Toissapäivänä Sapriina ja Repe vihdoin muuttivat meille kotiin. Muuttopäivä meni omalta osaltani ihan tärinöissä. Lastaamisessa oli kummankin hevosen kanssa alkuun vähän ongelmia. Repe ei ollut koskaan ennen käynyt kopissa niin, että väliseinä olisi ollut paikoillaan. Sitä ei myöskään kiinnostanut ruoka, joten palkka ei motivoinut. Ehkä puolen tunnin harjoittelun jälkeen Repe tuli sisälle koppiin. Se pääsi kuitenkin peruuttamaan takapuomin alta ulos, kun pienikokoisena mahtui sieltä aika näppärästi limboamaan. Ihme kyllä Repe ei hermostunut asiasta yhtään, vaikka ensin ajattelin ettei se varmasti enää uskaltaisi tulla koppiin. Mitään vahinkoa tilanteessa ei onneksi sattunut lukuunottamatta yhtä pientä karvatonta läiskää selässä.

Keksimme siirtää kopin sellaiseen paikkaan, että sinne käveltiin suoraan tallista ja sitten alkoi homma toimia. Saimme Repen lastattua askel askeleelta Horslyx-nuolukivellä palkaten siten, että itse pyysin eteenpäin riimunnarusta ja kaverini Sanna tuuppasi samaan aikaan vähän vauhtia takapäästä. Nuolukivi kelpasi palkaksi, yhteistyömme toimi hienosti ja alkuvaikeuksien jälkeen lastaus sujui lopulta yllättävän nopeasti. Jos Repe yritti peruuttaa, Sanna sai pysäytettyä sen vain koskettamalla takamusta kädellään. Viisas varsa käveli tällä taktiikalla melkein saman tien koppiin, jäi sinne rauhallisesti, eikä reagoinut edes siihen, kun sivulle siirretty väliseinä laitettiin takaisin paikalleen.

Kahden tunnin kotimatka sujui rauhallisesti ja perillä Repe otti heti rennosti ja alkoi syödä. Kaverini Anu jäi vahtimaan Repeä siksi aikaa, kun kävimme Mikon ja Sannan kanssa hakemassa Sapriinan. Repe oli jo tunnin sisällä muutosta tutkinut makuuhallin ja vähän metsää, tutustunut Anun koiriin ja piehtaroinut onnellisena makuuhallin puruissa. Se vaikutti kotiutuvan välittömästi.

Hyvä niin, sillä Sapriinan lastaamisessa vierähti muutama tunti. Se oli heti alkuun todella hermostunut ja tuntui unohtaneen aivan kaiken tähän saakka oppimansa asiat. Ehkä olimme itse liian tärinöissä ja lisäksi etupuomi hankaloitti hommaa. Sapriina oli tottunut ottamaan palkan maasta, eikä tajunnut nostaa päätään etupuomin yli, minkä vuoksi se meinasi aina lyödä päänsä etupuomiin. Kerran saimme Sapriinan sisälle asti niin, että pää oli etupuomin yläpuolella. Sanna onnistui melkein laittamaan takapuomin kiinni, mutta Sapriina ehti juuri ratkaisevalla hetkellä peruuttaa ulos, jonka jälkeen se jämähti lastaussillalle, eikä suostunut enää tulemaan koppiin.

Lopulta jouduimme ottamaan liinat avuksi lastaukseen. Itse en normaalisti haluaisi lastata hevosta liinojen kanssa ihan turvallisuussyistä, eikä minulla ole liinojen avustuksella lastaamisesta mitään kokemustakaan. Olen myös sitä mieltä, että hevonen olisi parempi kouluttaa menemään koppiin omaehtoisesti. Sapriina oli kuitenkin saatava Repelle kaveriksi samana päivänä, joten piti ottaa järeämmät keinot käyttöön.

Onneksi Sapriinan kasvattajat tulivat auttamaan liinojen kanssa ja lastaus meni lopulta yllättävän rauhallisesti. Sapriina jäi koppiin ihan rennon oloisena, mutta kuljetuksen aikana vaikutti melko paljon kuopivan kopissa. Onneksi matkaa oli vain kolme kilometriä.

Hienoista hienoin Repe osasi odottaa rauhallisesti, vaikka kaverin saapumisessa hieman kestikin. Hyvää kannatti odottaa! Repe ja Sapriina nuuhkivat ensitapaamisella toisiaan hetken ja lähtivät sitten yhdessä metsään. Jonkin ajan kuluttua Sapriina ilmoitti yhdellä potkulla ja vinkaisulla olevansa pomo, jonka jälkeen Repe on osannut hienosti väistää sitä, eikä mitään kinaa ole sen jälkeen ollut. Pari kertaa se on yrittänyt astua Sapriinaa ja ainakin kerran selvästi ollut etsimässä nisää, eli vaikea sanoa, onko se ottanut Sapriinan uudeksi äitihahmokseen vai tyttöystäväkseen…

Hevosten saapumisen jälkeen olin vielä niin täpinöissäni, etten edes pystynyt ottamaan Sapriinasta ja Repestä mitään kuvia tai videoita pariin tuntiin! Onneksi Mikko ja Sanna olivat ahkeria kuvaamaan. Muistan, että tärisin varmaan ainakin puoli tuntia sen jälkeen, kun molemmat hevoset oli saatu kotiin.

Kaikenkaikkiaan muuttopäivään sai kulumaan aikaa 12 tuntia. Pääsimme nukkumaan joskus yhden aikaan yöllä, mutta seuraavana aamuna oli jo viideltä tikkana pystyssä ja kiiruhtamassa tallille katsomaan ovatko hevoset tallessa. Olivathan ne. Repe nukkui siellä tyytyväisenä pitkin pituuttaan ja Sapriina vahti oviaukkoa.

Nimesimme Sapriinan Panssarivaunuksi ja Repen Perävaunuksi. Ne ovat oivallinen parivaljakko. Syövät jo parin päivän tuntemisen jälkeen samasta ruokakupista, juovat samaan aikaan vesiastiasta ja kyhjöttävät kylki kyljessä pihatossa. Niin suloisia! En ole koskaan nähnyt näin helppoa tutustumista hevosilla. Ajattelin jo hevosia valitessani, että Repe ja Sapriina varmaan sopisivat luonteidensa puolesta hyvin yhteen, mutta silti olen yllättynyt, kuinka hienosti ne tulevat juttuun!

Repe on yllättänyt meidät viilipyttymäisellä käytöksellään aivan totaalisesti. En ole koskaan tavannut 2-vuotiasta varsaa, joka käyttäytyisi noin hienosti. Se antoi heti ensimmäisestä illasta lähtien suihkuttaa ötökkämyrkkyä ja putsata jalkaan tulleen pienen haavan seisoen paikallaan kuin tatti. Repe ei ole stressannut oikeastaan mitään. Se menee sinne, mihin ihminen pyytää, kulkee taluttaessa löysällä narulla, väistää painetta hienosti ja seisoo nätisti paikallaan hoitaessa. Aivan täydellisen ihana ja kiltti hevoslapsi!

Sapriina on ollut vähän stressaantuneempi maisemanvaihdoksesta, mutta silti yllättävän rauhallinen. Sekin on jo käynyt piehtaroimassa ja nukkunut makuullaan, mutta monet asiat huolestuttavat sitä vielä. Hoitotilaan Sapriinaa ei ole vielä voinut viedä harjattavaksi. Kerran kävimme siinä kääntymässä, mutta Sapriina meinasi saada slaagin eri tavalla kopisevasta ja hieman liukkaammasta lattiasta. Koska Sapriina hätääntyy hoitotilan lattialla, emme myöskään ole uskaltaneet ottaa riskiä, että se hötkyillessään liukastuisi oikeasti.

Mikko piikkasi eilen betonin päällä olevaa tasoitekerrosta pois, jotta lattia ei olisi niin liukas, mutta se on hidasta hommaa, joten toistaiseksi Sapriinaa hoidetaan makuuhallin aitojen sisäpuolella purupohjalla. Uloskin olisi suunnitelmissa laittaa jokin harjauspuomi. Repellä ei ole kenkiä, joten se pystyy hyvin kävelemään hoitotilan lattialla, eikä myöskään jännitä siinä kävelyä yhtään.

Tähän mennessä olemme liikuttaneet hevosia vasta taluttaen. Ensimmäisellä talutuslenkillä varsinkin Sapriinalla oli vähän jyräysmeininki päällä, mutta tänään molemmat hevoset olivat jo selvästi rennompia. Vielä en ole täällä kotona kiivennyt Sapriinan selkään, sillä haluan sen vielä vähän rauhoittuvan ja rentoutuvan ennen ratsastustreenejä. Uskoisin, että ensi viikolla menen jo selkäänkin. Yllättävän nopeasti nuo molemmat hevoset ovat onneksi kotiutuneet ja edistystä tapahtuu koko ajan.

On tosi vaikea uskoa todeksi, että meillä on nyt pihassa kaksi aivan ihanaa hevosta. On hauska seurata niiden touhuja ja sydän meinaa ihan pakahtua, kun ne vaikuttavat viihtyvän uudessa kodissaan ja toistensa kavereina niin hyvin!