotta herkkuvati saataisiin pois käytöstä. Laitoin Sapriinalle suitsien sijasta kaulanarun, sillä en halunnut ollenkaan pakottaa sitä seisomaan paikoillaan. Sapriina tajusi nopeasti, että kun laitoin tuolin sen viereen, kuului ”naks” ja se sai herkun. Toisen herkun Sapriina sai, kun se pysyi paikallaan noustessani tuolille. Siinä vaiheessa Sapriina ei enää hievahtanutkaan ja pääsin aina kyytiin mutkattomasti. Viisi minuuttia tarvittiin treeniä ja selkäännousu sujui jo upeasti.

Tänään tuli kuitenkin selkäännousun kanssa todella harmillista takapakkia, kun Sapriina sai selkään noustessani ja sieltä laskeutuessani muutaman kerran sähköiskun takistani ja stressaantui siitä kovasti. Jouduimme palaamaan selkäännousuharjoituksissa taas lähtökuoppiin, mutta eiköhän tästä taas kärsivällisyydellä päästä etenemään.

Naksuttelusta ja nameista ei enää Sapriinan stressaannuttua ollut apua. Tilanne ratkesi lopulta sillä, että hain satulan tallista ja tarjosin Sapriinalle kauraa vadista. Satulan kanssa pääsin selkään aiheuttamatta sähköiskuja ja Sapriina koki selvästi turvallisempana vanhan tutun käytännön, jossa se sai rauhassa syödä vadista selkäännousun aikana. Sähköiskujen takia Sapriina kuitenkin tällä kertaa jännitti myös sitä, kun tulin alas selästä. Lopuksi teimme vielä mukavia ja helppoja asioita, kuten hanskojen nostelua, jotta treeneistä jäisi päällimmäiseksi hyvä mieli.

Takapakit ovat hevosia kouluttaessa harmillisia, mutta väkisinkin niitä tulee aina joskus. Nyt kaivan käyttöön luonnonharjat, hommaan jostain sähköisyyttä vähentävän suihkeen ja yritän käyttää mahdollisimman vähän keinokuituvaatteita, jotta sähköiskut eivät enää haittaisi tulevia harjoituksia.

Uskon, että Sapriinasta tulee meille ihan täydellinen perhehevonen ja harrastuskaveri. Alkuun oli tarkoitus, että käyn vain touhuilemassa Sapriinan kanssa nyt kevään ajan ja katsotaan sitten myöhemmin keväällä koulutuksen edetessä, sopiiko se meille. Tässä vaiheessa voi jo todeta, että aivan varmasti sopii! Sapriina on todennäköisesti aluksi tulossa meille ylläpitoon, mutta ostomahdollisuudestakin on keskusteltu ja itse ainakin toivon, että saisimme tuon kultakimpaleen vielä jonain päivänä meille ikiomaksi.