Hevosia menneisyydestä -postaussarjan edellisen osan voit lukea täältä.

Kun lopetin tuntiponien hoitamisen ratsastuskoululla 15-vuotiaana, päädyin muutaman mutkan kautta hoitamaan newforest-arabi -risteytystä nimeltä Marliss. Marliss asui eräällä yksityistallilla, johon ihastuin ihan täysin. Pihassa asui mukava perhe, jonka tyttären kanssa kävimme usein yhdessä ratsastamassa.

Marliss kuitenkin jouduttiin lopettamaan jo puolen vuoden kuluttua sädeluuontuman takia. Kun menin Marlissin kuoleman jälkeen hakemaan tavaroitani pois tältä yksityistallilta, omistajaperheen äiti ja tytär tulivat juttelemaan ja ylipuhuivat minut hoitajaksi 2-vuotiaalle lämminveritammalleen.

Tamman nimi oli Brilliant Dice, eli kotoisammin Hanna-Pulla. Lempinimeen liittyi jokin hassu tarina, jossa tamman oli perheelle myynyt nainen nimeltä Hanna Pälli. Jollain aasinsillalla varsan lempinimeksi oli iskostunut Hanna-Pulla. Itse aloin kutsua hevosta pääasiassa Hannaksi.

Hanna oli hyvin isokorvainen, energinen ja touhukas varsa, jolla kohteliaat käytöstavat olivat kuitenkin hyvin hallussa. Koska sillä ei voinut vielä ratsastaa, teimme kaikkea muuta. Enimmäkseen kävimme pitkillä talutuslenkeillä metsässä. Joskus pääsin myös mukaan ajamaan Hannaa tilan isännän kanssa. Hannasta oli tarkoitus kouluttaa monitoimihevonen ja vähän raviuraakin sille kaavailtiin. Kun Hanna kasvoi, kävimme myös toisinaan sunnuntaisin Vermossa hiitillä.

Hanna oli kaikin puolin hassu otus; lähinnä hirveä muistuttava karvapallo, joka saattoi kuumua pahemman kerran tietyissä tilanteissa ja säikkyä mitä kummallisimpia asioita. Kuumuessaan se sipsutteli neitimäisesti. Voitte ehkä kuvitella, millainen näky tämä koreasti sipsutteleva hirven näköinen ruutitynnyri oli. Hoitaessa Hanna oli äärimmäisen lempeä ja halauksia rakastava nallekarhu. Varsinkin kiima-aikaan Hannaa olisi pitänyt vain halailla ja rapsutella koko ajan.

Hannan nimi aiheutti hassuja sattumuksia, sillä myös siskoni nimi on Hanna. Kerran kävimme Hanna-Pullan kanssa talutuslenkillä ja se näki maassa A4-kokoisen paperin. Hanna halusi haistella paperia, enkä estellyt. Yht’äkkiä ja täysin varoittamatta Hanna oli jo hotkaissut koko paperin suuhunsa, pureskellut ja nielaissut sen!

En ymmärrä mihin ihmeen kiduksiin se tuon ison paperilapun imaisi ja millä lihaksilla, mutta niin vain tapahtui. Nauroin niin hervottomasti, etten melkein saanut enää happea. Tietenkin kotona kerroin heti äidille tästä sattumuksesta ja äiti meinasi huolestua pahemman kerran, koska luuli siskoni seonneen aivan totaalisesti. Tästä tapauksesta saimme vielä monet naurut jälkikäteen.

Kävin tallilla lähes joka päivä ja pääsin lopulta Hannan selkäänkin. Olin ensimmäinen ihminen, joka sinne kiipesi. Emme kuitenkaan ehtineet kunnolla ratsuttamaan Hannaa ennen kuin päätin lähteä opiskelemaan Pohjanmaalle. Päätös opiskelupaikan vaihtamisesta kävi minulta hetken mielijohteesta ja tuli Hannan omistajille täysin puskista. Heitä selvästi harmitti, kun Hanna jäi sen jälkeen vähemmälle huomiolle.

Hannakaan ei selvästi arvostanut sitä, että muutin pois opiskelujen perässä. Kävin katsomassa Hannaa noin kuukausi muuttoni jälkeen ja se oli potkinut karsinansa kalterit mutkalle tylsyyksissään. Minuakin harmitti, etten voinut enää opiskelujen takia jatkaa Hannan hoitamista, sillä olin siihen todella kiintynyt.

Koska omistajilla ei ollut kovin paljon aikaa touhuta Hannan kanssa, he päättivät laittaa sen muualle ravitreeniin. Alussa kaikki sujui hyvin. Kävin kerran katsomassakin Hannaa sen treenipaikassa. Myöhemmin minulle kuitenkin kerrottiin, että Hannalle oli tullut jotain jalkavaivaa ja se haettiin sen vuoksi pois ravitreenistä. Tämän jälkeen Hannalla alettiin jossain vaiheessa enemmän ratsastella ja sillä kävi tietääkseni ainakin pari eri hoitajaa tai vuokraajaa. Lopulta Hanna jäi kuitenkin pullahevoseksi ja pihatontuksi muutaman vuoden ajaksi.

Jossain vaiheessa Hannan omistajat tarjosivat sitä minulle ilmaiseksi, mutta en voinut ottaa toista hevosta, sillä minulla oli jo Futura. Silloin minulla ei olisi ollut mitenkään resursseja kahden hevosen pitoon. Kului taas ainakin pari vuotta ja Hannan omistajat ottivat uudelleen yhteyttä. He ilmoittivat, että jos Hannalle ei tällä kertaa löytyisi ottajaa, se laitettaisiin teuraaksi. Talli oli niin täynnä, ettei pullahevoselle enää ollut tilaa ja aktiivisempaan treeniin Hannasta ei enää ollut. Yritin etsiä Hannalle uutta kotia ja lopulta ratkaisu löytyikin läheltä.

Kerroin Hannasta hyvälle ystävälleni Ninalle ja sain kuin sainkin hänet ylipuhuttua katsomaan hevosta. Ninalla oli ollut juuri sormessa murtuma ja hän oli saanut kipsin pois juuri edellisenä päivänä, eikä voinut itse kunnolla koeratsastaa Hannaa. Niinpä minä hoidin koeratsastuksen ja hehkutin koko ajan Ninalle, kuinka hieno ja mukava Hanna olikaan. Onnistuin tippumaankin vielä, kun Hanna teki jonkin yllättävän sivuloikan pitkin ohjin kävellessämme. Nina oli kuitenkin rohkea, kävi itsekin selässä vähän kävelemässä ja ihastui tähän herkkään ja omalaatuiseen tammaan.

Niin siinä kävi, että yksi parhaista ystävistäni lopulta meni ja osti Hanna-Pullan eurolla. Hannan entiset omistajat olivat tästä oikein tyytyväisiä ja tilan isäntä kävikin pitkän aikaa kengittämässä Hannaa ilmaiseksi. Nina sai aluksi tuotua Hannan samalle tallille, missä Futura tuolloin asui. Hannan nimi piti kuitenkin vaihtaa, sillä samalla tallilla kävi eräs Hanna-niminen hevosenomistaja, eikä sekaannuksia haluttu. Nina pohti pitkään Hannalle uutta nimeä ja minäkin olin mukana sitä vatvomassa. Lopulta Brilliant Dicesta tuli Rinsessa. Juuri sopiva nimi tuolle neitimäiselle pitkäkorvalle.

Niin syksyllä 2013 alkoi Ninan ja Rinsessan tarina, jota sain olla mukana seuraamassa lähietäisyydeltä ensimmäiset kuukaudet. Alku ei ollut helppo ja Rinsessaa jännitti kaikki, mutta kun hevosen ja uuden omistajan luottamus kasvoi, Rinsessasta kuoriutui taas levollinen ja tyytyväinen hevoseläin. Itsehoitotallilla tuli kuitenkin ongelmia ja lopulta jouduimme Ninan kanssa viemään hevosemme eri talleille.

Rinsessa tuli kuitenkin myöhemmin Futuran uudelle tallille kesälaitumelle, joten saimme vielä viettää vielä kokonaisen kesän yhdessä ystävien kesken. Futura ja Rinsessa olivat aivan rakastuneita toisiinsa. Harmillisesti syksyllä 2014 Rinsessa muutti sen verran kauas, etten päässyt enää tapaamaan sitä kovin usein. Silloin tällöin kävin kuitenkin moikkaamassa neiti pitkäkorvaa.

Rinsessa sai Ninalta täydellisen kodin, jossa sen terveydellisiä haasteita tutkittiin, ymmärrettiin ja hoidettiin hyvin. Rinsessan selkä kesti okahaarakeahtauman takia ratsastusta vain parisen kertaa viikossa. Rinsessalla ei myöskään voinut enää hypätä vanhojen jalkavaivojen takia. Nina ja Rinsessa harrastelivat rennosti ja Rinsessan ehdoilla viisi hienoa vuotta ja minä sain hyvän mielen, kun pääsin saattamaan nuo kaksi toisilleen upeasti sopivaa ystävääni yhteen.

Rinsessa jouduttiin valitettavasti lopettamaan vuosi sitten lannehalvauksia ja lihasten surkastumista aiheuttavan PSSM-nimisen lihassairauden takia. Rinsessa eli 18-vuotiaaksi ja pärjäsi siihen saakka hienosti oikeanlaisella hoidolla ja liikunnalla. Lopulta lihasairaus toistuvine lannehalvauksineen alkoi viedä sen voimia ja aiheuttaa ongelmia liikutuksen suhteen.

Lihassairauden vuoksi Rinsessa olisi tarvinnut säännöllistä ja runsasta liikuntaa, mutta okahaarakeahtauma ja muut vaivat taas vaativat enemmän lepoa, joten täysin sopivaa liikuntamuotoa oli vaikea tai jopa mahdoton löytää. Kävin vielä hyvästelemässä Rinsessan muutamaa päivää ennen sen lopetuspäivää. Rinsessa oli ihana oma itsensä ja nautti rapsutuksista, vaikka huomasi kyllä että ikää ja jäykkyyttä oli kertynyt.

Rinsessa opetti minulle aikoinaan valtavasti nuorten hevosten koulutuksesta ja hevosten elekielestä. Se oli herkkä ja tammamainen hevonen, joka kertoi selvästi mielipiteensä kaikista asioista. Lisäksi Rinsessan tarina on mielestäni mahtava esimerkki onnellisesta hevostarinasta. Pihankoristeeksi jäänyt Rinsessa sai uuden mahdollisuuden arvostettuna ja rakastettuna perheenjäsenenä. Sitä ymmärrettiin, kuunneltiin ja hoidettiin parhaalla mahdollisella tavalla loppuun saakka, mutta osattiin myös päästää irti kun sen aika koitti. Kiitos Rinsessa ja kiitos Nina.