Jatkan nyt tässä postauksessa vähän samoilla linjoilla kuin edellisessäkin, sillä Futuralta oppimani asiat kietoutuvat tällä hetkellä todella voimakkaasti siihen, miten haluan toimia Sapriinan ja Repen kanssa. Ehkä yksi tärkeimmistä asioista, mitä Futuralta opin, on hevosen kuunteleminen. Vieläkään en osaa sitä täydellisesti, eikä sitä ehkä voi koskaan osatakaan niin hyvin, että ymmärtäisi joka kerta nopeasti kaikki hevosen välittämät signaalit, mutta yritän parhaani ja haluan kehittyä siinä.

Futuran kanssa käännekohtana oli se, kun sillä todettiin kinnerpatit vuonna 2014. Sen lanneselkä ja takajalat olivat aivan jumissa kinnerpattien takia. Eläinlääkäri ja fysioterapeutti antoivat minulle kuntoutusohjeet. Kahteen kuukauteen Futuralla ei saanut ratsastaa ja sen kanssa piti tehdä erilaisia fysioterapeutin suosittelemia jumppaliikkeitä mielellään useita kertoja päivässä. Lisäksi lannselän hoitoon käytettiin sähköstimulaattoria.

Kun hoidin Futuran jumeja päivittäin kahden kuukauden ajan, tapahtui jotain erikoista. Aiemmin se oli peittänyt kipunsa minulta viimeiseen saakka, mutta nyt se alkoikin itse näyttää minulle kipupisteitään ja ongelmiaan. Se alkoi kertoa herkemmin, jos jokin tuntui epämukavalta tai sattui. Se selvästi ymmärsi, että minä hoidin sen kipuja ja jumituksia. Että minulta niitä ei tarvinnut peittää, koska pyrin ymmärtämään ja tein asialle jotain.

Kun Futuralle tuli muutamia vuosia myöhemmin vielä kinnerpattien lisäksi muita vaivoja, joiden takia se lopulta lopetettiin, viimeisinä kuukausina en muuta tehnytkään, kuin katselin, kuuntelin ja tunnustelin sitä kaikki aistit niin herkkinä kuin suinkin pystyin. Huomasin, että mitä paremmin kuuntelin, sitä enemmän Futura kertoi. Kuunteleminen jäi päälle ja nyt kuuntelen molempia hevosiani niin tarkasti kuin nykyosaamiseni puitteissa pystyn.

Meillä on kaksi täysin erilaista hevosta. Aina en ole onnistunut niiden kuuntelemisessa ja ymmärtämisessä niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta viime aikoina olen kehittynyt siinä. Varsinkin Sapriinan ymmärtäminen on ollut vaikeaa, koska se on hyvin erilainen aikaisempiin hevosystäviini verrattuna. Suomenhevosiin myös usein liitetään automaattisesti olettamus, että ”Ne ovat jyriä, joita voi vähän kovistellakin. Vastata paineeseen paineella – eivät ne siitä miksikään mene. Sellaisia jäyhiä jässiköitä kun ovat.”

Sapriina on muuttanut käsitykseni suomenhevosista. Jännittyessään se hidastuu ja jämähtää. Ikään kuin sille kasvaisi juuret jalkoihin. En aluksi tajunnut, että kyse oli jännityksestä. Jos Sapriinan jännitys eskaloituu liian pahaksi, se painelee oikopäätä ihan mihin tahansa pusikkoon haluaa – kuskin pyynnöistä riippumatta. Tämän käytöksen nimesin viime kesänä puskajyräykseksi. Sitä ilmeni Sapriinan muutettua meille kotiin.

Alussa yritin vastata paineeseen paineella ja kääntää Sapriinan pois puskasta vaikka kaksin käsin yhdestä ohjasta vetäen. Nopeasti tajusin, että jyräämisen syynä ei ollut itsepäisyys tai kunnioituksen puute, vaan Sapriinan jännitys. Alla olevassa kuvassa näkyy, miltä Sapriina näytti jyräystilanteissa. Suun aukominen ja hampaiden kiristely lisääntyi ja sitten mentiin!

Sain jatkuvasti kuulla eri tahoilta, että Sapriinan kaltaista hevosta ei pitäisi missään tapauksessa kouluttaa ruokapalkalla, eikä ratsastaa kuolaimetta. Näin olen kuitenkin alusta saakka tehnyt, enkä ole muuttanut toimintaani kritiikistä huolimatta. Nyt olen tyytyväinen siitä, etten kuunnellut muiden ohjeita, vaan kuuntelin hevosta. Jatkoin ruokapalkan käyttöä, opiskelin aiheesta lisää ja keskityin palkitsemaan Sapriinaa rauhallisuudesta. Puskiin jyrääminen loppui kokonaan.

Sapriina on ollut alusta saakka todella hidas. Sen kanssa ei auta, vaikka ratsastaja voimistaisi apuja. Se nimittäin muuttuu kuuroksi pohkeille. Kun yritin alkuvaiheessa opettaa Sapriinalle laukannostoa, se jämähti sitä voimakkaammin paikalleen, mitä enemmän yritin kannustaa sitä eteenpäin. Nykyään ratsastan Sapriinalla pääosin ääniavuilla, joilla se toimii kaikkein parhaiten.

Huomasin jo alussa, että Sapriina pureskelee ja narskuttelee ratsastaessa jatkuvasti ja aukoo suutaan kuolaimettakin. Ajattelin, että se on opittu tapa. Kuolaimen kanssa suun aukominen oli pahimmillaan, mutta kuolaimettomiin siirtymisen jälkeenkin sitä esiintyi paljon. Hampaiden kiristely lisääntyy, jos teemme jotain uutta tai Sapriinan mielestä vaikeaa asiaa. Alla olevasta kuvasta näkee hyvin suulla jäystämisen.

Suun aukomista tapahtuu myös taluttaessa, jos riimuun kohdistuu painetta. Lisäksi Sapriina kiristelee hampaitaan satulan laitossa. Käytös alkoi, kun satula kävi epämukavaksi ja sitä esiintyy edelleen, vaikkakin lievempänä kuin satulaongelman ollessa päällä. Hampaiden kiristely liittyy siis selvästi jännitykseen ja epämukavuuteen. Se on myös yksi hevosten rauhoittelevista signaaleista, joista voi lukea lisää esimerkiksi täältä.

Olemme harjoitelleet kaulanarulla ratsastusta, mutta siinäkin olen huomannut, että kaulaan tuleva paine harmittaa Sapriinaa. Sapriinalla on niin paksu kaula, että kaulanaru väkisinkin vähän painaa, jos se venyttää kaulaansa, vaikken edes vetäisi narusta. Kaulanarulla Sapriina ei kuitenkaan auo suutaan juuri lainkaan.

Olen ratsastanut muutamia kertoja kokonaan ilman kaulanarua ja suitsia, eikä suun aukomista ole tapahtunut silloin ollenkaan. Eilen kokeilin myös ratsastaa ilman mitään varusteita ja kaikki sujui aivan täydellisen rennosti. Sapriina kuunteli kaikkia pidättäviä ja kääntäviä apuja, eikä aukonut suutaan. Mielestäni on todella silmiä avaavaa, että hevosen käytös muuttuu näin paljon, kun varusteita vähennetään tai poistetaan ne kokonaan!

Ehkä liikuttavinta oli eilisen ratsastuksen aikana tämä tilanne: Sapriina jämähti kerran paikalleen ja alkoi syödä maasta lunta ja sinne pudonnutta rehua. Se ei liikkunut pohkeesta eteen. Voimistin apuja vanhasta tottumuksesta, mutta mitään ei tapahtunut. Kokeilin toista taktiikkaa. Heti kun sanoin ”loppu”, Sapriina lopetti lumen tonkimisen ja lähti marssimaan eteenpäin. Kun pyysin kauniisti, ymmärrettävästi ja mahdollisimman vähällä paineella, se tehosi heti.

Suojista Sapriina ei näytä tykkäävän yhtään. Sen vuoksi en ole moneen kuukauteen laittanut Sapriinalle suojia muulloin kuin ryteikköisille maastoreiteille lähtiessämme. Tiedän, että moni voi ajatella, että tämä on ihan turhaa ylireagointia. Mutta koska hevoseni selvästi näyttää, mistä varusteista se pitää ja mistä ei, haluan ottaa sen mielipiteet huomioon.

Sapriina on selvästi erityisen herkkä, mutta näyttää herkkyytensä sulkeutumalla kuoreensa. Se muuttuisi varmasti todella helposti opitusti avuttomaksi, jos sen signaaleja ahdistumisesta, jännittymisestä ja epämukavuudesta ei kuunneltaisi. Onneksi se kuitenkin näyttää selvästi tunteensa. Minulla on mahdollisuus kuunnella ja ymmärtää sitä, joten haluan käyttää tämän mahdollisuuden. Tahdon olla tälle herkälle sielulle mahdollisimman hyvä ystävä ja opetella ymmärtämään ja kunnioittamaan sitä niin hyvin kuin toista eläinlajia on mahdollista pystyä ymmärtämään ja kunnioittamaan.

Lähdin kirjoittamaan tätä postausta sillä ajatuksella, että kertoisin myös Repen reaktioista ja niiden kuuntelemisesta. Koska Repe on niin erilainen kuin Sapriina, tästä tulisi aika pitkä ja sekava teksti, jos lähtisin avaamaan vielä Repenkin sielunelämää. Seuraavassa postauksessa kerron tarkemmin, millaisia haasteita Repen kanssa on, millaisia signaaleja Repe käyttää verrattuna Sapriinaan ja mitä asioita tällä hetkellä painotan Repen kanssa toimiessani. Nämä kaksi ihanaa tyyppiä ovat aivan erilaisia ja juuri siksi on niin opettavaista touhuta niiden kanssa. Ajattelen, että olen etuoikeutettu kun nämä kaksi huolivat minut ystäväkseen.

Jos heräsi jotain ajatuksia tai kysymyksiä, vastaan mielelläni kommenttikentässä tai seuraavassa postauksessa!