Olemme nyt viikon verran totutelleet uuteen arkeemme hevostilallisina ja vastaavasti Sapriina ja Repe ovat totutelleet uuteen elämäänsä meidän hevosinamme, uuteen kotipaikkaansa ja uusiin käytäntöihin. Aikamoinen sopeutuminen itse kullakin!
Viikko on ollut melko raskas meille ihmisillekin, nimittäin hevosten kotiutumisen lisäksi oli muutakin hommaa. Päärakennuksen tulisija ja savupiiput muurattiin loppuun. Tämä vaati meiltä paljon panostusta ja esivalmisteluja, sillä kyseessä ei ollut mikään avaimet käteen -paketti, vaan kuskasimme itse tiiliä katolle ja laitoimme paikat sellaiseen kuntoon, että muurarin oli hyvä tehdä työnsä.
Muutama ilta menikin rattoisasti henkilönostimella ajellessa, katolla nikkaroidessa ja tiiliä kantaessa. Hevoset eivät sanoneet touhusta mitään, vaan katselivat tyytyväisinä uurastustamme tarhasta käsin. Muutenkin Sapriina ja Repe ovat kotiutuneet oikein hienosti ja suhtautuneet kaikkeen yllättävän rauhallisesti, vaikka pihassamme on käynyt monenlaisia härveleitä.
Muutamat ensimmäiset päivät otimme rauhallisesti ja teimme hevosten kanssa vain talutuslenkkejä. Ensimmäinen ratsastus kotona meni oikein hyvin ja Repe oli mukana vapaana. Kävimme metsässä kävelyllä ja otimme pienet laukka‐ ja ravipätkät tielläkin. Toisella ratsastuskerralla Sapriina keksi jostain syystä, että voi jyrätä mihin tahansa pusikkoon, kivikkoon tai vaikka hypätä ojan yli kuskin pyynnöistä piittaamatta. Se alkoi vain tieltä punkea metsään ihan satunnaisissa paikoissa. Mitään logiikkaa tuolle käytökselle en ole keksinyt.
Sapriina ei ole kertaakaan yrittänyt jyrätessään päästä syömään tai kääntyä takaisin kotiin eikä entisenkään kotinsa suuntaan. Repen suuntaan se on kyllä toisinaan pyrkinyt silloin kun Repe on ollut mukana, mutta jyräämistä on tapahtunut yhtä lailla, oli Repe mukana tai ei. Sapriina vain yksinkertaisesti punkee niin vimmaisesti ryteikköön, ettei sitä saa sieltä mitenkään käännettyä pois.
Olen aina ratsastanut herkkiä, kuumia ja kiireisiä hevosia mielelläni, eikä hitaammanpuoleinenkaan ratsu ole ollut mikään kauhistus. Pukittelu ja muut kevätjuhlaliikkeet eivät ole haitanneet. Jyrääminen on kuitenkin hevosella sellainen taipumus, jota en voi sietää. Olen joutunut nyt useamman kerran tulemaan alas selästä kesken ratsastuksen, kun Sapriina on yrittänyt väkisin ryskyttää tiheään ryteikköön tai johonkin muuhun vaaralliseen paikkaan. Tälle vaaralliselle käytökselle on tietysti tehtävä loppu mahdollisimman pian.
Todiste puskajusseilusta. Oli pakko tulla alas, jotta vältyttiin pahemmalta vaaratilanteelta.
Viritin ensiapuna suitsiin ”norsujarrun”, eli köydestä punotun kakkosturpahihnan ja toiset ohjat. Muuten olen käyttänyt tavallisia ohjia, mutta tarvittaessa olen turvautunut norsujarruun. Norsujarru kuitenkin harmillisesti muuttui käyttökelvottomaksi tänään, kun Sapriina astui vahingossa toisien ohjien päälle ja ehti nostaa päänsä ylös ennen kuin sain jalan nostettua pois ohjan päältä, jolloin ohja katkesi.
Nyt ei auta muu kuin käydä ostamassa uudet ohjat. Samalla ajattelin myös hankkia Sapriinalle vähän vahvemmat kuolaimettomat, kuten hackamoren. Parempi ottaa vähän vahvempi jarru käyttöön ainakin siksi aikaa, kunnes tuo jyräysmeininki saadaan loppumaan. Tuntuu nimittäin hieman turvattomalta, kun Sapriinan kaltainen panssarivaunu rynnistää ryteikköön niin, että ryskyy! Ja Sapriinahan ei siinä tilanteessa mitään tavanomaisia pyyntöjä kuuntele, vaikka on aina pysähtynyt ratsastajan suullisesta pyynnöstä kuin seinään vaikka kesken laukan.
Kuolaimetkin voisi toki muuten laittaa, mutta itse mieluumin ratsastan kuolaimetta ja Sapriinalle en halua laittaa kuolaimia ainakaan ennen kuin sen hampaat on raspattu. Ajattelinkin heti maanantaina soittaa eläinlääkärille ja varailla raspausaikaa. Se oli tarkoitus hoitaa jo aiemmin keväällä, mutta aika vain kului hurjaa vauhtia ja viime hetket ennen muuttoa kuluivat lastaustreenien parissa. Haluan kuitenkin mahdollisimman pian tarkistaa, voiko jyrääminen ja vastustelu (suun aukominen) johtua kivusta, koska mitään loogista selitystä Sapriinan käytökselle ei ole nyt muuton lisäksi löytynyt.
Repe on taas aivan erilainen käsitellä. Niin hienovarainen, hellä ja nöyrä, kuin pieni hevonen suinkin olla voi. Tänään kokeilimme ensimmäistä kertaa vähän treenata ohjasajoa ja se sujui hienosti. Ötökät häiritsivät keskittymistä, mutta lyhyen harjoituksen aikana Repe oppi jo hienosti liikkeelle lähdön ja pysähdyksen. Taluttajaakaan ei lopuksi tarvittu. Repellä oli ohjasajettu edellisen kerran joskus viime syksynä, joten hyvin sillä tuntui olevan asiat muistissa.
Nyt olemme pystyneet jo liikuttamaan hevosia erikseen, eli siten että toinen on odottanut tarhassa. Aluksi emme uskaltaneet jättää kumpaakaan yksin tarhaan, mutta teimme aina pieniä harjoituksia, joissa toinen hevonen vietiin hetkeksi kauemmas, pois näköpiiristä ja hetken kuluttua tuotiin takaisin. Välillä teimme jälleennäkemisen hetkellä vain ohituksen ja jatkoimme kummankin hevosen kanssa tietä eri suuntiin.
Kun nämä harjoitukset alkoivat onnistua rauhallisesti, menimme ensin kentälle molempien hevosten kanssa ja tilanteen ollessa rento laitoimme Repen takaisin tarhaan kentän viereisestä portista. Sitten jatkoin Sapriinalla ratsastusta kentällä ja kävin lopuksi vielä tielläkin, poissa Repen näköpiiristä. Muutaman kerran hevosten piti hirnua puolin ja toisin, mutta yllättävän hyvin erossa olo sujui.
Tänään teimme ensimmäistä kertaa siten, että lähdin Sapriinan kanssa pienelle maastolenkille lähiympäristöön ja Repe jäi suoraan tarhaan odottamaan. Ensimmäiset puoli tuntia Sapriina toimi kuin ajatus, eikä yrittänyt kertaakaan jyrätä puskaan. Sitten yht’äkkiä kesken rennon ratsastuksen Rouva Panssarivaunu päättikin viedä minut syvälle puskaan ja vielä kahteen kertaan.
Tilanteessa ei ollut mitään erikoista; kävelimme vain normaalisti tietä pitkin, enkä ollut mitenkään ajatuksissani tai pyytänyt Sapriinalta mitään erityistä. Jouduin tulemaan molemmilla puskajyräyskerroilla alas, koska en olisi yksinkertaisesti mahtunut vammoitta siihen ryteikköön, mihin Sapriina oli minua viemässä. Pääsin onneksi nopeasti kiipeämään takaisin kyytiin kentällä olevalta penkiltä.
En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon ärsytti – etenkin kun ratsastuksen alkupuolisko meni niin hienosti ja ehdin jo Mikollekin kehua, kuinka Sapriina ei kertaakaan yrittänyt minkäänlaista jyräämistä. Ei olisi pitänyt vielä hehkuttaa, kun kahden minuutin kuluessa kehuista olimme jo ryteikössä vasten tahtoani. Pukittelevat, ryöstävät ja muuten riekkuvat hevoset jotenkin kestän paremmin, mutta kun 600-kiloinen otus jyrää umpimetsään, ei paljon naurata. Taluttaessa Sapriina on kuitenkin käyttäytynyt oikein hienosti ja ratsastaessa se on ollut jyräämistä lukuunottamatta oikein mukava, reipas ja lennokas.
Sapriina on vähän Repeä rauhattomampi yksin tarhaan jäädessään. Sille on ollut myös vaikeampaa tottua hoitotilassa seisomiseen, mutta viimeiset pari päivää sekin on onnistunut hienosti. Repe on taas kunnostautunut kolhimalla itseään tarhassa enemmän. Muutamia pintahaavoja on saanut olla ahkerasti puhdistamassa ja hoitamassa. Vähän kurjaa se haavojen hoito Repen mielestä on, mutta yllättävän hyvin se on antanut haavansa hoitaa ja tutkia.
Meille on jatkuvasti tullut mieleen asioita, joita pitäisi sittenkin tehdä pihaton tai tarhan suhteen eri tavalla. Heti ensimmäisenä päivänä tajusimme, että hevoset täytyy pystyä tarvittaessa myös hetkellisesti sulkemaan ulos makuuhallista. Meillä oli siinä kyllä portti, mutta ajatusvirheemme vuoksi portin sulkeminen ulkoa päin olisi mahdollistanut hevosille pääsyn hoitotilaan huoltokäytävää pitkin. Hoitotilan betonilattia on osoittautunut kengässä olevalle hevoselle hieman turhan liukkaaksi, joten ajattelimme laittaa siihen lattialankut.
Ruokakuppeja meni alkupäivinä rikki molempien hevosten käsittelyssä sellaista vauhtia, että päädyimme ruokkimaan arvon herrasväen vatipäätaktiikalla. Köyden ja karbiinihaan avulla rehuvati päähän ja syömään, syömisen jälkeen heti pois. Ainoa keino, miten noiden termiittien käsittelyssä pysyy astiat ehjänä.
Muutenkin hevoset ovat kovasti innostuneet sisustamaan. Ovien mattoja on revitty, nuoltu ja mussutettu. Puuta on jyrsitty. Puun kuoret eivät ihme kyllä ole kelvanneet, mutta paljaat laudat senkin edestä. Nyt hevoset eivät enää pure tervattua puuta, mutta Repe nuolee tervaa onnesta soikeana.
Ovat nuo tolvanat ihan äärimmäisen hauskoja ja on ollut ihana seurata niiden tutustumista ja kotiutumista. Tänään olen kuitenkin ikävöinyt Futuraa kovasti. Minulla on nyt enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut toivoa; kaksi suloista hevosta omassa pihassa ja vieläpä mies, joka haluaa jakaa kanssani hevosharrastuksen (ja kaiken muun hyvän lisäksi ottaa vielä hienoja kuviakin tänne blogiin)!
Sapriinan ja Repen kanssa ei kuitenkaan ole vielä kehittynyt tarpeeksi vahvaa luottamussuhdetta, eikä sitä hetkessä rakennetakaan. Tuntuu epäreilulta, että kaikki se hieno yhteys, mitä meillä Futuran kanssa oli suurella työllä rakennettu, on vain voitu pyyhkiä kerralla pois. Nyt noiden kahden kanssa täytyy tehdä vähintään yhtä suuri työ, että päästään joskus samaan tai edes lähelle. Hevosten kouluttaminen on mielestäni palkitsevaa ja kivaa, mutta jyrääminen on ehkä vihoviimeisin ongelma, jonka tahtoisin hevosen kanssa kohdata. Ehkä tästäkin vastoinkäymisestä vielä oppii uutta ja kehittyy paremmaksi hevosten käsittelijäksi – ainakin toivon niin.
Usein takapakki jossain asiassa toisen hevosen kanssa saa ikävöimään Futuraa aivan järjettömästi. Voi kun pystyisi vielä lähtemään Futuran kanssa maastoon, paahtamaan täyttä laukkaa ja samoilemaan pitkin metsiä, laukkaamaan pellolla pelkällä kaulanarulla tai laittamaan ratsastaessa silmät kiinni ja rentoutumaan täysin. Näiden uusien hevosystävien kanssa sellainen ei vielä onnistu, mutta ehkä vielä jonain päivänä siihen pisteeseen päästään.
Kuvat ©Mikko Kauttu
Auttaisiko tähän Sapriinan ongelmaan jonkinlainen variaatio yhden ohjan pysäytyksestä? Kuulostaa kyllä ikävältä
TykkääTykkää
Olen tätä tehnytkin aina kun Sapriina yrittää jyrätä. Pyöritän niin kauan paikallaan yhdellä ohjalla, että saan lähtemään nätisti haluamaani suuntaan. Mutta usein en vaan saa päätä kääntymään, vaikka kääntäisin kaksin käsin yhdestä ohjasta, koska Sapriina on yksinkertaisesti niin vahva.
TykkääTykkää
Suomenhevosten bravuuriliike, toki ei kaikki sitä tee mutta sitten kun tekee niin mennään eikä meinata.. Lyhyttä ja vahvaa leveää kaulaa ei niin vain käännetäkään. Etköhän ajan kanssa löydä myös nappulat tämän asian ratkomiseen! Vaatii vain kokeilua, yritystä ja erehdystä
TykkääTykkää
Toivottavasti! Itse olen ihan uudessa tilanteessa suomenhevosen kanssa, kun olen aiemmin ratsastanut täysin erilaisia hevosia. Yritän ottaa tämän oppimisen kannalta 😅
TykkääTykkää
Ihan ekaksi pitää sanoa, että teillä näyttäisi hevosille olevan ihan unelmapaikka! Jos mä olisin hevonen, ni haluisin teille!
Hevoset ovat kyllä ihan mahdottomia, kun ne rikkoo ja tuhoaa paikkoja kyllä ihan huolella 😀 meilläkin on ollut hevosia kotona silloin kun olen asunut vanhempien luona (ja äidillä aina viime vuoteen saakka) ja aina sai jotain paikkaa olla korjaamassa. Milloin jotain oli järsitty, milloin hinkattu kumoon, astuttu päälle, puskettu… 😀 mutta siihen tottuu ja jotain juttuja oppii myös ennakoimaan, niin eivät pääse ihan aina kaikkea hölmöyksiä kokeilemaan.
Harmi tuo Sapriinan jyrääminen voisiko se olla jotain sijaistoimintaa? Koirat tekevät ainakin ihan älyttömiä juttuja välillä ja ne menee musta kyllä ihan sijaistoiminnan piikkiin. Vaikka Sapriina vaikuttaisikin ihan rennolta, niin luultavasti muutto uuteen paikkaa kuitenkin stressaa, vaikka teillä kaikki niin hyvin heillä onkin. Mutta tämä on nyt vaan mun pohdintaa, sinä siellä hevosen kanssa olet ja tiedät parhaiten. Toivottavasti saat kitkettyä tämän epätoivotun käytöksen mahdollisimman pian pois!
Mutta kuten jo sanottua, niin teillä on aivan upea paikka siellä ja talostakin tulee ihana! Tuollainen paikka olisi ihan mun unelma!
TykkääTykkää
Voi kiitos, ihana kommentti ❤ Piristi kovasti mieltä, kun on niin paljon nyt harmittanut tuo jyrääminen.
Olen kyllä itsekin äärettömän onnellinen tästä meidän paikasta. Kuin paratiisissa asuisi 🥰
TykkääTykkää
Ja tuo sijaistoiminta on kyllä hyvä veikkaus. Itsekin arvelisin, että kyse voi olla sellaisesta, koska varmasti muutto uuteen paikkaan aiheuttaa stressiä. Myös sellaista, mikä ei ihmiselle varsinaisesti muuten näy.
TykkääTykkää
Miten kiva on lukea postauksiasi ja arkea omassa tallissa rehellisesti kuvattuna. Tuo puskajyrääminen on ikävä tapa, mutta uskoisin että ajan kanssa se häviää ja kuten sanoit kun luottamus lisääntyy puolin ja toisin, muotoutuu suhde erilaiseksi. Hevoset kun keksivät uuden omistajan kanssa meidän ihmisten näkövinkkelistä mitä ihmeellisimpiä asioita. Mutta uusi ihminen, uudet kujeet. Kun minulla oli ensimmäinen hevonen se teki samaa, vie puskiin ihan yllättäen. Mutta kun itse sai varmuutta käsittelyyn ja hevosen luottamus kasvoi, jäi tuo puskiin vieminen pois. Hevoset ovat niin herkkiä tuntemaan ja sitä ihmettelen, miten ne lukevat kuin avointa kirjaa ja vaikka tämän jokainen hevosen omistaja tietää, silti käytännössä se yllättää aina vain.
Oma suokkini on alusta lähtien ollut herkkä ja sen kanssa vaati kärsivällisyyttä saada siitä sellainen kuin se nykyisin on. Sen tiesin jo nähtyäni, että on niin rauhallinen ja vakaa, mutta jos itse hermostuu, ärsyyntyy, purkaa sen hevoseen, niin peli on menetetty. Kun on oppinut toimimaan rauhallisesti, määrätietoisesti ja tilanteissa, mitkä ärsyttävät niin jättää pois harmistuksen ilmauksen niin homma jatkuu eteenpäin. Tämä on vaatinut paljon minulta ymmärtää, että minun on säilytettävä maltti, vaikka hevonen sitä kokeileekin. Tämä ei ole kyllä koskaan ollut jyrä, väistää helposti, mutta toisena puolena on taas tilanteissa se, että jännittyy jos tilanne on sille hämmentävä, stressaava tms.
Onnea uuteen omaan talliin ja hevosilla on kyllä mahtava pihatto tarhoineen / laitumineen.
TykkääTykkää
Voi kiitos, aivan ihanasti ja kannustavasti kommentoit❤ Tosiaan oma hermostuminen ei yhtään helpota asiaa. Mulle on ihan uutta tämä tiiviisti suomenhevosen kanssa toimiminen, kun on tottunut hermostustaan herkemmin ja eri tavoin ilmaiseviin rotuihin. Täytyy vain oppia itsekin uudet tavat toimia.
TykkääTykkää
Minulla on ollut yksi lainaratsu, joka teki tuota samaa yllättäen puskaan jyräämistä – suomenhevonen sekin. En voinut käsittää sitä mitenkään, miksi yhtäkkiä keskelle ryteikköä. Koko ajan piti olla varuillaan. Hevonen vielä lähti sinne puskaan usein laukalla, vaikka sitä ennen olisi kävellyt rauhallisesti! Sillä onneksi käytettiin kuolaimia niin sen sai sentään käännettyä, mutta aikamoiset taistelut jouduin käymään eikä mukavasta maastoilusta voinut puhua.
En ratsastanut sillä tarpeeksi pitkään, että voisin kertoa, miten homma ratkesi, mutta luulen, että se olisi loppunut kun olisimme tulleet tutummiksi ja olisin ns. saanut hevosesta paremman otteen. Se oli muutenkin vähän sellainen, että pyrki tekemään omia ratkaisuja.
Mutta on kyllä ehdottomasti hyvä idea ottaa käyttöön järeämmät hallintavälineet, turvallisuus ennen kaikkea! Itse laittaisin kyllä kuolaimet, jos hevonen on niihin joskus totutettu. Ja jos ei ole totutettu niin aloittaisin tässä vaiheessa.
TykkääTykkää
Sapriina sentään onneksi marssii puskiin kävellen!😅 Kuolaimia en halua laittaa ainakaan ennen kuin suu on tutkittu. Sapriina on kyllä niihin totutettu. Kerran ratsastin kuolaimilla ja se ei antanut ottaa tuntumaa suuhun ollenkaan, alkoi mukeltaa suullaan heti kun kuolain laitettiin ja oli niin rauhaton, että joko sillä on todella ahdas suu, huonoja kokemuksia kuolaimesta tai jotain muuta vikaa suussa.
TykkääTykkää
Ihanaa lukea taas sun tekstejä ja tarinoita hevosarjesta! Aina vaan tekstit on yhtä helppolukusia, selkeitä ja mukaansa tempaavia, eikä tästä teidän uudesta elämänvaiheesta ole kyllä elämän makua puuttunut! Hevoset vaikuttaa niin symppiksiltä kuvien ja tekstien perusteella ja niinku joku sanoikin, jos olisin hevonen ja voisin valita niin ehdottomasti asuisin teidän pihassa! Ihanat tilat ja hevosia ymmärtävät omistajat.
Ystäväni hevonen jouduttiin vastikään lopettamaan sairastelun takia tilanteessa, jossa mitään hoitoa ei voitu enää harkita. Menetys ja suru on kovasti koskettanut myös omaa elämääni, ja Futuran kuolema on ollut tapahtumien myötä paljon mielessä. Toisaalta niin kaunista, mutta myös hyvin raskasta, että ikävöit Futuraa voimakkaasti edelleen! Toki myös uudet, ”oudot” omat hevoset varmasti korostavat kaipuuta, kun ei enää voi jakaa arkea sen oman tutun sieluneläimen kanssa. Toivon kovasti, että lähennytte hevosten kanssa ja pääsisit kokemaan vielä syvää yhteyttä ja myös tyytyväisyyttä oman hevosen kanssa! Ja tällä hetkellä ennen kaikkea, että Sapriinan jyräämisongelma ratkeasi ja loppuisi pian. Kuulostaa uskomattoman kinkkiseltä haasteelta.
Onnea myös onnellisesta ja tasapainoisesta parisuhteesta! Sen mukanaan tuoma tuki ja arvostuksen tunne kantaa monissa haasteissa ja ongelmatilanteissa, vaikkei parhainkaan parisuhde pelkkää auvoa ole. Ihanaa silti, kuinka hevosprojekti ja monet muutkin projektit ovat teidän yhteisiä, ne varmasti tuo suunnattomasti iloa elämään. 🙂
TykkääTykkää
Ihan tuli kyyneleet silmiin kun luin kommenttiasi. Todellakin osui ja upposi. Kiitos ❤ Ihana nähdä miten kannustavia ihmiset ovat. Onhan se outoa aloittaa uusien hevosten kanssa kaikki ihan alusta. Huomaa, että rotukohtaiset ominaisuudet vaikuttavat yllättävän voimakkaasti. Vähän kuin puuttuisi työkalut ja käyytöohjeet kokonaan ja pitäisi itse keksiä mikä työkalu käy mihinkin tarkoitukseen…
Onneksi Repe on niin simppeli tapaus, että voi nyt keskittyä enemmän Sapriinan ongelmaa ratkomaan. Harmillista, kun hommattiin Sapriina nimenomaan Mikkoa ja lapsia ajatellen, kun oli niin tasaisen oloinen, mutta nyt ei tiedä tuleeko se siihen soveltumaan vielä pitkiin aikoihin. Mutta katsotaan päivä kerrallaan. On kyllä mahtavaa, kun puoliso on tukena ja jakaa arjen tältäkin osin. Muuten harmittaisi huomattavasti enemmän!
TykkääTykkää
Heippa Kaktu. Ihania kommentteja olet saanut ja ehdottomasti yhdyn samoihin sanoihin muiden kanssa sekä teidän ihanista puitteista että kinkkisestä jyräämisongelmasta. Mutta näen silti, että kun luottamussuhde syvenee ja kaikki tottuvat uuteen tilanteeseen, ongelmaankin varmasti löytyy ratkaisu, ellei se jo itsestään ajan myötä helpota. Positiivista vahvistetta on todella hankala käyttää, jos hevonen vaan keksii lähteä omille poluilleen, joten napakampi kuolaimeton on varmasti turvallisin vaihtoehto. Jossain tutkimuksessa joskus sanottiin, että hevosella menee keskimäärin 6 kuukautta tottua uuteen kotipaikkaan, ja päälle vielä uusi omistaja, uusi kaveri ja uudet tavat, niin varmasti on Sapriina hämmennyksissä. Ja kovan kuoren alla on varmaan herkkä, tuo sen vaan esiin helposti ”kovasti”. En epäile hetkeäkään ettettekö oppisi ymmärtämään toisianne ja toistenne sielunelämää ajan kanssa. Sinulla on suuri sydän ja avoin mieli, täältä kuvista ja videoista välittyy kuinka annat hevosillekin tilaa olla omia itsejään mutta samalla hellästi opetat ja koulutat toimimaan itsesi kanssa. Futura ei ollut varmasti helpoimpia projekteja, mutta ajattelen että hän antoi sinulle todella paljon sellaisia kokemuksia, näkemyksiä ja tunteita, joita ei rahassa voi mitata, mutta joilla on iso tarkoitus sinun ja uusien hevostesi elämässä. Tsemppiä jatkoon ja toivottavasti jatkossakin saamme lukea blogista teidän elämästä 🙂
TykkääTykkää
Voi kiitos, ihana kommentti sinultakin ❤ Sapriina on tosiaan yllättävän herkkä. Koko ajan ollaan menty nyt parempaan päin, eli eiköhän tämä tästä kun kotiutuminen etenee. Hackamore ja tiheämpi palkkaaminen on auttanut paljon 😊
TykkääTykkää
Hei, löysin vain sattumalta tämän:
https://elainkoulutus.fi/tag/hevonen-jyraa/
Sivun. Siellä kerrotaan juuri siitä miksi se jyrää.
Onnea uuteen kotiin ja talliin!
TykkääTykkää
Kiitos 😊 Tuo artikkeli käsittelee mielestäni taluttaessa jyräämistä. Olin lukenut sen jo aiemmin, mutta siitä ei nyt ollut apua tähän ongelmaan 😊
TykkääTykkää
Mulla oli kanssa aikoinaan jyräystoiminnolla varustettu suomenhevonen (ja oli siinä muutakin pulmaa). Kerran esimerkiksi painoi ryteikköön ja jäin ns puun ja hevosen väliin ja nahat lähti kädestä.
Aika ja tekeminen, säännöllinen liikunta ja selvät pelisäännöt oli meillä ainakin paras ratkaisu. Joskin täysin kuolaimetta ratsastaminen ns sidepulleilla jäi melko vähäiseksi, kentällä käyntiä ja ravia tms. Maastoon keksittiin hyvä kuolain sitten ja sillä mentiin. Jyräys pusikkoon/täysillä eteenpäin puskeminen jäi kyllä lähes kokonaan pois viiden vuoden aikana. Hevonen oli 16v kun tutustuimme ja 21-vuotiaana lopetettiin, että vanhakin kyllä oppi ❤️
Heppa tuli ihan lastenkin ratsastettavaksi ja toimi kivasti siinä, toki vaati paljon ohjausta multa silloin. Arkiset tilanteet ym sujuivat hyvin mut tämä ei päässyt eroon kokonaan myöskään ”muutoshysteriasta”.
Esim lastaus opeteltiin kantapään kautta, eläinlääkäri ”vähän jännitti” yms. Ehkä jos lisävuosia olisi suotu niin olisi viimeinenkin jännitys saatu pois.
Mutta kyllä ns reippailla maastolenkeillä loppuun asti vaati skarpin ratsastajan (laukatessa reippaammin kavereiden kanssa), ettei välillä ehdottanut kuskaamista vähän liian lujaa 😀
Kyllä teidän Sapriinasta hyvä tulee ❤️
TykkääTykkää
Kiitos kannustavasta kommentista! ❤ Vaikuttaa siltä, että meilläkin aika ja selkeät rajat sekä toivotusta käytöksestä palkkaaminen auttavat. Skarppi pitää varmasti jatkossakin olla.
TykkääTykkää
Moikka! En todellakaan tiedä onko kyse samasta asiasta, mutta kerrotaan varuilta oma kokemus. Eli oma hevoseni alkoi änkeämään vaarallisesti ojiin, peruutteli yms. kun sen maha oireili (mahahaava). Ensin en ollenkaan tajunnut että kysymys on tästä, mutta kun tilanne selvisi, niin logiikka löytyi hyvinkin pian. Tsemppiä teille tilanteen ratkomiseen!
TykkääTykkää
Tämä kommentti oli mennyt roskapostiin, eli pahoittelut myöhäisestä vastauksesta. Ongelma on kuitenkin meillä jo ratkennut! 🙂
TykkääTykkää