Täällä kirjoittelee pitkästä aikaa maailman onnellisin tuore vaimo. Jossain vaiheessa ajattelin ilmoitella blogin puolella, että päivitystaukoa on luvassa häiden takia, mutta en sitten ehtinyt sitäkään tekemään. Meillä oli nimittäin aika huima remontin loppurutistus ennen häitä ja teimme pari viikkoa 15-17 tunnin päiviä raksalla sekä hääjärjestelyjen parissa. Remonttihommien valmistuttua organisoimme sadan hengen hääjuhlan meille kotiin noin viikon tiiviillä suunnittelupanoksella. En vieläkään ymmärrä miten onnistuimme, mutta hääpäivämme sujui aivan täydellisesti!
Häät olivat lauantaina 24.8. ja sen jälkeen kävimme vajaan viikon häämatkalla Lapin erämaassa. Häävaellukselta palattuamme muutimme asumaan päärakennukseen. Kun remontti, hääsuunnittelu, häät ja muutto tapahtuvat kaikki ihmiselle kuukauden sisään, taitaa olla sanomattakin selvää, ettei blogin kirjoittamiseen jää aikaa.
Hevosetkin saivat häiden aikoihin pari viikkoa pääosin lomailla, mutta nyt olemme taas päässeet niidenkin kanssa kiinni normaaliin arkeen. Sapriinan satula kävi hiljattain ahtaaksi lavoista. Siksi parin viikon lomailu teki sille ihan hyvää ja olemme nyt palailleet ratsastukseen uuden satulan kanssa rennosti ja rauhallisesti.
©Mikko Kauttu
Stressiä tämä rankempi kuukausi aiheutti yllättävän vähän. Väsymystä taas senkin edestä ja Lapissa tulikin nukuttua aika paljon. Vieläkin on sellainen olo, että viihdyn erinomaisesti kotona hevosia taputtelemassa, kissoja silittämässä, miestä halailemassa ja uutta kotia järjestelemässä, enkä malttaisi poistua sieltä ollenkaan. Minulla ei ole stressiä oikeastaan mistään juuri nyt. Kaikki tämä on saanut minut ajattelemaan sitä, miten ihanaksi ja rennoksi kotitalli ja nykyinen elämäntilanteeni onkaan harrastamisen muuttanut – niin ratsastuksen kuin bloginkin osalta.
Futuran aikaan kirjoitin blogia pakkomielteisemmin ja suorituskeskeisemmin kuin nyt. Aloitin blogin kirjoittamisen aikoinaan siksi, että elin parisuhteessa, jossa toinen osapuoli pelasi tietokonepelejä monta tuntia päivässä. Meillä ei ollut mitään yhteistä. Halusin keksiä itselleni aikaavievän harrastuksen ja sitähän bloggaamisesta ajan myötä tuli. Alussa kirjoitin postauksia joka päivä ja blogistani tuli nopeasti yksi Suomen suosituimmista hevosblogeista.
©Riikka Jäntti
Samaan aikaan minulla oli valtavat paineet sen suhteen, mitä seuraajat ajattelevat siitä miten Futuraa ratsastan ja koulutan. Ihmisten mielestä oli selvästi provosoivaa, että olin ostanut halvalla entisen ravurin, jonka koulutin itse amatöörinä ratsuksi ja jolla hyppäsin melko korkeita esteitä kotona sekä kilpailin pikkukisoissa. Kerran jopa voitimme seuramestaruuden, vaikka samassa luokassa kilpaili SM-tason ratsastajia. En ole silti ylpeä siitä, miten paljon silloin herkältä hevoseltani vaadin. Monessa asiassa olisi voinut tehdä toisin, mutta toisaalta hienojakin muistoja noista vuosista on jäänyt.
©Milla Siltala
Tekemisiäni syynättiin ja arvosteltiin hevostalli.netissä aivan jatkuvasti. Koska en silloin kokenut saavani yksityiselämässäni riittävästi tukea ja arvostusta, sitä piti yrittää saada muualta. Jonkun tuntemattoman mielipide keskustelufoorumilla aiheutti aina pahan mielen, josta en meinannut päästä irti, koska minulla ei ollut tärkeämpää tekemistä kuin ajatella sitä. Taistelin vuosia anonyymien arvostelijoiden kanssa. Se johti jatkuvaan puolustuskannalla olemiseen ja ratsastuksen osalta suorittamiseen.
Lopulta huomasin, ettei pakolla suorittaminen tehnyt minun ja Futuran suhteelle hyvää, joten opettelin löytämään pehmeämpiä keinoja ja muuttamaan omaa asennettani ikäviin kommentteihin. Viimeiset viisi vuotta tämän suhteen tapahtuikin valtavasti kehitystä. Enää negatiiviset kommentit eivät juurikaan vaikuta minuun, eikä niitä (ehkä juuri siksi) enää oikeastaan edes ilmesty blogiini.
Olen alkanut ratsastaa onnellisesti omassa kuplassani heti kun olen ymmärtänyt, ettei blogin kirjoittaminen mitenkään velvoita minua tavoittelemaan menestystä hevoseni kanssa. Voin olla onnellinen puskaratsastaja ja kirjoittaa silti blogia. Onhan blogini kävijämäärä laskenut huimasti niistä vuosista, jolloin draamaa oli enemmän ja rentoutta vähemmän. Se ei kuitenkaan haittaa minua, sillä olen onnellinen juuri näin.
Nyt kotitallissa Sapriinan ja Repen kanssa touhutessa malttini on kasvanut aivan uusiin mittasuhteisiin. Olen onnellinen jo pelkästään siitä, että saan seurata noita ihania otuksia ja niiden edesottamuksia päivittäin. Päivät kuluvat tilallamme omalla painollaan ja harrastamisen suhteen toimitaan hevosia kuunnellen. En koskaan suunnittele ratsastuksia etukäteen, vaan katson päivittäin millä tuulella hevonen on ja mitä siltä on sopivaa milloinkin pyytää.
Tuntuu, että elän nykyään ihan eri maailmassa kuin kilpailevat ja valmentautuvat ratsastajat. Melkein jo luokittelisin itseni jo ihan kokonaan eri lajin harrastajaksi. Puhunkin yhä useammin harrastuksenani hevosten kanssa touhuamisesta kuin ratsastuksesta.
©Mikko Kauttu
Toki nautin edelleen kovasti ratsastuksesta, mutta yhtä lailla saan iloa hevosten hoitamisesta, rapsuttelusta, maasta käsin kouluttamisesta sekä siitä, että voin opettaa Mikkoa ja lapsia ratsastamaan Sapriinalla ja käsittelemään hevosia. Ratsastuskin on yhä useammin rentoa metsässä köpöttelyä. Tavoitteena on tietysti kouluttaa hevosia eteenpäin, mutta nimenomaan hevosten ehdoilla. Sapriina nauttii paljon enemmän metsässä rämpimisestä kuin koulukiemuroista – siispä seikkailemme metsässä enemmän ja suoritamme ”kentällä” vähemmän.
Minusta tuntuu, että nykyään monet ihmiset oikein suurella vimmalla etsivät ja hakevat rentoutta, tietoisuutta ja rauhaa sekä poistavat suorituspaineita erilaisten harjoitusten ja valmennusten avulla. Itselläni rauhallisuus, stressittömyys ja rentous on lisääntynyt sen myötä, kuin onnellisuuskin. Kun saa riittävästi tukea, turvaa ja rakkautta läheisimmissä ihmissuhteissaan, pystyy antamaan sitä entistä paremmin myös eläimille ja tietysti muille kanssaihmisille. Iän ja kokemuksen myötä tarve suorittamiseen on vähentynyt.
Sain juuri instagramissa kommentin, jonka julkaisen tässä nimettömänä:
”Oot ihanan raikas somehevostelija, kun et keskity pelkästään uusien varusteiden esittelyyn ja koreisiin city-talleihin tai kisahuumaan, vaan elelette kirjaimellisesti maalla ja painotatte luonnonmukaista horsemanshippiä. Futuran aikana aloin lukemaan sun blogia ja pidin siitä silloin, mutta nyt tuntuu, et susta on alkanut huokumaan esiin syvää rauhaa ja onnellisuutta. Kiitos elämänmakuisesta päivittelystä, jatka ihmeessä sitä.”
Juuri tuolta minusta tuntuu itsestänikin. Tiedän, että olen nyt elämässäni juuri siellä, missä haluankin olla. Siksi voin olla rauhallinen ja luottaa itseeni. Luonteeltani tulen varmasti aina olemaan räiskyvä ja energinen, mutta sisäisesti olen nyt rauhallisempi kuin koskaan. Nimenomaan syvä rauha ja onnellisuus on hyvin lähellä sitä, mitä tunnen juuri nyt.
©Sanna Rokka
Jatkan onnellisena tätä rentoa harrastamista omilla ja hevosteni ehdoilla, ilman paineita suorittamisesta ja tuloksista. Vaikka aina välillä tulee niitä hetkiä, kun tajuaa ettei ole muistanut kuunnella hevosta tarpeeksi tarkasti, yritän oppia kuuntelemaan rakkaita, karvaisia kavioeläimiäni koko ajan entistä paremmin sekä oppia opettamaan selkeästi myös muille perheenjäsenilleni, mitä hevoset milloinkin yrittävät meille kertoa.
©Sanna Rokka
Kiitos, tällaisen kohtelun ja elämän ansaitsisi jokaikinen hevonen ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Olen lukenut blogiasi aivan alkuajoista lähtien. Aloitin, kun olin teini-ikäinen tyttö ja nyt olen onnellisesti avioliitossa oleva nuori nainen. Näiden vuosien varrella olen itse toki paljon muuttunut, mutta myös sinä olet tänä aikana kasvanut ihmisenä. Varmasti juurikin ikä ja asenteen muutos vaikuttaa sekä elämäntilanteen muuttuminen sellaiseen suuntaan kuin itse toivoo.
Hevosharrastuksesta tulee oman kokemukseni mukaan hyvin helposti suorituspaineita ilman valmentautumista ja kilpailemistakin. Minä olin puskaratsastaja, joka kärsi valtavista paineista, joita itse itselleni asetin. Olin jatkuvasti stressaantuntu siitä, onko hevonen tyytyväinen ja, ratsastanko riittävän hevosystävällisesti. Mikään ei riittänyt itselleni vaan aina olisi voinut ratsastaa paremmin, tarjota hevoselle lajityypillisemmät olosuhteet, viettää enemmän aikaa hevosen kanssa jne. Nämä pohdinnat veivät ajan kanssa harrastuksesta kaiken ilon ja niinpä päätin lopettaa kolme vuotta sitten. Sen jälkeen ei ole tehnyt mieli ratsaille, ja ehkä se myös kertoo siitä, että laji ei ehkä ollutkaan minua varten – ja sekin on ok.
Hienoa kuitenkin, että olet löytänyt sopivan tavan harrastaa ja että rakkautesi hevosiin on säilynyt! 🙂
TykkääTykkää
Kiitos kivasta kommentista! Itse olen aika taitava hallitsemaan stressiä, vaikka itse sanonkin. En koe stressiä juurikaan tällä hetkellä ja jos joskus koen, pääsen siitä aika nopeasti yli. Aina välillä sitä miettii, voisiko tehdä hevosten hyvinvoinnin eteen enemmän ja onko niillä kaikki hyvin, mutta uskon että niin kauan kuin ne tulevat tuolta tarhasta iloisina vastaan kutsuessani, asiat ovat aika hienosti! 🙂
TykkääTykkää
Mä olen aina ollut puskailija ja nauttinut metsästä ja hevosen kanssa samoilusta. Ne antavat niin paljon. Nykyään käyn rennoilla tunneilla ilman suorituspaineita vaikka tarkoitus onkin oppia korjaamaan ”puutteita” ja vääriä tapoja 😀 Olen todella onnellinen puolestasi, olet paikkasi elämässä löytänyt kirjaimellisesti ja hevosesi saavat elää luonnonmukaista elämää onnellisina. ❤ ❤
TykkääTykkää
Kiitos paljon! 🙂 ❤ Niin olen minäkin! Kiva kuullam että pääset käymään tunneilla rennosti ja ilman paineita 🙂
TykkääTykkää
Minun piti kommentoida tätä postausta jo aiemmin, mutta se jäi kun en ollut puhelimella kirjautunut sitään WordPressiin. Samaistun moneen kohtaan itsekin nyt, kun olen uudessa onnellisessa parisuhteessa ja vapaa-ajan prioriteetit menivät hieman uusiksi. Itsekin täytin blogilla aiemmin koloa, jonka parisuhde jätti. Luultavasti hain sillä myös tietynaista positiivista vuorovaikutusta, jota parisuhteesta en saanut mielestäni riittävästi. Nyt, kun olen paljon onnellisempi oman elämän rintamalla kuin pitkään aikaan, on blogi saanut jäädä ja kaikki muukin stressaava. Kun ratsastan hiekkatiellä muulin kanssa, josta en koskaan uskonut tulevan turvallista maastoratsua, olen onnellinen. En edes halua mitään tavoitteita tulevaisuuteen, haluan vain nautiskella elämästä ja harrastuksesta. Onneksi aika on muuttunut juurikin Futuran blogin ajoista. Nykyään on ihan okei harrastaa valtavirrasta poikkeavalla tavalla eikä se ole muille ongelma.
Minulla on myös teoria siitä, että kun ikää tulee 30, niin on niin vanha, ettei anonyymit enää jaksa kauhistella tekemisiämme. Nuorempana olemme varmaan kaikki olleet äkkipikaisempia ja juurikin kuunnelleet muiden mielipiteitä ihan liikaa. Anonyymien tarkoitus on varmaan juurikin saada bloggaaja muuttumaan ja tekemään asioita eri tavalla, mutta kun sitä näin kypsänä aikuisena ei tee, laantuu anojen mielenkiinto.
Onnellisuutesi tarttuu blogin ja somen kautta ja blogisi tuo minulle nykyään valtavan paljon positiivista fiilistä. Olen todella onnellinen sinun ja teidän puolestanne!
TykkääTykkää
Voi miten ihana kuulla, että sinullakin on käynyt noin onnellisesti!❤ Olen vastavuoroisesti onnellinen teidän puolesta!
Blogilla on kyllä kieltämättä aika helppo täyttää elämän tyhjiä koloja, mutta kyllä nyt on huomannut, miten tärkeää on oikeasti tulla arvostetuksi ja nähdyksi ihan päivittäisessä arjessa parisuhteessa.
Olet varmasti myös oikeassa tuosta, että kun ihminen tulee riittävän vanhaksi eikä enää ota kritiikistä itseensä, provosoidu tai muuta toimintaansa, arvostelijat kyllästyvät. Itsellä ei ole ollut enää aikoihin mitään ongelmia tai sitten olen osannut jättää ne vähät arvostelut omaan arvoonsa.
TykkääTykkää
Se on jännä, miten tätä postausta lukiessa ja katsellessa metsämaisemia saa jo aikaan zen-fiiliksen. Metsä ja maaseutu tuo kyllä uskomatonta rauhaa ihmisille. En malta odottaa, että pääsen muuttamaan täältä kaupungin hälinästä pois maaseudun rauhaan. 🙂
Haluan muuten kysyä, kun olet muutamia kertoja maininnut, että haluat tehdä nykyisten hevostesi kanssa erilailla kuin Futuran kanssa (ja olet saanut Futuran kanssa osaksesi negatiivista palautetta), niin mitä sitten olet tehnyt Futuran kanssa, jota kadut ja mitä teet/aiot tehdä eri tavalla nykyisten hevostesi kanssa? En ole seurannut sinua Futuran aikoina, joten minulle nämä asiat ovat epäselviä. Onko kysymys siis kisaamisesta vai..? Olisi mielenkiintoista kuulla näkemyksiäsi. 🙂
TykkääTykkää
Metsässä tosiaan sielu lepää 😍 Täytyy kirjoittaa tuosta aiheesta ihan postaus.
TykkääTykkää