Minulta on kyselty paljon siitä, miten kiellän hevosiani tai kuinka osoitan, ettei jokin niiden tarjoama käytös ole toivottua. Saan myös toisinaan kommentteja, joissa ihmetellään, aionko tosiaan käyttää hevosillani ruokapalkkaa jatkuvasti ja päivitellään, että kyllähän hevosen pitäisi pystyä tekemään kaikki asiat ilman, että se saa niistä palkaksi jotain. On myös toisinaan ihmetelty, miksi annan hevosten joskus päättää itse asioita tai ehdottaa uusia juttuja.

Haluan siksi nyt kirjoittaa siitä, mitä ajattelen johtajuusteoriasta ja hevosten kouluttamisesta. En yleensä jaksa kirjoittaa tällaisista asioista, sillä olen todella laiska etsimään mitään tieteellisiä lähteitä tai ylipäätään perustelemaan toimintaani faktoilla. Oma toimintani perustuu yleensä niin voimakkaasti intuitioon ja siihen, miten tulkitsen omia ja toisten elollisten olentojen tunteita, että faktat jäävät monesti kakkoseksi, vaikka tykkään kyllä lukea tieteellisiä tekstejä eläinten ja ihmisten käyttäytymisestä.

Tiedän, että joku faktojen rakastaja jää ehkä kaipaamaan jotain muuta sisältöä kuin omia kokemuksiani, mutta tuotan pettymyksen ja jätän todistelun pois tästä postauksesta. Jos haluat lukea johtajuusteoriasta, kannattaa googlettaa aiheesta. Varsinkin koirien koulutukseen liittyen löytyy paljon artikkeleita. Hevosten johtajuusteoriasta löytyy tietoa lähinnä englanniksi.

Olen itse sitä mieltä, ettei ihmisen tarvitse olla hevoselle johtaja, vaan ystävä ja kumppani. Ystävyys tai kumppanuus eivät tarkoita sitä, ettei rajoja olisi ollenkaan – eihän tasapuolisessa ystävyyssuhteessakaan toiselta hyväksytä mitä tahansa kohtelua. Jos toinen osapuoli tekee jotain sopimatonta, siitä tulee rehellisesti huomauttaa.

Hevonen on saaliseläin ja ihminen on hevosen näkökulmasta todennäköisemmin outo kaksijalkainen petoeläin, kuin toinen hevonen. Petoeläimillä on silmät pään etupuolella ja saaliseläimillä pään sivuilla. Ei saaliseläin yritä päästä hierarkiassa petoeläimen yläpuolelle – sehän olisi aivan kaistapäinen toimintatapa. Hevosella ei ole mitään syytä tavoitella valtaa ihmiseltä. Hevoset ovat sosiaalisia laumaeläimiä, jotka pyrkivät ennenkaikkea harmoniaan. Ne eivät osaa manipuloida tai punoa juonia.

Mielestäni ihmisen ei koskaan pitäisi kohdella hevosta käskyläisenä tai orjana, jonka täytyy reagoida jokaiseen ihmisen päähän pälkähtävään vaatimukseen kyselemättä. Vaikka hevoset eivät puhu, ne kertovat meille paljon asioita päivittäin. Tämän vuoksi en itse koskaan suunnittele tarkasti mitä hevosten kanssa teen. Jos joskus teen suunnitelmia, olen valmis muuttamaan niitä, mikäli esimerkiksi hevosen mielentila tai olosuhteet sitä vaativat. Yritän joka päivä parhaani mukaan kuunnella, mitä hevoset yrittävät minulle kertoa.

Laumassa hevosilla ei ole vain yhtä johtajaa, vaan johtaja voi vaihdella tilanteen mukaan. Sapriina on meillä useimmiten johtaja, mutta tietyissä tilanteissa Repe ottaa johtajan paikan. Usein hevosaiheisissa opuksissa neuvotaan esimerkiksi maastolenkeillä toimimaan niin, että johtaja kulkee ensimmäisenä. Meillä menee usein pakka sekaisin, jos Sapriina kulkee ensimmäisenä, koska Repe haluaa niin kiihkeästi kärkipaikan. Repelle myös juominen on tärkeä resurssi ja se marssii aina ensimmäisenä juoma-astialle välittämättä siitä, että Sapriina haluaisi myös saada osuutensa. Sapriinalle ihmisten seura on tärkeämpää ja se ajaa usein Repen pois ihmisten luota.

Ihmisen ja hevosen välillä on sellainen asetelma, että kumpikin kokee luonnostaan erilaiset asiat itselleen tärkeiksi ja motivoiviksi. Hevosella ei ole luonnostaan minkäänlaista halua tulla ratsastetuksi tai toimia ihmisen työjuhtana, kilpakumppanina tai harrastuskaverina. Jotta toiminta olisi hevosta kohtaan reilua, myös sen mielipiteitä on kuunneltava. Minun logiikkani ei löydä perusteluja sille, että hevosen pitäisi suostua tekemään ihmisen sanelemat asiat ilman palkkaa.

Haluan motivoida ja palkita hevosiani, jotta harrastaminen olisi niidenkin mielestä mahdollisimman mukavaa. En koe sitä millään tavoin ongelmalliseksi, että palkata täytyy joka kerta ja ikuisesti. Ei se ole minulta millään tavalla pois, että minulla on hevosten kanssa toimiessani vyötäröllä herkkutasku, josta jaan pieniä palkintoja aina kun hevonen tekee oikein tai edes vähän sinne päin. Ruoalla palkkaaminen on lisännyt hevosteni tyytyväisyyttä ja samalla olen alkanut itsekin nauttia enemmän koulutushetkistä.

Jos hevonen käyttäytyy ”kurittomasti”, eli esimerkiksi puree, luimistelee, yrittää potkia, huiskii hännällään, jyrää tai jähmettyy, se yrittää kommunikoida käytöksellään jotain. Jos hevosen viestiin ei reagoida, se alkaa kommunikoida yhä voimakkaammin. Jos hevosta rankaistaan tällaisesta käytöksestä kerta toisensa jälkeen, se voi vaipua opittuun avuttomuuteen ja lakata ilmaisemasta tunteitaan, sillä se ei enää koe tunteiden näyttämisestä olevan mitään hyötyä.

Kun hevonen ilmaisee negatiivisia tunteita, ihmisen tulisi aina selvittää, mistä ne johtuvat. Jos hevonen kokee tulevansa kuulluksi, se tuntee olonsa turvallisemmaksi, mikä yleensä auttaa myös häiriökäytökseen. Sapriina aloitti syksyllä luimimisen satulavyötä kiristäessä. Satulan sopivuutta tutkittiin, erilaisia satulavöitä testattiin ja satulointi tehtiin aina hyvin rauhallisesti, palkiten hyvistä hetkistä ja rauhallisuudesta. Eräänä päivänä Sapriina ilmoitti hyvin voimakkaasti, ettei se halunnut satulaa selkäänsä. Se meinasi purra minua satuloinnin yhteydessä, joten vein satulan pois ja ratsastin sen jälkeen vain ilman satulaa tai karvasatulalla. Sapriina oli selvästi helpottunut, kun satulaa ei enää laitettu sen selkään. Lopulta löysimme uuden satulan, jonka Sapriina hyväksyi.

Jos tällaisessa tilanteessa aina rankaisisi hevosta, se ehkä lopettaisi luimistelun ja puremisen, mutta todennäköisesti muuttuisi apaattiseksi ja masentuneeksi. Hevosen sielun voi murtaa melko helposti jatkuvalla rankaisulla. Osa hevosista taistelee vastaan ja leimataan hulluiksi, osa taas lopettaa taistelun ja niistä tulee ”pomminvarmoja” tai apaattisia, mutta räjähdysherkkiä.

Yleensä positiivisella vahvisteella kouluttaessa eläintä ei koskaan kielletä – ainoastaan jätetään negatiivinen käytös huomiotta. Itse käytän kuitenkin myös kieltosanaa hevosten kanssa toimiessani. Joskus on helpompaa ja nopeampaa vain sanoa ”Ei” tai ”Äppäp”, kuin ohjata hevonen toteuttamaan jotain muuta käytöstä. Sapriinaa ei kovin usein tarvitse kieltää ja sen kanssa huomiotta jättäminen tai korostettu rauhallisuus toimii yleensä hyvin. Repeä kiellän sanallisesti esimerkiksi silloin, kun se menee uteliaana hoitopaikalla tonkimaan roskista tai yrittää hinkata päätään tolppaan, kun suitset ovat päässä.

Jos jompi kumpi hevosista kuopii hoitopaikalla, poistun yleensä hetkeksi paikalta. Kun mahdollisuus palkkion saamiseen katoaa, rangaistus on yleensä riittävä. Palaan takaisin hevosen luo, kun kuopiminen loppuu. Joskus saatan ensin kokeilla äänellä kieltämistä ja se toimii varsinkin Repen kanssa melko hyvin. Jos se ei toimi, menen pois ja odotan, että hevonen lopettaa kuopimisen.

Taluttaessa Sapriina on maailman kiltein ja kuuliaisin. Se vain haluaisi kovasti tutkia paikkoja. Usein annankin sen tutkia melko vapaasti. Sapriina ei koskaan jyrää tai napsi taluttaessa, ellei se ole todella peloissaan. Repe on maasta käsin kiltti ja kuuliainen – paitsi jos olemme molempien hevosten kanssa yhdessä maastolenkillä. Kun kierrokset nousevat liikaa, Repe saattaa yrittää usein napsia minua ja joskus myös juosta ylitseni.

Napsivaa tai jyräävää hevosta kiellän yleensä narua ravistamalla ja äänellä. Yritän pysyä näissä tilanteissa rauhallisena, mutta olen sitä mieltä, että jos hevosen toiminta satuttaa tai vaarantaa ihmistä, siihen voi puuttua vähän voimakkaamminkin. En kuitenkaan raivoa hevosille tai lyö niitä. Joskus saatan vähän karjaista. Perkele toimii empiirisen tutkimukseni perusteella yleensä parhaiten.

Mielestäni hevosilla on oikeus ilmaista itseään, ehdottaa asioita ja tehdä päääksiä silloin kun se voidaan turvallisesti sallia. Jos ihminen arvioi, ettei jokin hevosen ehdottama toimintatapa tai päätös ole turvallinen, voi kertoa hevoselle, että nyt tämä toiminta ei kannata. Yleensä hienovarainen kertominen riittää ja toisinaan täytyy ilmoittaa asiasta napakammin, mutta väkivalta ja voimakeinot eivät ole koskaan tarpeen hevosten kanssa.

Haluan antaa hevosilleni mahdollisimman paljon sellaisia kokemuksia, että niillä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja että niiden mielipiteitä kuunnellaan. Minullakin on siinä vielä opittavaa, mutta onneksi Sapriina ja Repe ovat mitä parhaita opettajia. Pihatossa ne saavat valita monia asioita, mutta haluan antaa niille enemmän valinnanvapautta myös muissa asioissa, kuten varusteiden käytössä ja siinä, millaista liikuntaa niiden kanssa harrastetaan.

Ystävyyttä, luottamusta ja molemminpuolista kunnioitusta ei saavuteta pakottamalla – ei eläinten eikä ihmisten kanssa. Sekä eläimellä että ihmisellä tulee olla mahdollisuus olla oma itsensä, tulla kuulluksi ja ymmärretyksi sekä saada vapautta toteuttaa omia ideoitaan.