On tullut tässä kevään ja kesän mittaan muutaman kerran mietittyä, että aika hullu tässä hommassa saa kyllä tosiaan olla. Vajaa vuosi sitten muutin miehen perässä tänne Eräjärven perämetsään vanhaan leirikeskukseen, jonka päärakennus on 158 vuotta vanha pappila. Mikko ehdotti jo silloin, että voisimme ottaa tänne hevosia. Sanoin tuolloin Mikolle, että ei me tänne mitään hevosia aleta hankkimaan ennen kuin ihmisten asumus on valmis. Eipä vissiin.

Syksy kului tulisijojen perustuksia rakennellessa ja päärakennuksen hirsiseiniä puhdistaessa, mutta jo ennen joulua meillä oli pihattosuunnitelma mielessä ja loppujen lopuksi hevosten tilat laitettiin kuntoon ennen kuin päärakennuksessa oli varsinaisesti mitään valmiina. Pihattoprojekti oli kyllä juuri sopivan piristävä homma tuohon väliin, kun päärakennuksen osalta tuntui vain siltä, että purettiin ja vähän puunattiinkin vanhoja rakenteita, mutta kaikki uusi edistyi kovin hitaasti. Oli hienoa saada välissä tehtyä jotain uutta kokonaan valmiiksi. Repe ja Sapriina näyttävät viihtyvän pihatossaan hyvin ja tuntevat siellä selvästi olonsa turvalliseksi.

Vähän ennen pihaton rakennusta olimme päättäneet, että menemme elokuussa naimisiin – missäs muuallakaan kuin täällä meillä kotona. Onhan täällä hyvät tilat juhlimiseen – paitsi että ainoa iso sali on nyt hevosten käytössä makuuhallina. Päärakennus on vielä ihan kesken ja häihin on aikaa kaksi kuukautta. Toki olemme tehneet päärakennuksen remontoinnin eteen töitä kuin pienet eläimet ja uskon kyllä, että se saadaan ihan asuttavaan kuntoon ennen elokuun lopussa pidettäviä häitä. Ja unohtuiko muuten sanoa, ettei minulla ole mitään aikaisempaa kokemusta remontoinnista!

Keittiöremonttia täytyy vielä viimeistellä, vessa rakentaa uudelleen, eteisen ja olohuoneen lattia maalata, roudata valtavasti remonttijätettä jäteasemalle ja vaikka mitä! Ei tässä onneksi ihan kahdestaan ole tarvinnut remontoida, sillä molempien vanhemmat ovat käyneet meitä auttelemassa. Alla olevissa kuvissa näkyy keittiön lähtötilanne reilu viikko sitten. Postauksen alussa on kuvia keittiöremontin ajalta.

Kovin yksityiskohtaisia hääsuunnitelmia ei ole sattuneesta syystä tullut tehtyä, mutta olenkin aina ollut sitä mieltä, että ihmiset käyttävät hääsuunnittelussa liikaa aikaa pienten yksityiskohtien hiulaamiseen ja höyläämiseen. Suurpiirteinen sukkulointi on enemmän oma juttuni.

Voisi kuvitella, että joku morsian stressaisi tässä vaiheessa itsensä kipeäksi, kun hääpaikka on täydessä remontissa ja se remontti on vieläpä tehtävä ihan omin pikku kätösin. Luotan kuitenkin siihen, että asiat loksahtavat paikoilleen. Häiden aikaan päärakennus on siinä kunnossa kuin se on. Minusta on ihanaa mennä naimisiin elämäni miehen kanssa ja tärkeintä ainakin itselleni on se itse ajatus, eikä mikään koristeiden ja yksityiskohtien tarkka tupsuttaminen. Kyllä metsästä havuja ja luonnonkukkia löytyy, jos koristeita pitää saada. Häiden jälkeen olisi sitten tarkoitus muuttaa päärakennukseen.

Meillä oli juuri viikon loma ja se meni aamusta iltaan remonttia tehdessä ja loput ajasta kului hevosten kanssa touhutessa. Lisäksi yksi lomapäivä kului heinätöissä, kun haimme Sapriinan kasvattajien pellolta meille 400 pikkupaalia aivan älyttömän hyvän näköistä heinää. Blogin pariin en ole ehtinyt kohta kolmeen viikkoon, kun muita hommia on painettu sen verran suurella teholla. Höylätty, hiottu, maalattu, sahattu ja raahattu tavaraa niin paljon, että remonttihommat ovat tulleet uniini lähes joka yö. Sormistakin painui hermopäätteet kasaan heinähommissa, mutta nyt kroppa alkaa olla jo palautunut kaikesta riehumisesta.

Jos joku ei vielä seuraa Kaktun talli -sivua Instagramissa tai Facebookissa, kannattaa viimeistään nyt aloittaa, nimittäin sinne tulee läiskittyä kuvia ja lyhyempiä tekstejä huomattavasti useammin kuin tänne blogiin. Instagramiin olen päivittänyt jotain remonttijuttujakin ja niitä on toivottu lisää. Tähän postaukseen niitä oli nyt luontevaa laittaa, niin tiedätte mitä olen tehnyt kolmen viikon postaustauon ajan. Tuntuu, että blogin kirjoittaminen on nykyään enemmän ekstraa muiden somekanavien päälle. Kaipaan kuitenkin välillä sitä, että saan kirjoittaa oikein pitkästi ja ajatuksen kanssa, joten blogista en luovu, vaikka aikaa kirjoittamiseen olisikin vain kerran tai pari kuussa!

Hevosten kanssa on sujunut oikein kivasti ja kumpikin niistä näyttää kotiutuneen meille jo ihan täysin. Molemmat möllöttävät rentoina hoitaessa, tulevat metsälaitumelta hirnuen ja joskus jopa juosten pihaan kutsuttaessa ja lähtevät hienosti yksitellenkin työn tekoon. Laitumelle yksin jäävä osapuoli saattaa muutaman kerran hirnua, mutta töitä tekevän keskittyminen on silti pysynyt hyvin yllä.

Sapriina on ollut ratsastaessa viime aikoina todella kiva ja varsinkin ravissa se on alkanut liikkua melko tasaisessa muodossa ja rentona. Laukkakin on kehittynyt paljon. Suulla mukeltaminen on huomattavasti vähentynyt ja puskajyräyksen kanssa ei ole ollut ongelmaa. Välillä Sapriina haluaisi itse vaikuttaa reittivalintoihin, mutta mihinkään ryteikköihin se ei ole yrittänyt enää ketään viedä. Olemme vähitellen tutkineet uusia reittejä ja käyneet pisimmillään noin kahden kilometrin päässä kotipihasta. Sapriina olisi aina innokas jatkamaan rämpimistä, eikä sillä ole koskaan kiirettä takaisin kotiin päin. Paino on pudonnut hienosti ja nyt Sapriina näyttää oikein timmiltä tammalta.

Mikon lapset ratsastivat Sapriinalla toissaviikolla (tosin lähinnä liinassa) ja Mikkokin on päässyt muutaman kerran ratsastamaan. Sapriina on ollut kokemattomampien kanssa hyvin kiltti ja rauhallinen. Mikolta keventäminen sujuu jo hienosti. Laukassa on vielä harjoittelemista, mutta ravissa Sapriina liikkuu Mikonkin kanssa oikein rennosti. Eilen Mikko ja Sapriina kävivät ensimmäistä kertaa metsässä. Itse kirmasin edellä kameran kanssa ja yritin ikuistaa tämän historiallisen metsäretken valokuviin.

Olen niin ylpeä miehestäni, joka innolla opettelee ratsastamaan ja toimimaan hevosten kanssa. Välillä on vaikea uskoa, että tuollainen kiinnostuksen kohteet jakava puoliso on sattunut omalle kohdalle. Odotamme jo molemmat sitä, että pääsisimme yhdessä maastolenkeille Sapriinan ja Repen kanssa. Katsotaan sitten ensi vuonna, onko Repen kasvu siinä vaiheessa, että selkään uskaltaisi kiivetä kerran-pari viikossa.

Repen kanssa on nyt treenattu liinassa juoksuttamista ja ohjasajoa sekä pieniä tehtäviä, kuten pysähdystä, peruutusta ja etuosakäännöstä maasta käsin. Juoksuttaminen sujuu jo hienosti. Alussa Repe ei millään meinannut innostua ravaamaan liinassa, mutta herkuilla palkkaaminen motivoi kummasti. Nyt Repe osaa jo pyynnöstä ravata ja nostaa laukan liinassa sekä pysähtyä käskystä ja odottaa palkkaa. Lisäksi olen opettanut Repen hymyilemään, koska täytyyhän tuon tärkeän taidon olla molemmilla hevosilla hallussa.

En ole aikaisemmin syöttänyt hevosille kovin paljon lisärehuja näin laidunkaudella. Sapriina ei paljoa tarvitse heinän, kivennäisten, suolakiven ja elektrolyyttien lisäksi, mutta Repen energiantarve on yllättänyt. Repe alkoi vaikuttaa hieman nuutuneelta ja painokin näytti hieman pudonneen, joten hankimme energiapitoisemman rehun sitä varten. Asia korjaantui nopeasti ja nyt Repen energiansaanti vaikuttaa sopivalta.

Hevoset liikkuvat metsälaitumella paljon ja vaikka laidunta laajennettiin pariin hehtaariin, laidunruohon määrä ei enää riitä. Olemme syöttäneet nyt parin viikon ajan kuivaheinää kaksi paalia päivässä. Heinä maistuu hevosille hyvin, vaikka ne etsivät syötävää laitumeltakin. Vieläkin olisi tilaa uuden laidunlohkon perustamiselle, jos ehtisi jossain vaiheessa käydä urakoimassa aidan kuntoon.

Olen oikeastaan yllättynyt siitä, miten vähän hevosten pito kotona vaatii näin kesäaikaan. Talvella on varmasti vähän eri meininki, mutta tällä hetkellä harrastaminen on äärimmäisen rentoa ja mukavaa. On ihanaa kun voi käydä seurustelemassa hevosten kanssa vaikka monta kertaa päivässä. Välillä tosin kaipaan tallikavereita ja ratsastusseuraa. Periaatteessa tuohon voisi jossain vaiheessa jonkun mukavan vuokralaisenkin ottaa, mutta alkuun on kuitenkin parempi katsoa ihan omien hevosten kanssa, miten rutiinit muotoutuvat.

Nautin ihan älyttömästi tästä tilanteesta, vaikka paljon töitä riittääkin. On ihan mahtavaa rakentaa oman näköistä kotia tällaiseen unelmapaikkaan ja pitää kahta ihanaa hevosta omassa pihassa. Kaikki edistys niin hevosten kuin remontinkin kanssa tuntuu tosi palkitsevalta.

Lähes kaikki kuvat ©Mikko Kauttu