Jokainen, joka on yrittänyt kouluttaa innokkaasta ja helposti kierroksia nostavasta koirasta yhteiskuntakelpoista koirakansalaista, tuntee varmasti tämän postauksen teeman paremmin kuin hyvin. Kuinka turhauttavaa onkaan, kun koulutustilanteessa joku lähestyykin ylikierroksilla käyvää koiraa innokkaasti lässyttäen ja palkitsee sen käytöksestään juuri silloin, kun ei missään tapauksessa olisi palkitsemisen hetki.

Minulla ei ole vuosiin ollut koiraa, mutta tilanne on tuttu ja olen varmasti itsekin joskus aiemmin lähestynyt vieraita koiria turhan innokkaasti ymmärtämättä, että omistajan tarkoitus on ollut saada koira rauhoittumaan. Toimin puolisen vuotta henkilökohtaisena avustajana henkilölle, jolla oli avustajakoira. Pääsin näkemään läheltä avustajakoirien koulutusta ja opin tuolloin paljon positiivisen vahvisteen käytöstä ja koirien kouluttamisesta. Nykyään en kiinnitä huomiota etenkään kiinni oleviin vieraisiin koiriin ennen kuin olen varmistanut omistajalta, että koiraa saa moikata.

Hevosten kanssa ei yleensä ole tällaista ongelmaa, jos vieraita ihmisiä ilmestyy näköpiiriin. Ne eivät ala hyppimään ja ilakoimaan ihmisten syliin, vaan tarkkailevat tilannetta kauempaa. Hevoset ovat varautuneempia ja niiden lähestymisestä yleensä ohjeistetaan vain, että se tulee tehdä rauhallisesti etuviistosta – ei siis suoraan edestä tai takaa. Hevonen voi saaliseläimenä kokea reipasliikkeisen lähestymisen uhkana. Se voi myös säikähtää ihmistä, joka ilmestyy yht’äkkiä suoraan sen eteen, johon hevonen ei kunnolla näe, koska sen silmät sijaitsevat pään sivuilla.

Minun ei ole koskaan aikaisemmin tarvinnut ajatella sitä, miten vieras ihminen lähestyy hevostani. Futura oli hyvin kohtelias ja rauhallinen käsiteltäessä. Se ei ollut uusia ihmisiä kohtaan erityisen sosiaalinen, vaan ennemmin hieman pidättyväinen. Jos uusi ihminen käyttäytyi Futuran mielestä arvaamattomasti tai ärsyttävästi, se vain käänsi päänsä pois tai lähti muualle. Hienovaraisin elein, ilman mitään draamaa. Jos vieras ihminen ojensi kätensä haisteltavaksi tai käveli Futuran pään viereen, se ehkä pikkuisen haisteli – hyvin kohteliaasti ja varovasti – jättäen tutustumisen hyvin pintapuoliselle tasolle.

Repe on yhtä kohtelias kuin Futurakin oli, mutta paljon uteliaampi. Yleensä se haistelee kaikki uudet ihmiset ensin kasvoista. Puhaltelee lempeästi, saattaa nuolaista ja innostuessaan jopa vähän yrittää imeskellä pipoa tai huppua – etenkin jos niissä on karvareunus tai tupsu, koska ne ovat Repen mielestä jotain aivan ylimaallisen ihanaa. Jos Repelle ojentaa käden haisteltavaksi, se nuolee sitä varovasti. Repenkään lähestymisen suhteen minun ei ole tarvinnut erikseen ohjeistaa ketään.

Sapriina on erilainen tyyppi. Se kun on suomenhevonen ja ainakin tässä asiassa olen huomannut oman kokemukseni myötä suomenhevosissa ja lämminverisissä selkeän eron. Siinä missä lämminverinen haistelee kevyesti tai nuolaisee kättä, suomenhevonen on jo aikeissa imasta sormet kiduksiinsa. Tai no – ei hevosilla ole kiduksia, mutta yli-innokkaisiin suomenhevosten kärsämobiileihin läheisesti tutustuneet varmaan tietävät kyllä mistä puhun…

Olen huomannut, että moni enemmänkin hevosten kanssa tekemisissä ollut tyyppi on lähestynyt Sapriinaa vahingossa tavalla, joka on saanut sen ärsyyntymään, turhautumaan ja hermostumaan. Sapriina tulee ihmisen luo innokkaasti, korvat hörössä ja touhukkaan näköisenä. Innokas ylähuuli aloittaa nopeasti vääntelehtimisen, jos paikalla on enemmän porukkaa tai vieraita ihmisiä. Siinä vaiheessa monella on ollut reaktiona ”Ai, nyt se haluaa leikkiä” – ja sitten ihminen on alkanut näplätä Sapriinan turpaa sormillaan.

Tässä vaiheessa yleensä puutun asiaan ja kerron, ettei Sapriinan tapauksessa kannata toimia niin. Sen pinna on nimittäin aika lyhyt. Sapriina on todella kiltti hevonen, mutta varsin kärsimätön ja näyttää tunteensa hyvin selkeästi. Se ärsyyntyy jo muutamassa sekunnissa turvan näpläämisestä, luimistaa korvansa ja aloittaa napsimisen.

Kyllähän se ärsyttää, jos ihminen tunkee kädet melkein suuhun, mutta mitään hyvää ei olekaan tarjolla. Vielä pahempaa, jos kyseessä on hevosiin tottumaton ihminen, joka säikähtää Sapriinan reaktiota ja vetäisee kätensä turvan lähistöltä pois yhtä nopeasti kuin sen siihen laittoikin. Sapriina saattaa joskus ottaa ärsyyntyessään hampaillakin kiinni, eikä ole mukavaa, jos sormet jäävät väliin. Se saattaa tällöin myös tuuppia ihmistä päällään, eikä ison hevosen tuuppiminenkaan kivalta tunnu.

Kun aloin kouluttaa Sapriinaa, kuulin monilta ettei ahneen suomenhevosen kanssa kannata käyttää ruokapalkkaa. Huomasin kuitenkin, että ruokapalkka motivoi Sapriinaa äärettömän tehokkaasti ja päätin jatkaa positiivisen vahvisteen käyttöä. Alussa se oli todella vaikeaa, sillä heti jos Sapriina jännittyi, se alkoi ottaa nameja kädestä niin kiivasti, että meinasi syödä samalla koko käden (enkä oikeasti yhtään liioittele nyt!).

Jouduin pitkään palkkaamaan Sapriinaa pelkästään isoilla porkkananpaloilla, jotta ehdin nykäistä sormet pois sen hampaiden välistä ajoissa. Sapriinalla tuntui alussa olevan motorisia ongelmia huultensa kanssa, eikä se meinannut millään saada palkkaa otettua kädestäni siten, että olisi vain hamunnut sen huulillaan. Vaikka Sapriina ei ollut millään tavoin aggressiivinen, hampaat olivat aina käytössä palkkaa hamutessa. Jossain vaiheessa aloin heittämään herkun lähes joka kerta suoraan maahan, jotta sormeni säästyivät ja Sapriinan napsiminen rauhoittuisi.

Alussa en osannut yhdistää napsimista ja kiivasta namien ottamista hermostumiseen, mutta muutaman kuukauden myötä opin, että rennossa mielentilassa Sapriina otti herkut kädestä edes vähän rauhallisemmin. Aloin kiinnittää paljon huomiota siihen, mistä ja miten annan Sapriinalle palkan. Palkkaan sitä todella usein pelkästä rauhallisuudesta, etenkin niissä tilanteissa joissa Sapriina yleensä hermostuisi.

Nyt kun olemme treenanneet näitä asioita jo vuoden verran, Sapriina on alkanut ottaa palkan kädestä todella rauhallisesti ja hyvin. Pystyn palkkaamaan sitä pellettirehulla ja hyvin pienillä määrillä kerrallaan ilman, että Sapriina yrittää syödä sormiani kaupanpäällisiksi. Se ottaa palkan suuhunsa rauhassa, ei tunge taskuille, ei koskaan jyrää ja oma-aloitteisesti jopa väistää pari askelta ihmisestä kauemmas ennen kuin ottaa palkan kädestä. En olisi ikinä uskonut, että Sapriina oppisi ottamaan herkun kädestä noin nätisti ja rauhallisesti! Muutenkin Sapriina on rauhoittunut paljon, mutta tietyt asiat provosoivat sitä edelleen.

Yleisin hermostumisen aihe on nykyään se, että Sapriinan lähettyvillä seisoo monta ihmistä, mutta kukaan ei varsinaisesti tee mitään. Silloin Sapriina ole ihan varma, mitä siltä halutaan. Jos talliin tai tarhaan tulee yksi tai useampi vieras ihminen, Sapriina haluaisi kaiken huomion ja yrittää tarjota vuorotellen kaikki mahdolliset temppunsa saadakseen herkkuja. En ole varma, mistä tuo käytös on lähtenyt liikkeelle, sillä ohjeistan aina vieraita, ettei Sapriinalle anneta mitään kädestä muulloin kuin koulutustilanteessa, kun se saa palkan oikein tehdystä asiasta.

Aina ei tunnu mukavalta puuttua siihen, kuinka ihmiset Sapriinaa lähestyvät. En halua olla mikään natsi, enkä muutenkaan yleensä puutu siihen miten hevosten kanssa kanssa toimitaan, kunhan niitä kohdellaan hyvin. Sapriinasta kuitenkin huomaa selvästi, että se oppisi todella helposti näykkimään ihmisiä ja lähestymään vieraita heti alkuunsa korvat luimussa uhkaillen. En missään tapauksessa halua ottaa riskiä, että se oppisi tuollaista käytöstä. Mieluumin kerron kaikille meillä vieraileville ihan suoraan, kuinka haluan Sapriinan kanssa toimittavan.

On hevoselle epäjohdonmukaista, jos me omat ihmiset pyrimme lisäämään sen rauhallisuutta, mutta vieraat taas provosoivat hermostumaan. Meillä kävi joulun aikoihin paljon vieraita ja silloin Sapriina oli jotenkin epätavallisen hermostunut ja ärtyisä. Nyt kun olemme olleet pidemmän aikaa kotona täysin tutulla porukalla, se on taas ollut oma itsensä.

Mitään napsimista ei hoitaessa tapahdu, jos käsittelijä on tuttu ja toimii tarpeeksi rauhallisesti. Vaikka itse joskus ojennan käteni Sapriinan turvan alle, se yleensä vain nuolee sitä ja hamuilee ihan rauhallisesti. Teen kuitenkin niin ainoastaan silloin kun olen varma, että Sapriina on rento ja rauhallinen.

Pari viikkoa sitten meillä kävi ”Kukkahattukomppania”, eli reilu kymmenen kanssani samanhenkistä hevosnaista, joihin olen tutustunut Instagramissa. Sapriinalla meni välittömästi tutka päälle ihmisten tultua talliin, eikä se meinannut rauhoittua millään, vaikka kaikki yrittivät kiinnittää sen kerjäämiseen ja vouhottamiseeen mahdollisimman vähän huomiota. Lopulta yksi vieraista löysi Sapriinasta hyvän rapsutuspaikan ja sai sen rentoutumaan ja rauhoittumaan paikalleen. Olen vieläkin iloinen tuosta kokemuksesta!

Sapriinan elämässä on ollut ennen meille muuttamista hyvin vähän muutoksia sekä käsittelijöiden, että asuinpaikan suhteen. Luulen, että tuo sen herkkyys muutoksiin ja uusiin ihmisiin voi johtua ihan vain siitä, että Sapriina on tottunut olemaan vain muutaman eri ihmisen käsiteltävänä ensimmäiset 8 vuotta elämästään. Se on asunut aina samassa paikassa ja elänyt pitkälti samojen hevoskavereidenkin kanssa.

Kannustan kaikkia miettimään uusia hevosia lähestyessään, miten tilanteessa kannattaa toimia. Onko hevonen rento? Jos ei, näyttääkö se pelokkaalta, kärsimättömältä, uteliaalta vai aggressiiviselta? Jos siirryt lähemmäs hevosta ja pysähdyt vähän matkan päähän, muuttuuko sen käytös? Jos menet etuviistosta hevosen pään viereen ja olet paikallasi, mitä hevonen tekee? Käyttäytyykö se röyhkeästi vai rauhallisesti? (Aggressiivisen tai pelokkaan näköisen hevosen kosketusetäisyydelle et toivottavasti vielä mennyt).

Yleisesti ottaen kaikkia vieraita eläimiä lähestyessä korostettu rauhallisuus ja jopa passiivisuus ovat turvallisimpia tapoja lähestyä. Vaikka hevonen ei pelkäisi ihmisiä tai suhtautuisi niihin vihamielisesti, sillä voi olla muitakin haasteita, jotka eivät välttämättä näy heti ulospäin. Jos hevosen omistaja on paikalla, on tietysti paras kysyä häneltä, kuinka kyseistä yksilöä kannattaa lähestyä. Toki kokenut hevosihminen pystyy yleensä tunnistamaan rauhallisen ja rennon hevosen, jolloin asiaa tuskin tarvitsee erikseen kysyä.

Uskon, että suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan useimmiten muista pysähtyä ja tarkkailla hevosen reaktioita ennen lähestymistä. Kannattaa kiinnittää joskus vähän enemmänkin huomiota siihen, miten vieraita hevosia lähestyy, vaikka asia voikin tuntua vähäpätöiseltä sellaisen ihmisen näkökulmasta, jonka hevosta kuka tahansa voi lähestyä ongelmitta. Jos kuitenkin uhraa edes pienen hetken elämästään tällaisen asian miettimiseen, todennäköisesti jatkossa muistaa entistä paremmin ajatella hevosia yksilöinä jo heti ensikohtaamisesta lähtien.

Kuvat ©Mikko Kauttu