Pimeys, kylmyys, muta, sateet ja tuulet ovat rajoittaneet hevosharrastusta jo kuukausia. Lunta ei ole juurikaan näkynyt. Jos sitä on satanut, se on sulanut parin päivän sisällä pois. Minulta kysytään yhä säännöllisesti, kadunko hevosten ottamista kotiin, kun todellisuus on iskenyt vasten kasvoja. Tai onko motivaatio harrastukseen kadonnut, kun hevoset ovat koko ajan kotona ja säät ovat aivan surkeat?

Jokainen on varmaan tänä talvena kuullut hevosihmisten suusta, miten harmittaakaan kun joka puolella on kovaa ja koppuraa, eikä hevosia pääse liikuttamaan. Tulisi nyt jo sitä lunta tai sitten kevät! Olen samaa mieltä, mutta sillä erotuksella, että olen päättänyt lopettaa säästä valittamisen jo aikoja sitten. En yksinkertaisesti anna sään vaikuttaa siihen, voinko nauttia harrastuksestani vai en.

On turha keskittyä valittamaan asiasta, jolle ei voi mitään. Kannattaa siis mieluumin panostaa kaikkeen siihen, mihin voi itse vaikuttaa. Jos kesällä on kuuma, ajoitan ratsastuksen tai muun treenin iltamyöhään tai aikaiseen aamuun. Ongelma selvitetty. Kaatosateella jätän usein ratsastuksen suosiolla väliin, mutta pienen sateen en anna haitata menoa.

Jos pakkanen on kovettanut pohjat, teemme rauhallisia lenkkejä siellä missä on tasaisinta ja pehmeintä. Jos kaikkialla on kivikovaa, teemme asioita pääosin maasta käsin ja rauhallisesti. Jään suhteen on sama juttu. Kun rauhassa tehdään ja hevosella on hokit sekä minulla nastat kengissä, maastakäsittely onnistuu hyvin jäästä huolimatta.

Tilsakelit ovat olleet meille ehkä hankalimpia, mutta hevosten liikuttaminen on silti onnistunut niistäkin huolimatta. Pyydän asioita aina sen mukaan, miten hevonen ilmaisee pystyvänsä liikkumaan. Jos se kieltäytyy vaikkapa ravaamasta, en pakota. Ja jos pohja on todella niin huono, ettei käyntityöskentelykään onnistu, treenataan paikallaan vaikkapa jumppaliikkeitä tai temppuja.

Moni tuttu ja tuntematon on valitellut motivaatiopulaa säiden takia. Minun motivaatiooni säät eivät ole vaikuttaneet. En suinkaan väitä, etteikö olisi huomattavasti helpompaa harrastaa, jos valoa riittäisi arkisin työpäivien jälkeen, tulisi sopivasti lunta ja lämpötila pysyisi pakkasen puolella. Kevätkin olisi kiva. Mutta olen lopettanut myös asioiden odottamisen ja pyrin nauttimaan hetkestä.

On paljon asioita, joita voin tehdä hevosten kanssa ilman, että sää vaikuttaa siihen millään tavalla. Lumettomina pakkaspäivinäkin on yleensä löytynyt joku pehmeämpi tien pätkä, jossa on päässyt ottamaan ravi- tai laukkapätkän ja jos ei ole löytynyt, sitten olemme suosiolla keskittyneet käyntityöskentelyyn.

Olen saanut tämän poikkeuksellisen talven aikana opetettua Sapriinalle ja Repelle kummallekin uusia asioita. Molemmat hevoset ovat oppineet takajalkojen lepuutukset ja etujalkojen venytykset. Kumpikin nostaa etujalan venytettäväksi vihjeestä ”Tassu”. Lisäksi kumpikin laskee ja nostaa päätään pyynnöstä. Sapriina on oppinut tekemään väistöjä maastaratsastaessa oikein sujuvasti. Repen selässä olen käynyt muutaman kerran istumassa sekä opettanut sille ihan paikallaan seistessä erilaisten ohjasapujen merkityksiä.

Minä saan motivaatiota siitä, että näen hevosteni voivan hyvin säännöllisen liikutuksen myötä. Vaikka ne saavat liikuntaa pihatossakin, selvästi lähes päivittäin tapahtuva jumppaaminen (myös aivojen) tekee niille hyvää, saa rentoutumaan ja parantaa samalla suhdettamme. Lisäksi jollain kaistapäisellä tavalla innostun jopa siitä, että joudun käyttämään luovuuttani miettiessäni, miten voisin liikuttaa hevoseni hankalillakin keleillä. Tykkään siis ihan luonnostaankin ratkaista tällaisia pieniä ongelmia.

Vuodenaika vaihtuu silloin kun se on vaihtuakseen. Nyt ei ole pimeyden takia pahemmin uusia kuvia tai videoita saanut, mutta niin se vain menee joka talvi. Kyllä niitä todisteita ehtii kerätä sitten keväämmälläkin ja hämmästyttää kaikki seuraajat niillä uskomattomilla taidoilla, mitä hevoset ovat talven pimeinä hetkinä oppineetkaan (tai sitten ei…)

Mutta on tuossa edellisessä puoliksi vitsiksi tarkoitetussa lauseessa ehkä jotain perää. Käynnissä ja paikallaankin jumppaamisesta on hevosille hyötyä. Tiedän kokemuksesta, että kun kevät koittaa ja pääsee taas pitkästä aikaa ratsastamaan paremmilla pohjilla, yht’äkkiä huomaa, että hevonen liikkuukin paremmin kuin koskaan.

Hitaasta ja perusteellisesta hinkuttamisesta talven aikana on hyötyä, vaikka se onkin joskus tylsää. Kaltaiseni vauhtia rakastava ja innokas hunsvotti tuskin jaksaisi treenata hevostensa kanssa perusasioita päivästä toiseen, ellei sää jotenkin rajoittaisi toimintaa. Kiitos siis surkealle säälle, että jaksan keskittyä perusasioiden hiomiseen!