Kirjoittelin aikaisemmin Sapriinan puskajyräysongelmasta. Alussa ongelman ratkaiseminen tuntui hankalalta, mutta nyt se vaikuttaisi ratkenneen. Hackamoreen vaihtaminen oli selvästi hyvä juttu ja vaikka senkin kanssa ollaan kerran käyty ryteikössä, sain kuitenkin Sapriinan helpommin takaisin hallintaan ja käännettyä sieltä pois. Hackamoreen vaihtamisen lisäksi aloin palkkaamaan Sapriinaa tiheämmin. Mikko kulki myös mukana ja palkkasi Sapriinaa välillä myös maasta käsin. Tiheämpi palkkaaminen toivotusta käytöksestä auttoi selvästi.

Jos oikein laskin, viimeiset viisi ratsastuskertaa ovat sujuneet ilman minkäänlaisia puskailuyrityksiä. Edellinen puskajyräyskerta tapahtui noin viikko sitten juuri kun olin antanut palkkaamista edeltävän äänimerkin ja tarjoamassa Sapriinalle palkkaa selästä. Se valitsi mieluumin ryteikköön rymyämisen kuin herkun, mistä olin aika ihmeissäni. Kun sain Sapriinan käännettyä ryteiköstä takaisin tielle, palkitsin sen.

Taisi olla Sapriina vähän ihmeissään, kun tätä edeltävällä puskajyräyskerralla menetin hermoni ja kirosin sille kuin merimies. Sitten totesin, että parempi pitää omat hermot kurissa. Tämän pusikosta poistuessa palkkaamisen jälkeen puskailuyrityksiä ei ole enää tapahtunut. Muutaman kerran olemme käyneet ihan tarkoituksella metsässä ja siellä ohjaaminen on ollut ajoittain haastavampaa, mutta selvästi pahin jyräysvaihe on takana päin.

Uskon, että puskaan jyrääminen lähti käsistä siksi, että kolme kertaa Sapriina onnistui jyräämään sellaiseen paikkaan, että minun oli pakko tulla alas selästä. Kun Sapriina sitten oppi saavansa pienen hengähdystauon, se palkkautui vahingossa ja kierre oli valmis. Nyt täytyy vain pyrkiä siihen, ettei puskaan enää jouduta, Sapriina unohtaa opitun käytösmallinsa ja tarjoaa niitä asioita, joista sitä eniten palkataan.

Mikkokin ratsasti Sapriinalla muutama päivä sitten, tosin pääosin aidatulla alueella ja käyntiä. Haluaisin saada Sapriinaa herkistettyä sen verran, että sillä pystyisi ratsastamaan sidepulleilla edes kentällä, koska hackamore ei ole kovin hyvä vaihtoehto aloitteleville ratsastajille. Ja onhan meillä hienot, uudet ja mittatilauksena tehdyt sidepullit odottamassa käyttöä, joten olisi sääli jos ne jäisivät vähälle käytölle vain siksi että hevonen jyrää puskaan. Katsotaan nyt vähitellen, voiko varustusta keventää.

Olen ihan varma, että Mikosta ja Sapriinasta tulee vielä hieno pari, kun yhdessä opettelevat ratsastusjuttuja kaikessa rauhassa. Selvästi nuo kaksi tykkäävät toisistaan kovasti ja Mikon rauhallisuus selvästi sopii Sapriinalle hyvin. Alusta asti suhtauduin Sapriinaan sillä asenteella, että siitä tehdään enemmän Mikon ja koko perheen hevonen, mutta täytyy myöntää, että nautin itsekin sillä ratsastamisesta nyt kun eteenpäinpyrkimystä löytyy vähän enemmän.

Olen oikein yllättynyt siitä, kuinka paljon olen alkanut pitää Sapriinasta, vaikka olen aina suosinut kevyempiä, pienempiä ja säpäkämpiä hevosia. Repe on taas minulle juuri sopivan kokoinen ja täsmälleen sellainen pieni hevonen, jollaista olen jo pitkään toivonutkin. Niin hienoa, kun on sattunut löytymään kaksi noin mukavaa ja sopivaa hevosta meille!

Sapriina ja Repe ovat molemmat tulleet meille suoraan kasvattajiltaan ja on ollut ihana huomata, että niitä on kumpaakin selvästi kohdeltu ja hoidettu aina hyvin. Koulutusprojekti on mukava ja helppo aloittaa kun tietää, ettei hevosilla ole mitään isompia traumoja taustalla. Olen kuullut molemmista hevosista tarinoita ihan varsa-ajoilta saakka. Molemmat ovat selvästi tottuneet kaikenlaisiin koneisiin, laitteisiin ja ääniin.

Vaikka Futura oli perushoitotoimenpiteissä todella helppo, se oli kuitenkin paljon säikympi ja herkempi uusia asioita kohtaan ja esimerkiksi uuteen tallipaikkaan muuton jälkeen stressasi ihan taukoamatta parikin viikkoa. Jo pelkkä laitumelle muutto nosti kierrokset ihan tappiin asti vähintään viikoksi.

Repe ja Sapriina ovat taas huomattavasti rennompia ja ihan älyttömän uteliaita – Repe tosin vielä Sapriinaakin rohkeampi, mikä taas kivasti rauhoittaa Sapriinaa jännittävissä tilanteissa. Ihanan sosiaalisia tapauksia kumpikin ja aina innolla ottamassa kontaktia tarhan ohi kulkeviin ihmisiin.

Vaikka Sapriinan puskajyräys on ollut harmillinen ongelma, olen hyvin iloinen Sapriinan viimeaikaisesta kehityksestä. Se on rentoutunut kovasti kaikin puolin ja on ollut tosi mukava ja reipas ratsastaa viime aikoina. Onhan siinä iso elämänmuutos hevoselle muuttaa 8-vuotiaana pois kasvattajaltaan ilman aikaisempaa kokemusta vieraista ympäristöistä, mutta Sapriina on pärjännyt hienosti.

Kunnon kentän puuttuminen on välillä harmittanut, koska ratsastusalueeksi kaavailemamme niitty on ollut jatkuvasti märkä. Sapriinan on onneksi saanut aika mukavasti työskentelemään myös teitä pitkin ratsastaessa. Vasemman laukan nostaminen on ollut aika hankalaa, mutta viimeksi sain jo muutaman noston tehtyä.

Selvästi metsätarha ja pihatossa asuminen ovat saaneet kilot karisemaan ja tehneet hyvää Sapriinan tasapainollekin. Ratsastaessa aiemmin esiintynyt kompurointi on loppunut lähes kokonaan ja eteenpäinpyrkimys lisääntynyt.

Pihattoa rakentaessamme oli tavoitteena, että hevoset liikkuisivat pihatossa mahdollisimman pitkiä matkoja ruoan ja makuupaikan välillä. Suunnitelma näyttää toimivan hyvin. Meillä heinälaatikko ja makuuhalli ovat niin kaukana toisistaan kuin suinkin mahdollista ja niiden välisellä reitillä on kaksi mäkeä; yksi pitkä ja loiva ja yksi lyhyt ja jyrkkä. Reitti on siis ihan täydellinen kuntoiluun.

Emme ole enää viime aikoina syöttäneet lisäheinää, mutta olemme tehneet muutamana päivänä hevosille pienempiä naposteluaitauksia, joissa ne ovat saaneet toimia ruohonleikkureina välillä muuallakin kuin omassa tarhassaan. Metsätarhassa on monipuolisesti syötävää, mutta hevosten täytyy nähdä enemmän vaivaa ruokansa eteen kuin viljellyllä laitumella, jossa on ruokaa ihan joka paikassa.

Tilasimme juuri lisää aidanrakennustarvikkeita, jotta saamme lähitulevaisuudessa laajennettua metsätarhaa rannan puolelle. Kyllä tuo nykyinenkin tarha on kooltaan ihan riittävä, mutta siellä ei riitä syötävää koko kesäksi, ellei aluetta välillä laajenneta tai tehdä hevosille väliaikaisia tarhoja. Nyt hevosten tarhan koko on noin 1,2 hehtaaria, mutta kohta ehkä yhteensä pari hehtaaria.

Huomenna Sapriinalla on hampaiden raspaus ja perjantaina kengitys. Tänään otimme siltä jo takakengät pois, kun pari naulaa oli katkennut ja kengät olisivat todennäköisesti ehtineet irrota ennen perjantaita. Repen hampaat on tarkastettu juuri alkuvuodesta ilman suurempia sanomisia ja kaviotkin oli huollettu juuri edellisenä päivänä ennen meille tuloa, joten sille ei tarvitse tällä kertaa tehdä mitään.

Mielenkiinnolla odotan, löytyykö hammastarkastuksessa jotain selitystä Sapriinan suun aukomiseen ja vastusteluun. Sekin on tosin koko ajan vähentynyt ja uskonkin Sapriinan aukovan suutaan lähinnä merkkinä jännittyneisyydestä. Nyt kun se on kotiutunut paremmin ja tottunut hackamoreen, suun aukominen on vähentynyt huomattavasti. Vaikuttaisi vahvasti siltä, että suun kanssa pelaaminen on vain opittu tapa, jonka Sapriina yhdistää epämukavaan ja jännittyneeseen olotilaan.

Itse olen ollut pari päivää flunssassa, joten yritän ottaa vähän rauhallisemmin ja siksi naputtelin tänään tätä blogitekstiä, kun taas Mikko laittoi reippaana pihaton hoitotilaan lattialankut, jotta se ei olisi niin liukas. Eipähän ainakaan tullut hevosille uusi lattia yllätyksenä, kun niillä on tapana pällistellä innokkaina vieressä jokaista remonttihommaa. Tarkkana saa olla, etteivät varasta työkaluja. Tänäänkin kuulemma katsoivat uteliaina muutaman metrin päästä, vaikka sirkkeli lauloi.

Repe ei sanonut uudesta lattiasta yhtään mitään. Sapriinaa ensin vähän jännitti, mutta harjattavaksi päästyään se rauhoittui nopeasti ja vaikutti oikein levolliselta. Ihana huomata, miten molemmat kotiutuvat päivä päivältä enemmän. Kaikki sujuu jo mielettömän hyvin ja rauhallisesti, vaikka hevoset ovat olleet meillä kotona vasta 2,5 viikkoa! Tuntuu aivan kahdelta kuukaudelta.

Lähes kaikki kuvat ©Mikko Kauttu