Viime aikoina kilpahevosten suuvaurioista on ollut tavallista enemmän julkista keskustelua ja se on herättänyt myös itseni miettimään entistä tarkemmin syitä siihen, miksi en halua enää käyttää hevosillani kuolaimia.

Olen aina yrittänyt pysyä mahdollisimman neutraalina tämän aiheen suhteen ja pyrkinyt siihen, etten kritisoi kenenkään kuolainten käyttöä. Hevonen voi olla kuolaimen kanssa tyytyväinen, jos kuolain on sovitettu oikein, suu on terve, hampaat huollettu asianmukaisesti ja ratsastaja on pehmeäkätinen. Itse olen todennut, että suurempi osa hevosista on kuitenkin rennompi ilman kuolainta ja yhtä hyvin – ellei jopa paremmin – hallittavissa kuin kuolaimellakin.

Kuolaimettomuus lähti minulla entisen hevoseni Futuran kanssa esiintyneistä ongelmista. Ensimmäisinä vuosina käytin sillä erilaisia kuolaimia. Kuuma hevonen oli hankalasti hallittavissa esteillä ja maastossa, joten laitoin vain enemmän ja kovempaa rautaa suuhun. Perustelin tämän sillä, että menon pitää olla turvallista. Aina en kuitenkaan saanut jarruja läpi kuolaimenkaan kanssa ilman kovempia otteita.

Futura ei meinannut millään hyväksyä kuolaimella tasaista tuntumaa ja sain jatkuvasti netissä kuvia ja videoita julkaistessani ikäviä kommentteja, joissa minua syytettiin siitä, että yritän ”sahaamalla” saada hevoseni peräänantoon. Tosiasiassa jouduin vuorotellen myötäämään kummastakin ohjasta, jotta Futura rentoutuisi. Se toki näytti sahaamiselta ulkopuolisten silmissä. Kärsin kovasti siitä, että minua syytettiin hevoseni pahoinpitelystä – olihan se minulle maailman rakkain ja tärkein olento, jota en missään tapauksessa halunnut satuttaa.

Kävin eri valmentajilla etsiäkseni vinkkejä siihen, kuinka saisin Futuran hyväksymään tasaisen tuntuman. Mikään neuvo ei tuntunut auttavan. Lopulta ratsastus alkoi tuntua tappelulta ja pakkopullalta. Halusin kokeilla jotain aivan muuta ja kokeilin kuolaimetonta LG Bridleä. Heti ensimmäisellä kerralla oli nähtävissä uudenlaista rentoutta ja ratsastus alkoi taas tuntua mukavalta. Kuukausien ja vuosien myötä yhteistyömme eteni täysin uudelle tasolle.

Myöhemmin minulle selvisi vanhoista eläinlääkäripapereista, että Futuralla oli ollut ravikäytössä ollessaan ongelmia suun kanssa. Suusta oli vuotanut verta ajaessa ja raspausvälin piti olla normaalia tiheämpi. Suussa oli paljon arpikudosta raviaikojen ongelmien jäljiltä. Minulla ollessaan Futuran suusta ei koskaan vuotanut verta, mutta voin kuvitella, ettei kuolain tuntunut ollenkaan mukavalta vanhojen vammojen takia. Ei siis ihme, että Futura vastusteli, eikä hyväksynyt tuntumaa. Kuolaimettomien käytön ja tiheämmän hammashuollon myötä Futuran suu saatiin lopulta hyvään kuntoon.

Mikäli kuolaimettomat suitset esimerkiksi hankaavat tai istuvat huonosti, se on silmin nähtävissä. Kuolaimen istuvuutta tai etenkin kuolaimen aiheuttamia vaurioita on taas haastavampi tarkistaa. Itse koen edelleen huonoa omaatuntoa siitä, että sain tietooni Futuran ongelmat vasta sen jälkeen, kun olin jo vuosia käyttänyt sillä kovia kuolaimia. Hevoset ovat upeita, herkkiä ja anteeksiantavaisia eläimiä. Olen kiitollinen Futuralle siitä, että se antoi minulle vielä mahdollisuuden ja huoli minut ystäväkseen ja kumppanikseen, vaikka olin varmasti tuottanut sille tietämättömyyttäni paljon kipua vuosien aikana.

Hevosen suussa ei ole luonnostaan tilaa kuolaimelle. Repen suun korkeus on eläinlääkärin mukaan 22 mm. Jos sillä käyttäisi 10-15 mm paksua kuolainta, kielelle jäisi tilaa enintään yksi sentti. Kaikilla hevosilla ei ole noin pieni suu, mutta voi vain kuvitella, kuinka epämiellyttävältä kuolain tuntuu tuon kokoisessa suussa.

Repellä oli viime viikolla silmätulehdus ja silmää piti huuhdella ja lääkitä neljän tunnin välein. Jotta terävä ruisku ei olisi osunut silmään, oli pakko saada hevonen pysymään täysin paikallaan toimenpiteen ajan. Aluksi käytimme tähän huulipuristinta, mutta Repe alkoi nopeasti kiukutella sen laitossa niin paljon, että päätin kokeilla toista taktiikkaa. Laitoin riimunnarun sen suuhun ja se riitti. Suussa oleva pehmeä riimunnaru, josta ei edes kukaan repinyt tai aiheuttanut juuri painettakaan sai Repen pysymään rauhallisemmin paikallaan ikävän toimenpiteen ajan.

Ilman narua silmää ei olisi saanut hoidettua millään. Tämä kertoo mielestäni siitä, että Repe tiesi vastustelun aiheuttavan kipua tai epämukavuutta. En haluaisi, että jokapäiväisessä arjessa koko ratsastuksen ajan hevonen kokisi, että se kohtaa kipua tai epämukavuutta aina vastustaessaan pyyntöjäni ja tottelisi minua vain rangaistuksen pelossa. Toki joissain tilanteissa epämukavuuttakin voi olla, mutta haluan kuitenkin hevosen nauttivan työskentelystä kanssani. Uskon sen tapahtuvan suuremmalla todennäköisyydellä, kun kuolainta ei käytetä.

Sapriina taas vastusteli kuolainta alusta asti niin paljon, ettei ohjia voinut ottaa tuntumalle ollenkaan. Sen kanssa ei kuitenkaan voi ihan joka asiassa olla yhtä pehmeä ja kukkahattu, kuin Repen kanssa. Iso ja vahva suomenhevonen vaatii selvästi määrätietoisemmat otteet ja vahvemmat hallintavälineet. Ilman kuolainta olemme kuitenkin pärjänneet sen kanssa hyvin ja uskallan väittää, että suurin vaikutus on ollut palkkaamisella ja motivoinnilla.

Haluan, että hevonen toimii yhteistyössä kanssani, pysyy rentona ja kokee työskentelyn palkitsevana. Mielestäni tämä toteutuu varmimmin ilman kuolainta. Hampaat ja limakalvot ovat herkempiä kuin turvan päällä olevat luut, joiden päällä on nahkaa ja karvaa suojana. Kuolaimettomat suitsetkin täytyy tietysti sovittaa huolellisesti, jotta ne eivät esimerkiksi paina hermoja tai mene lähelle silmiä kääntäessä.

Jotkut enemmän hevosten lajityypilliseen elämään perehtyneet ovat jo sitä mieltä, että ratsastuksesta kannattaisi luopua kokonaan ja antaa hevosten elää onnellista elämää laumassa ihan keskenään, ilman ihmisten odotuksia. Tällaisia pohdintoja olen nähnyt viime aikoina somessa harvinaisen paljon. Itse olen sitä mieltä, että ratsastaen on helppo tarjota hevoselle monipuolista ja riittävän rasittavaa sekä tehokkaasti lihaksia kehittävää liikuntaa. Tärkeintä on huolehtia siitä, ettei hevoselta vaadita kerralla liikaa ja että se pääsee palautumaan rauhassa sekä liikkumaan riittävästi myös tarhassa ollessaan.

Sen lisäksi, etten käytä kuolaimia, en myöskään koskaan käytä juoksuttaessa tai ratsastaessa minkäänlaisia apuohjia. Hevonen kyllä alkaa liikkua ihan itsestäänkin selkäänsä käyttäen, kunhan sen saa rentoutumaan ja palkitsee pienestäkin oikeaan suuntaan tapahtuvasta edistyksestä. En halua vetää hevosia väkisin nippuun, vaan opettaa ne liikkumaan itse aktiivisesti ja rennosti eteenpäin.

Itse olen varma siitä, että Sapriina ja Repe todella nauttivat tarjoamastamme liikunnasta ja lähtevät aina hommiin mielellään. Ne tulevat kutsusta portille vaikka toisella puolella laidunta ollessaan. Vaikka ne olisivat juuri minuutti sitten lähteneet makuuhallilta alas metsään, ne saa kutsuttua luokse viheltämällä. Tätä käytöstä on toki vahvistettu ruokapalkalla, mutta usein kutsu sisältää riskin ”joutua” kengittäjän tai eläinlääkärin kynsiin sekä vielä useammin riskinä on päätyä ratsastettavaksi, juoksutettavaksi tai ohjasajoon. Kuitenkin ne tulevat aina kutsusta iloisina ja höristen.

Mikään ei voisi olla parempi palkinto meille ihmisille. Hevonen, joka tulee aina iloisena kutsusta luokse kertoo, että se haluaa olla ihmisen kanssa vapaaehtoisesti. Jos hevonen kokisi sen epämiellyttävänä ja kannattamattomana, se ei tulisi.

Mielestäni kilparatsastuksen sääntöjä tulisi radikaalisti uudistaa ja sallia kuolaimettomuus kaikissa kilpailuissa. Lisäksi hevosten suut tulisi tarkastaa säännöllisesti eläinlääkärin toimesta ja tarvittaessa määrätä taukoa kuolainten käytöstä tai kilpailukieltoa. Jos hevoset opetettaisiin heti varsasta saakka toimimaan kuolaimettomilla, vaaratilanteita ei varmasti aiheutuisi yhtään sen enempää kuin nytkään. Jopa vähemmän, kun vältyttäisiin suun vaurioiden takia tapahtuvalta protestikäyttäytymiseltä.

Itse en halua enää käyttää kuolaimia. En silti aio mitenkään tuomita kuolaimia käyttäviä ratsastajia. Toivon, että jokainen kuolaimia käyttävä vaivautuisi kuitenkin selvittämään, millainen kuolain oman hevosen suuhun sopii, sitoutuisi tarkastuttamaan ja hoidattamaan hevosensa suuta säännöllisesti ja vaivautuisi opettamaan hevosensa toimimaan myös kuolaimettomilla, jotta suu saisi välillä levätä kuolainten käytöstä. Kuolaimettomillakin suitsilla ratsastaja voi tarpeeksi repiessään satuttaa hevosta, joten tietysti jokaisen ratsastajan vastuulla on opetella ratsastamaan pehmeillä avuilla ja hevosta kuunnellen.

Käytitpä kuolaimia tai et, Mirjami Miettisen tutkimus kuolaimen ja turpahihnan valinnan, sovituksen ja käytön merkityksestä ratsuhevosen suun terveydelle kannattaa mielestäni ehdottomasti jokaisen hevosihmisen lukea ajatuksella läpi.