Nyt kun Sapriina ja Repe ovat asuneet meillä 4,5 kuukautta, alan jo tuntea molemmat hevoset aika hyvin. Kumpikin on omalaatuinen persoonansa ja molemmissa on niin omat haasteensa kuin hyvätkin puolensa. Tällä hetkellä olen todella onnellinen kummastakin hevosesta. Tuntuu, että Sapriinasta ja Repestä on hitsautunut aivan täydellinen ja juuri meidän jengiin sopiva parivaljakko.

Tässä postauksessa kerron molempien otusten kuulumiset erikseen ja vähän tarkemmin, jotta teille lukijoillekin selviää paremmin millaisista kavereista on kysymys ja mitä kaikkea niiden kanssa tällä hetkellä harrastetaan.

Sapriina

Sapriina on muuttunut jatkuvasti rennommaksi ratsastaessa ja käsitellessä. Aikaisempi puskiin jyrääminen on muuttunut varovaisuudeksi, kun Sapriina on huomannut ettei mihin tahansa ryteikköön tai kivikkoon yksinkertaisesti kannata mennä. Se arvioi aina tarkasti askeleensa maastossa ja on parhaimmillaan perähevosena kokemattomammankin kuskin kanssa, sillä pyrkii kulkemaan aina tarkasti edellä menevän jälkiä pitkin.

Olemme viime aikoina tehneet paljon yhteisiä maastolenkkejä Repen ja Sapriinan kanssa ja silloin Sapriina pitää aina perää rohkeamman Repen kulkiessa edellä. Seisomaan Sapriina ei yleensä malta maastossa jäädä, vaan tykkää edetä tasaista tahtia eteenpäin. Sapriinan kanssa pystyy kuitenkin aivan hyvin kävelemään ja jopa hetkeksi pysähtymään, vaikka Repe ravaisi kaukana edellä.

Sapriinalla aktiivinen ja reipas eteneminen on täysin paikkasidonnaista. Tietyillä tienpätkillä se liikkuu reippaasti ja laukkaa mielellään, joskus innostuu rallittamaan vähän vauhdikkaamminkin. Kääntöpaikalla ratsastus on selvästi alkanut kyllästyttää ja heti kääntöpaikalle mennessä Sapriina laiskistuu yleensä huomattavasti. Tämän takia maastoilemme paljon ja yritän keksiä vaihtelua treeneihin.

Tällä hetkellä hion päässäni suunnitelmaa, kuinka voisin palkkaamalla motivoida Sapriinaa liikkumaan innokkaammin myös kääntöpaikalla. Ravityöskentely sujuu kyllä useimmiten kääntöpaikalla hyvin ja tasaisesti, mutta käynti meinaa usein olla onnetonta laahustamista. Siirtymisillä käyntiäkin saa aktivoitua melko hyvin, mutta pitkiä aikoja en toistaiseksi kääntöpaikalla ratsastele.

Laukkaaminen on ollut Sapriinalle alusta asti vaikeaa. Nyt laukka sujuu jo hyvin, mutta koska kääntöpaikalla Sapriina hyytyy, laukkaamme pääosin maastossa. Viime aikoina Sapriina on ollut todella nihkeä nostamaan laukkaa muiden kuin minun kanssa.

Itse saan Sapriinan aina ihan hyvin laukkaamaan ja jos sillä on vähän jähmeämpi päivä, laukka kuitenkin aina paranee muutaman noston myötä. Vaihtelee päivittäin, joudunko itse patistamaan Sapriinaa laukassa eteen vai tarjoaako se reippaana laukkaa itse. Joskus sitä saa jopa pidätellä ja välillä innostuneena se on saattanut ottaa pari köyryselkäloikkaakin laukannoston jälkeen.

Muiden kanssa Sapriina kuitenkin helposti jää vain jäkittämään laukannostoissa, eikä haluaisi jatkaa laukkaa paria askelta enempää. Laukassa jäkittämistä on koko ajan tapahtunut varusteista riippumatta ja satunnaisina päivinä. Jossain vaiheessa jo pelkäsin, että se on jostain enemmänkin jumissa tai kipeä. Fysioterapeutin käynti paljasti pari viikkoa sitten jumeja lantiossa ja vasemmassa lavassa, mutta varsinaisia kipukohtia ei hoidossa löytynyt.

Viime aikoina Sapriinan selässä on käynyt myös pari kokeneempaa kaveriani. Molempien kanssa Sapriina on alussa viitannut kintaalla (tai kaviolla) laukannostoyrityksille, mutta päättäväisten pyyntöjen myötä kuitenkin nostanut laukan ja jatkanut sitä ihan sujuvasti. Mitään fyysistä estettä laukkaamiselle ei selvästikään ole ja tarhassakin Sapriina laukkailee mielellään.

Liinassa Sapriinaa on ollut alusta asti vaikea motivoida liikkumaan, vaikka olen käyttänyt ruokapalkkaa. Päivästä riippuen se ei joko tahtoisi edes siirtyä raviin tai sitten toisaalta voi sattua myös villejä päiviä, jolloin lentävä lihapulla hyppii, loikkii ja laukkaa niin vimmatusti, että liinan toisessa päässä roikkujaa hirvittää.

En ole koskaan tavannut hevosta, joka olisi liikkumishalujensa suhteen noin tuulella käyvä. Saman ratsastuskerrankin aikana liikkumishalu muuttuu usein sen mukaan, ollaanko tiellä vai metsässä ja kuljetaanko kotiin päin vai pois päin kotoa.

Kotiin päin meno on aina hitaampaa, suorastaan laiskaa. Kun mennään metsään, Sapriina nauttii ja tarpoo tyytyväisenä ja reippaana eteenpäin. Tietyt tienpätkät innostavat selvästi liikkumaan ja toiset taas tappavat liikkumishalun.

Eilen hyppäsin Sapriinalla pieniä ”maastoesteitä”, eli käytännössä ihan matalia tukkeja. Rantatiellä se innostui oikein kunnolla ja ponkaisi tukin yli kunnon ilmavaralla useamman kerran. Kääntöpaikalla hyppäämisestä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä Sapriina ei yksinkertaisesti nostanut jalkojaan, vaikka este oli ihan samanlainen kuin rantatielläkin!

Mikon ja lasten laukkaharjoitusten kannalta Sapriina on vähän hankala harjoituskappale. Uskon, että kunhan heilläkin tasapaino kehittyy, Sapriina alkaa laukata innokkaammin. Se vaikuttaa olevan hyvin herkkä ja ahdistuvan voimakkaasta pohkeiden käytöstä tai siitä, jos ratsastaja huojuu selässä epävakaasti tai puristaa polvilla. Oma arvioni on, että Sapriina ei ole laiska vaan herkkä, mutta reagoi ärsykkeisiin hyytymällä.

Sapriina on myös usein reagoinut uusiin käsittelijöihin, kuten kengittäjään ja hierojaan melko voimakkaasti. Se ei välttämättä suostu edes nostamaan jalkojaan vieraille. Selkään voi kyllä laittaa kenet tahansa, kunhan oma turvallinen ihminen kulkee edessä tai vierellä. Kyytiin onkin laitettu jo useampi ensi kertaa ratsastava ja Sapriina on aina suhtautunut ratsastajan vaihdoksiin tyynen rauhallisesti.

Sapriina on ihanan touhukas ja positiivinen tamma, joka puheliaana hörisee, hirnuu ja juttelee tarhasta meille ihmisille vähän väliä. En ole koskaan tavannut tammaa, joka hörisisi yhtä paljon ja nimenomaan ihmisille.

Se on hyvin mustasukkainen ihmisistä ja ajaa usein Repen pois halutessaan kaiken huomion itselleen. Jos Repe seisoo aidan vieressä ja ihmisiä on lähistöllä, Sapriina saattaa mennä näykkimään Repen jalkoja, jotta Repe ärsyyntyisi ja siirtyisi kauemmas.

Sapriinan kanssa emme ole vielä alkaneet harjoittelemaan ajohommia, eikä varmaan vielä tänä syksynä sitä aloitetakaan. Ajattelin, että talvella voisimme opettaa sen hiihtoratsastukseen, mikä olisi hyvää pohjustusta ajoharjoituksille. Ehkä sitten keväämmällä voisi treenata ajamistakin. Haluan, että Sapriina on täysin rento ja että luottamuksemme on vahvalla pohjalla ennen kuin kärryjä otetaan mukaan kuvioihin.

Kaiken kaikkiaan Sapriina on meille ihan täydellinen hyvän mielen maastoilukaveri, joka aina jaksaa ilahduttaa nallekarhumaisella olemuksellaan ja positiivisuudellaan. Se on voimakas ja valloittava persoona, joka ei tunnu jättävän ketään kylmäksi.

Repe

Pieni, hellä ja utelias Repe on valloittanut minut ja monet muutkin aivan täysin. Siitä on kuitenkin alkanut suloisen ”kaikki käy” -tyyppisen luonteen lisäksi löytyä myös ruutia. Tämä pieni ja pippurinen ruutitynnyri tuntuu olevan varsin herkkä pukittelemaan ja potkimaan – ja kaiken lisäksi aivan pirullisen nopea ja vaikeasti ennakoitava liikkeissään!

Repen uusi bravuuri on täysin ennakoimattomat potkut maastolenkeillä. Jos Sapriina tulee liian lähelle taakse, Repe saattaa potkaista oikein kunnolla. Potkua ei kuitenkaan koskaan edellä minkäänlaista luimistelua tai muutakaan varoitusta. Tänäänkin maastolenkillä Repe seisoi tyytyväisenä ja rentona metsäpolulla puhallellen ilmaa kasvoilleni oikein suloisesti. Kun Sapriina tuli Repen taakse, varsalla ei ilmekään värähtänyt, mutta takajalka kohosi nopeaan ja terävään potkuun. Tarkkana saa siis olla!

Samasta syystä käytän aina kypärää Repeä juoksuttaessani. Sen pukit ovat nimittäin oikein harvinaisen täräkkään näköisiä, enkä halua saada kaviosta päähäni. Joskus villimpinä päivinä talutuslenkeilläkin on ollut sellainen olo, että kypärä voisi olla kätevä kapistus. Innostuessaan Repe saattaa nimittäin kauhoa ravissa aika isosti myös etujaloillaan.

Yhteisillä maastolenkeillä saan ravipätkillä juosta ihan tosissani, nimittäin Repen askel on pieneksi hevoseksi varsin matkaavoittava. Repe on maastolenkeillä todella reipas ja innokas, eikä se tunnu pelkäävän mitään. Se haluaa aina kulkea ensimmäisenä ja selvästi Sapriinakin tyytyy mieluumin kulkemaan takana, joten homma toimii hienosti kunhan turvaväli on riittävä.

Repe on aika tarkka pohjista, eikä varsinkaan juoksuttaessa halua laukata liian pehmeällä tai kivisellä pohjalla. Odotan talven hankia ja järven jäitä, jotta saadaan kunnolla tilaa ja hyvä pohja laukkatreeniä varten. Repen laukka on lämminveriseksi todella pyöreän ja joustavan näköinen, mutta harmillisen vähän olemme päässeet nyt syksymmällä laukkaa treenaamaan.

Repen kanssa olemme treenanneet lähinnä talutuksessa erilaisia ratsun uraa pohjustavia asioita, kuten kevyttä tuntumaa (joka on ollut tosi vaikea asia, koska Repe on äärimmäisen herkkä kaikelle paineelle), peruutuksia, väistöjä, takaosan siirtämistä, liikkeellelähtöjä, pysähdyksiä, raviin siirtymisiä käynnistä, pysähdyksestä ja peruutuksesta jne.

Olemme myös harjoitelleet selkäännousutilannetta ja laittaneet jo Repen selkään ensimmäisen ”ratsastajan”, eli tyynyillä täytetyn pilkkihaalarin, jonka nimesimme Sepoksi. Repe ei ole koskaan sanonut uusista varusteista yhtään mitään, eikä Seppokaan aiheuttanut erityistä reaktiota, vaikka se hytkyikin ravissa aika paljon.

Olemme myös ohjasajaneet Repeä jonkin verran, mutta se on jäänyt vähemmälle Repen pukittelutaipumuksen takia. Kerran Repe onnistui pukittamaan niin, että ohjat jäivät kiinni takajalkoihin ja minun oli pakko päästää irti, jonka jälkeen alkoi hurja ralli ympäri tonttia.

Onneksi tilanne päättyi onnellisesti ja sekä ohjat että hevonen säilyivät ehjinä. En myöskään raaski ostaa Repelle sopivia kärryjä, sillä meillä on todella huonot ajomaastot (oikeastaan vain yksi vajaan kolmen kilometrin tie, jota voi mennä edestakaisin), joten siitäkin syystä ajo-opetus jää jonnekin hamaan tulevaisuuteen jos sinnekään.

Repe on todella herkkä ja reagoi säikähtäessään ja ahdistuessaan pakenemalla pukitellen mennessään, mutta se on myös äärimmäisen rohkea, utelias ja nopea oppimaan uusia asioita. Repe on aina ensimmäisenä katsomassa, kun tarhaan tai talliin rakennetaan jotain uutta, varastamassa työkaluja ja tutustumassa kaikkiin muihin eläinlajien edustajiin sekä uusiin ihmisiin.

Jos Repe turhautuu jotain harjoitusta tehdessämme, se pysähtyy, työntää turpansa kiinni naamaani ja puhaltelee rauhoittaakseen tilannetta. ”Eikö voitaisi vain seistä ja pussailla tässä hetki?” Repe on niin suloinen, ettei sille voisi ikimaailmassa suuttua. Jos Repeä vähän jännittää tai arveluttaa jokin tilanne, se työntää ylähuulensa pitkälle eteen ja näyttää aivan siltä kuin sanoisi värisevällä äänellä: ”Mua vähän itkettää.”

Eläinlääkäri ja kengittäjä ovat olleet aivan haltioissaan Repen mutkattomasta käsiteltävyydestä. Heti ensimmäinen kengitys sujui täysin ongelmitta ja kengittäjä oli aivan ihmeissään, kuinka 2-vuotias voi olla noin fiksu ja helppo kengitettävä. Eläinlääkärikin arveli, että tulevaisuudessa Repelle olisi varmaan ihan ok, jos vain menisin selkään ja lähtisin ratsastamaan. Niin rennosti se on kaikkeen uuteen suhtautunut. Haluan kuitenkin totuttaa Repen uusiin asioihin vähitellen ja yritän olla ahnehtimatta, vaikka se edistyykin hurjan nopeasti.

Hoidan Repeä aina vapaana joko makuuhallissa tai käytävällä. Se osaa odottaa nätisti paikallaan ja on helposti siirreltävissä ja ohjailtavissa vaikka ilman riimua, vaikka välillä uteliaana poikana vähän härvää ja tutkii paikkoja. Repe tottelee käskyä ”paikka”, jolloin se tietää, että on seisottava rauhassa ja nätisti keskellä käytävää.

Jos Repen laittaa kiinni hoitopaikalle, se kuopii paljon ja on rauhaton. Kokeilin alussa monenlaisia keinoja kuopimisen lopettamiseksi. Yritin palkata rauhallisuudesta, olla reagoimatta kuopimiseen, toistaa itse monotonisesti samaa liikettä aina kun Repe kuopi, kieltää kuopimisesta, lähteä pois paikalta, jne. Mikään ei tuntunut ratkaisevan tilannetta. Ainoa mikä on toiminut, on ollut vapaana hoitaminen. Vapaana hoitaessa Repe ei enää ole harrastanut kuopimista ollenkaan.

Uskon, että kuopiminen liittyy päähän kohdistuvaan paineeseen ja siitä turhautumiseen. Usein taluttaessakin Repe aloittaa kirahvimaisen kaulan venyttelyn, jos turvan päälle tulee painetta. Kuulemma sen emällä oli täysin sama tapa. Luulen, että Repe varmaan oppisi kulkemaan hienosti ihan pelkällä kaulanarullakin sitten kun ratsastuksesta tulee ajankohtaista.

Olen jo jonkin verran opettanut Repelle kääntymistä ja pysähtymistä kaulanarun avulla, mutta kaulanarulla taluttaminen on sen kanssa mielestäni turhan hasardia herkästi kauhovien etujalkojen takia. Pelkään, että Repe saattaisi onnistua kauhomaan etujalkansa kaulanarun sisään.

Repe vaikuttaa kaikin puolin aivan kuin minulle mittatilaustyönä tehdyltä. Tykkään sen herkkäsieluisesta, pelkäämättömästä ja hienovaraisesta luonteesta, josta kuitenkin löytyy reilusti säpäkkyyttä tarpeen tullen. En melkein malta odottaa, että pääsen muovaamaan Repestä itselleni ratsua, mutta siihen saakka nautitaan tästä koulutusvaiheesta ja tutustumisesta.

Ensi keväänä olisi tarkoitus nousta ensimmäisiä kertoja Repen kyytiin, jos kasvu näyttää yhtä sopusuhtaiselta kuin tähän saakka. Ratsukoulutuksen ajattelin hoitaa varovasti ja rauhassa sekä varmistaa, että Repe saa välillä lomaa kasvamiseen ja opittujen asioiden miettimiseen. Mikään kiire ei ole mihinkään. Jos nyt edes kevyillä käyntilenkeillä päästäisiin kasvattamaan kuntoa jo ensi vuonna, olisin tosi iloinen!