Sapriinan nopea kehittyminen on yllättänyt minut viime aikoina ihan täysin ja päätinkin siksi hieman kerrata, mitä tässä puolen vuoden aikana on tapahtunut.

Löysimme Sapriinan viime tammikuussa suoraan kasvattajalta. Kasvattaja halusi löytää touhukkaalle ja ihmisrakkaalle tammalle hyvän kodin, jossa se pääsisi liikkumaan aktiivisemmin. Sapriinalla oli joskus vuosia sitten ajettu ja ratsukoulutus oli jäänyt kesken melko aikaisessa vaiheessa. Ajan ja sopivan ratsastajan puutteen vuoksi Sapriina oli ehtinyt varttua 8-vuotiaaksi siten, että oli vain oleskellut viimeiset kaksi vuotta. Mahaakin oli sen vuoksi päässyt kertymään ja kunnon kasvattaminen piti aloittaa ihan alusta.

Sapriinaa oli varsasta saakka käsitelty paljon, hoidettu hyvin ja se oli erittäin luottavainen ja kiltti ihmistä kohtaan, joten siinä mielessä koulutuksen aloittaminen oli helppoa. Selkäännousun kanssa oli aluksi vähän haasteita, mutta ne ratkesivat nopeasti. Lähinnä projekti koski siis kunnonkohotusta ja perusasioiden opettamista ratsain. Kun ratsastin Sapriinalla ensimmäistä kertaa, sain sen hädin tuskin siirtymään raviin. Liikkuminen oli hidasta ja ravi oli maailman tasaisinta taaperrusta.

Sapriinasta oli alun perin ajatus kouluttaa nimenomaan Mikolle ja hänen lapsilleen sopiva ratsu. Siihen se vaikuttikin heti hitautensa ja tasaisuutensa puolesta sopivan hyvin. Kasvattaja kyllä arveli heti alkuun, että vauhtia ja virtaakin Sapriinasta kyllä löytyy, kunhan paino vähän putoaa.

Sovimme, että aloitan Sapriinan kanssa touhuamisen ja katsomme sitten ajan kanssa, sopiiko se meille vai ei. Kevään aikana ihastuimme Sapriinaan kovasti ja sovimme kasvattajien kanssa, että se muuttaa meille toukokuussa ihan jäädäkseen. Ensin ratsastin Sapriinalla kasvattajan tallilla, jossa kävin yleensä 4-5 kertaa viikossa. Heti alkuun jätin kuolaimet pois käytöstä, koska Sapriina vastusteli niillä kovasti. Tällä hetkellä käytän Sapriinalla sidepulleja tai hackamoreja.

Aluksi harjoitukset kestivät 15-20 minuuttia ja työskentelimme vain käynnissä ja ravissa. Yritin opettaa Sapriinaa myös juoksemaan liinassa, mutta alussa siitä ei tullut mitään muuta kuin juoksuttajalle hiki. Sapriina ei innostunut myöskään irtojuoksutuksesta, vaan seisoi paikallaan kuin tatti. Sillä ei ollut minkäänlaista motivaatiota liikkua käyntiä reippaammin ja se pysähteli jatkuvasti. Vähitellen ruokapalkalla kouluttamalla ja lyhyistäkin ravipätkistä palkkaamalla motivaatio liikkumiseen alkoi löytyä ensin ratsastaessa ja myöhemmin keväällä myös juoksutuksessa.

Sapriinalle oli joskus aikoinaan yritetty opettaa laukannostoa liinassa, mutta homma oli jäänyt siihen, ettei se yksinkertaisesti suostunut liikkumaan eteen. Itsekin kokeilin pari kertaa nostaa laukkaa kentällä niin maasta kuin selästäkin käsin, mutta kun Sapriinalle kasvoi juuret jalkoihin, päätin että mennään hevosen omaan tahtiin ja kasvatellaan kuntoa sekä harjoitellaan tasapainoa ennen kuin edes yritän pyytää Sapriinalta laukkaa.

Kahden ja puolen kuukauden ratsukoulutuksen jälkeen Sapriina vihdoin teki ensimmäiset laukannostonsa pellolla. Siitä meni vielä ainakin kuukausi, että laukka saatiin nousemaan myös kentällä. Sapriina innostui puomeista ja pienistä esteistä, joten kenttätyöskentelyssä otin puomeja ja kavaletteja usein mukaan treeneihin.

Koska huomasin, että Sapriina liikkui innokkaammin pellolla ja radalla kuin kentällä, kävimme usein laukkaamassa kentän ulkopuolella. Kasvattajan tallilla oli hyväpohjainen harjoitusrata ja peltoja, joilla pystyimme harjoittelemaan laukkaamista. Kovin paljon emme lähteneet siellä maastoja tutkimaan, sillä Sapriina jännittyi uusissa paikoissa ja yritti kääntyä vauhdilla kotiin päin.

Se sai slaagin yleensä heti kun liikuimme tutusta ja turvallisesta, kahdeksan vuotta Sapriinan koko maailmana toimineesta pihapiiristä jonnekin, missä se ei ollut ennen käynyt. Tutkimme lähiympäristöä jonkin verran taluttaen, mutta jännitys ei harjoituksenkaan myötä poistunut siinä määrin, että olisin uskaltanut lähteä selästä käsin maastoon.

Toukokuussa laukka alkoi jo sujua aika mukavasti kentälläkin. Pääsimme jopa hyppäämään pieniä esteitä. Hypyt olivat vielä vähän vaivalloisia, mutta Sapriina selvästi innostui touhusta ja esitteli välillä hieman koreampiakin kevätjuhlaliikkeitä.

Sapriina oli ollut aikaisemmin vapaalla heinällä, mutta lauman kokoonpanoa muutettiin jossain vaiheessa kevättä siten, että Sapriinan ja toisen laihduttajan heinämääriä pystyttiin paremmin säännöstelemään. Sapriina laihtui ja piristyi jo toukokuun loppuun mennessä ihan hurjasti, mutta loppusilauksen laihdutusprojektille toi selvästi muutto pihattoon.

Harrastehevosilla liikalihavuus on todella yleistä ja olen nähnyt monen hevosenomistajan stressaavan, miten omalta mussukalta saisi liikakilot karistettua. Minultakin on viime aikoina kyselty Instagramissa paljon vinkkejä hevosen laihdutukseen. En ole mikään ekspertti asiassa, sillä Sapriina on ensimmäinen hevonen, jota olen koskaan laihduttanut. Futuraa sai aina olla vain lihottamassa!

Itse olen sitä mieltä, että kannattaa miettiä mitä hevonen tekee 95 % ajastaan, eli silloin kun sillä ei ratsasteta. Jos se seisoo suurimman osan vuorokaudesta pienessä tarhassa tai karsinassa, ei ihme että kiloja kertyy. Ja vaikka tarha olisikin suuri ja siellä saisi olla yötä päivää, hevonen ei välttämättä liiku juuri lainkaan, jos ruoka, vesi, kaverit ja suoja ovat kaikki lähekkäin.

Ei siinä vaiheessa välttämättä auta liikunnan lisääminen tunnista kahteen päivässä tai heinämäärän vähentäminen. Paras tapa saada hevonen laihtumaan on yksinkertaisesti tarjota sille mahdollisuus ja luoda tarve harrastaa omaehtoista liikkumista mahdollisimman paljon.

Päätin jo pihattoa ja metsälaidunta rakentaessamme, että hevosten resurssit on sijoiteltava siten, että ne joutuvat liikkumaan mahdollisimman paljon ruoka- ja vesipisteen sekä lepopaikan välillä. Siispä heinälaatikko sijoitettiin mahdollisimman kauas makuuhallista. Metsälaidun on tällä hetkellä kooltaan noin 2 hehtaaria. Siitä tehtiin tarkoituksella epäsäännöllisen muotoinen, mikä kannustaa hevosia liikkumaan enemmän. Laitumella on myös pari kapeampaa kujaa, jotka innostavat hevosia ravaamaan ja laukkaamaan.

Viljellyillä laitumilla on ruokaa joka paikassa, mihin hevonen laskee turpansa. Ei siis mikään ihme, että lihomaan pääsee. Toki on hyvin käytännöllistä, ettei tarvitse järjestää lisäruokintaa laitumelle, mutta runsaan ruokatarjonnan kääntöpuolena on yleensä lihominen. Usein tällaiset laitumet ovat myös tasaista peltoa ja muodoltaan säännöllisiä. Sapriinan ja Repen metsälaitumella maasto on paikoin tasaista ja paikoin mäkistä.

Matkalla makuuhallista ruokintapaikalle on kaksi mäkeä, joista toinen on lyhyt ja jyrkkä ja toinen pitkä ja loiva. Laitumen kasvusto on monipuolista; rehevää rantaniittyä, tiheää kuusikkoa, avaraa koivumetsää ja nuorta pajukkoa. Hevoset liikkuvat tällaisella laitumella paljon ja mielellään.

Tietysti myös ihmisen tarjoama liikunta edesauttaa laihdutusta. Pyrin tällä hetkellä liikuttamaan Sapriinaa 4-7 kertaa viikossa vähän tilanteesta riippuen. Harvemmin kummallekaan hevoselle on tullut viikon aikana useampaa kuin kahta vapaapäivää. Suurimmaksi osaksi ratsastan Sapriinalla itse. Mikon ratsastelu on vielä ollut satunnaisempaa remonttikiireiden takia. Kunhan suurimmat remonttihommat ja häät saadaan pois alta, Mikolle jää enemmän aikaa ratsastuksen opetteluun.

Mikon lapset ovat ratsastaneet Sapriinalla joka toinen viikonloppu meillä ollessaan, useimmiten liinassa juoksuttaen tai taluttajan kanssa. Sapriinan selkään voi laittaa talutuksessa kenet tahansa, mutta ilman taluttajaa se yrittää herkästi lähteä kuskaamaan pienempiä ratsastajia juuri siihen suuntaan kuin itse haluaa – etenkin kun meillä ei ole kunnon kenttää aitoineen. En halua Sapriinan keksivän puskajyräystä uudelleen lasten kanssa, joten mieluumin opetan toistaiseksi lapsia liinassa.

Sapriinalla ei ole mitään suunniteltua viikko-ohjelmaa, mutta yritän pitää treenit mahdollisimman monipuolisina ja arvioin päivittäin sen energiatasoa ja mielentilaa. Jos Sapriina vaikuttaa väsyneeltä, tehdään kevyempi treeni. Jos intoa riittää, puretaan sitä tehokkaaseen koulutreeniin tai pitkiin laukkapätkiin maastossa.

Sapriina syö laidunruohon lisäksi kuivaheinää sekä matalasokerista täydennysrehua, suolaa ja kivennäistä. Väkirehua Sapriina saa lähinnä muodon vuoksi ja uskon, että se pärjäilisi pelkällä heinälläkin ihan hyvin. Repe tarvitsee kuitenkin enemmän energiaa ja tasapuolisuuden nimissä molemmat saavat lisärehuja – vaikkakin Sapriina hyvin pienen määrän.

Olen useimmiten ratsastanut pihamme vieressä olevalla kääntöpaikalla, jossa pystyy ihan mukavasti menemään koulua ja vähän hyppäämäänkin, mutta kesken treenin voi käydä helposti ottamassa muutaman reippaamman laukkapätkän tiellä tai suunnata metsään rämpimään. Sapriinalle tällainen järjestely sopii oikein hyvin, eikä se pääse koskaan kyllästymään ”kentällä” pyörimiseen.

Muuton jälkeen jännitys uusia paikkoja kohtaan katosi kokonaan. Erityisesti metsässä rämpimistä Sapriina suorastaan rakastaa. Se menee nykyään uusiin paikkoihin reippaasti, korvat tötteröllä ja ilman pienintäkään epäröintiä. Kotoa pois päin kulkiessa intoa riittää ja liikkuminen on reipasta, mutta kun pitäisi kääntyä tutkimusretkeltä takaisin kotiin, Sapriina alkaa jarrutella ja kiemurrella. Se jaksaisi tutkia metsäpolkuja vaikka miten pitkään, eikä takaisin kotiin ole kiirettä ollenkaan!

Sapriina on rohkea metsässä rymyäjä ja hyppää epäröimättä esimerkiksi ojien yli. Olisikin kiva kokeilla jossain vaiheessa hypätä sillä pieniä maastoesteitä. Lisäksi haaveena olisi opettaa Sapriina ajan myötä ratsastusjousiammuntaan, vetämään kärryjä sekä tekemään metsätöitä. Noissa riittää itselläkin opeteltavaa ennen kuin voi uskaltautua hevosta kouluttamaan, mutta ehkäpä aikaisintaan viiden vuoden kuluttua Sapriina on hieno ja luotettava koko perheen monitoimihevonen.

Eteenpäinpyrkimystä Sapriinalta löytyy nykyään reilusti. Se on juuri sopivan herkkä ja luokiteltavissa ennemmin reippaaksi kuin laiskaksi. Jarrut löytyvät aina, mutta paikalleen Sapriina ei enää oikein malttaisi jäädä seisomaan. Ravi ei ole enää tasaista maitojunan puksutusta. Sapriinasta on nimittäin tullut todellinen liitokavio, joka kauhoo menemään sellaisella voimalla, että selässä saa ihan tosissaan istua, eikä vain matkustella.

Ravi on selvästi Sapriinan paras askellaji ja eniten säädeltävissä. Ravissa Sapriina osaa jo hetkittäin koota itseään aika kivasti ja samoin pidentää askeltaan oikein hienosti. Pohkeenväistöjä en ole vielä ehtinyt Sapriinalle opettaa, mutta avotaivutus sujuu jo ravissa pieniä pätkiä kerrallaan.

Laukkakin on kehittynyt paljon, mutta sitä ei pysty vielä juurikaan säätelemään. Laukkaaminen oli vielä loppukeväästä välillä hieman erikoista pupuloikkaa kentällä, mutta nykyään se rullaa jo melko hyvin. Laukannosto onnistuu nykyään käynnistäkin. Sapriina jaksaa ylläpitää jo vasentakin laukkaa varsinkin maastossa pidempiäkin pätkiä, kun toukokuussa puoli ympyrää vasenta laukkaa oli jo huippusuoritus. Kääntöpaikalla vasenta laukkaa on harmillisesti hankalampi nostaa, koska vasemmassa kierroksessa paras suora viettää hieman alamäkeen.

Sapriinasta on kuoriutunut huomattavasti säpäkämpi liitokavio, kun alkuun ajattelin. Toki kasvattaja sitä jo heti alkuun arvelikin, mutta silti on vaikea uskoa, miten paljon kohonnut kunto ja laihtuminen ovat Sapriinaa piristäneet. Se on nykyään minullekin oikein mieleinen ratsu, vaikka alkuun tuntui turhan suurelta, hitaalta ja kömpelöltä. Sapriinassa olikin karvaisen ja muhkean kuorensa alla piilossa todellinen tähti.

Varmasti ajan myötä Sapriinasta muotoutuu vielä rennompi ja tasaisempi ratsu, kunhan siitä paljastunut energia ja liike saadaan kanavoitua oikeisiin asioihin. Uskon, että Sapriina tulee vielä vuosien myötä yllättämään meidät moneen kertaan oppivaisuudellaan ja piilevällä potentiaalillaan. Ei voi muuta kuin olla onnellinen ja kiitollinen siitä, että löysimme tällaisen timantin meille ystäväksi ja perheenjäseneksi.