Repe muuttui 1,5, viikon takaisen kengityksen jälkeen huomattavasti kipeämmän oloiseksi. Se riiputti päätään, lepuutteli jalkojaan, haukotteli jatkuvasti ja räpytteli silmiään tiheästi. Sain Repelle eläinlääkäriltä puhelinreseptinä kipulääkekuurin ja aluksi lääke vaikutti piristävän Repeä. Epäpuhdas liikkuminen ja haluttomuus ravata kuitenkin jatkui edelleen.
Parin päivän päästä alkoi myös aggressiivinen käytös. Etupää puri, takapää potki ja pelkkä taluttaminenkin oli jo hankalaa puremisen ja muun protestoinnin takia. Aloin epäillä Repellä mahahaavaa, koska kipulääke aiheutti näin voimakkaat aggressiot. Lopetimme kipulääkkeen syöttämisen ja annoimme Repen olla muutaman päivän ajan ihan rauhassa.
En halunnut tällaisessa tilanteessa edes yrittää lähteä kuskaamaan Repeä klinikalle, sillä vain kerran elämässään kuljetetun hevosen lastaaminen olisi ollut aggressiivisuuden vuoksi vaarallista. En muutenkaan halunnut tässä vaiheessa aiheuttaa Repelle lisää stressiä paastottamalla sitä tähystystä varten tai Sapriinalle ahdistusta jättämällä sitä yksin kotiin Repen klinikkareissun ajaksi. Sain monen mutkan kautta varattua eläinlääkärin röntgenkalustoineen meille kotikäynnille.
Koska Repen olosuhteet ovat jo optimaaliset mahahaavapotilaalle (pieni ja rauhallinen kotitalli, tuttu hevoskaveri, vapaa heinä ja mahdollisuus ulkoilla pihatossa riittävästi), eläinlääkäri arveli puhelinkeskustelun perusteella mahahaavan johtuvan jostain muusta kuin olosuhteista – mahdollisesti pidempään jatkuneesta kivusta. Tämän vuoksi pidin tärkeämpänä tutkituttaa Repen ensin muualta kuin mahasta, jotta mahdollinen kivun aiheuttaja voitaisiin paikantaa. Ei nimittäin oikein auta hoitaa mahahaavaa, jos ongelman ydin on muualla.
Mahahaava oli oireiden perusteella melko selvä diagnoosi jo ennen eläinlääkärin tutkimusta – etenkin kun aloitimme viikko sitten Repelle Antepsin-kuurin, johon se reagoi heti positiivisesti. Pahimmat aggressiot tasoittuivat Antepsinin myötä ja Repeä pystyi taas käsittelemään melkein normaalisti. Se kuitenkin stressaantui yhä selvästi, jos esimerkiksi yritin harjata sitä tai seistä kyljen puolella. Repe ei selvästikään halunnut ihmistä sivulleen tai takaosansa lähelle, vaan pyrki aina asettumaan niin, että ihminen olisi kohtisuoraan sen edessä.
Repe myös seisoi tarhassa lähes koko ajan etu- ja takajalat kaukana toisistaan ja selkä notkolla, haukotteli jatkuvasti, lepuutteli takajalkojaan ja oli normaalia epäsosiaalisempi. Repe on tavallisesti ollut mitä kiltein, kultaisin ja rauhallisin pieni hevonen, joka on oppinut uudet asiat hetkessä ja suhtautunut kaikkeen todella positiivisesti. Se on rakastanut hoitamista ja rapsuttelua sekä ollut aina uteliaan kiinnostunut ihmisistä ja muista eläimistä.
On Repessä toki ollut säpäkkäkin puolensa, mutta aiemmin se ei ole säikkynyt tai käyttäytynyt tippaakaan aggressiivisesti ihmistä tai muita hevosia kohtaan. Talven aikana potkimista, kauhomista ja pukittelua alkoi ajoittain esiintyä ja siksi en uskaltanut juurikaan ohjasajaa Repellä tai irtojuoksuttaa sitä talvikuukausina.
Alkukeväästä myös säikkyminen tuli kuvioihin, mutta parin viikon takainen rodeokohtaus sekä sen jälkeen alkanut aggressiivisuus ovat olleet reaktioina todella poikkeuksellisia myös näihin aikaisempiin säikähdyksiin tai riekkumisiin verrattuna. Muutaman kerran Repe on viime viikkoina myös purrut tai uhkaillut potkaista Sapriinaa tilanteissa, joissa ihmisen silmään ei ole näkynyt erityistä aihetta konfliktiin.
Tänään Repelle tehtiin kliininen tutkimus ja taivutuskoe sekä kuvattiin eniten reagoinut jalka (eli vasen takajalka). Repen selän ja kaulan palpoinnissa ei huomattu mitään erityistä ja refleksit olivat normaalit. Jalkoja eläinlääkäri kehui kuiviksi ja kuin taikaiskusta Repe ei myöskään ontunut juoksutuksessa tai reagoinut suuremmin taivutuskokeessa. On käsittämätöntä, miten tämä aina menee näin hevosten kanssa! Joka kerta kun eläinlääkäri on tehnyt hevoselleni ontumatutkimusta, ontuma on ollut tipotiessään ja palannut taas heti seuraavana päivänä. Hevoset selvästi skarppaavat näissä tilanteissa.
Muutenkin Repe oli tänään tyytyväisemmän ja rauhallisemman oloinen kuin kahteen viikkoon. Se kyllä puri minua kolmesti ontumatutkimuksen aikana, mutta suostui ravaamaan hyvin ja oli kaikkien tutkimuksen aikana pidettyjen taukojen aikana seurallinen ja rento oma itsensä. Oli aika vaikea yrittää vakuuttaa eläinlääkäriä siitä, että Repe oli ollut suorastaan pelottava viimeiset pari viikkoa, kun se yritti pussailla minua vähän väliä ja tunkea syliin.
Jouduin suorastaan vänkäämään eläinlääkärin kanssa siitä, kuvataanko jalkoja vai ei. Minulla ja eläinlääkärillä oli lähes päinvastaiset näkemykset hevosen kivun ilmaisusta tai siitä, mikä on normaalia käytöstä ja mikä ei. Eläinlääkäri sanoi, että on ihan normaalia, että nuoret hevoset potkivat kun niiden takapolviin kosketaan. Repe yritti latoa eläinlääkäriä ihan raivolla taivutuskokeessa ja eläinlääkäri jopa suuttui sille ja läpsäisi kylkeen, kun Repe yritti ihan kunnolla tähdätä potkunsa sivulle häntä kohti.
Repe ei todellakaan ole normaalisti potkinut jalkoja nostaessa. On se joskus saattanut vähän nykiä takasiaan kengityksessä tai kavioiden puhdistuksessa, mutta pääosin jalkoihin liittyvät toimenpiteet ovat sujuneet mutkattomasti. Muutenkin kaikki hoitotoimenpiteet on pystytty tekemään Repen ollessa täysin vapaana hoitopaikalla. Yritin selittää eläinlääkärille, että Repe on ollut todella kiltti, rauhallinen ja mutkaton käsitellä, eikä kiukuttelu ole sille ollenkaan tyypillistä.
Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että hevosen kiukuttelu ei välttämättä johdu kivusta. Hän sanoi esimerkkinä, että kyllä koulutusvaiheessa hevoset voivat mennä vaikka makuulle ja sekin on ihan normaalia. Pukkikohtauskin saattoi hänen mielestään johtua vaikka paarman puremasta tai muusta vastaavasta syystä. Röntgeniä eläinlääkäri ei suositellut, koska Repen ongelmat eivät vaikuttaneet ortopedisilta, vaan ”pelkältä kiukuttelulta”.
Olin tässä vaiheessa jo melko vihainen ja sanoin eläinlääkärille ihan suoraan, että tuo diagnoosi paarman puremasta on todella kaukaa haettu, eikä Repen käytös voi olla mitään huvikseen kiukuttelua. Kerroin myös, että jos hevonen menee makuulle koulutuksessa ja ”esittää kuollutta”, kyseessä on äärimmäinen pakoreaktion muoto, eikä se ole mitenkään normaalia.
Sanoin myös aika tiukasti, että kyllä hevosilla on aina syy kiukutteluunsa ja yleensä se syy on kipu – johtuipa se sitten mahahaavasta tai jostain muusta. Näytin vaikka kuinka monta videota Repen liikkumisesta ja käyttäytymisestä ennen ja jälkeen tapahtuman. Eläinlääkäri ei kommentoinut niihin oikein mitään, mutta suostui pitkin hampain kuvaamaan yhden jalan ja totesi kuvien perusteella, että jalka oli täysin priima – ei mitään vikaa.
Eläinlääkärin näkemys oli, että Repen oireet viittasivat kaikin puolin mahahaavaan. Siinä asiassa sentään olimme lopulta samaa mieltä. Koska Repe syö hyvin ja on vapaalla heinällä, on todennäköisempää että haavaumat olisivat mahan rauhasosassa, joten Repelle määrättiin Cytotec-kuuri, jonka pitäisi auttaa rauhasosan mahahaavoihin Gastrogardia tehokkaammin. Kuuri on myös Gastrogardia halvempi, joten sillä on matala kynnys kokeilla, lähteekö hoito tehoamaan. Jos ei lähde, täytyy harkita tähystystä tai muita tutkimuksia.
Eläinlääkäri hoiti myös Repen ja Sapriinan hampaat ja oli siinä hommassa oikein pätevän oloinen, mutta muuten eläinlääkärin asenteesta jäi minulle todella kurja olo. Uskomatonta, miten eläinlääkäri voi tuntea hevosen eläimenä fyysisesti, mutta silti ihan pokkana väittää, että hevosten kiukuttelu on ihan normaalia, eikä siihen ole välttämättä syynä kipu.
Juuri tästä syystä en ole halunnut somessakaan aiemmin kertoa Repen aggressiivisuudesta. Ihmiset, jotka eivät ole perehtyneet uusimpaan tutkimustietoon hevosten lajityypillisestä käyttäytymisestä, diagnosoivat Repen aggressiivisuuden johtajuusongelmaksi ja sanovat, että hevonen pitäisi laittaa kuriin. Hevonen ei pyri valtataisteluun ihmisen kanssa. Se pystyy ilmaisemaan itseään vain eleillä ja jos pieniä eleitä ei huomata, hevonen joutuu esittämään näitä eleitä voimakkaammin – lopulta jopa puremaan ja potkimaan.
Stressi ja pelko voivat yhtä lailla laukaista pakoreaktion tai aggression, mutta yritin ihan turhaan selittää eläinlääkärille, että kyseessä on positiivisella vahvisteella koulutettu hevonen, joka on aina käyttäytynyt todella rauhallisesti ratsastustilanteissa ja kuunnellut ratsastajan pienimpiäkin pyyntöjä hienosti. Tuskinpa se alkaisi yht’äkkiä stressata tai pelätä tuttua tilannetta, jossa ratsastaja ojentaa palkaksi herkun selästä.
Mahahaava on siis nyt varsin todennäköinen, eikä muuta selitystä Repen käytökselle ole löytynyt. Tämä on sinänsä ikävä lopputulos, että huolettaa melkoisesti miten Repe voi pysyä ikinä terveenä, jos se saa mahahaavan pihatossa, vapaalla heinällä, kevyessä ja leikkimielisessä treenissä ja rauhallisella pikkutallilla asustaessaan. Mahahaavalääkkeitä ei kuitenkaan voi loputtomiinkaan sille syöttää. Nyt kuitenkin kokeillaan tuota lääkitystä, mahdollisesti tutkitutetaan myöhemmin lisää ja annetaan toistaiseksi Repen ihan kokonaan lomailla, jotta maha saa parantua kaikessa rauhassa.
Cytotec-reseptin saamme postissa vasta viikon sisällä, joten ihan vielä ei päästä Repen lääkitystä aloittamaan. Pidämme nyt tauon myös Antepsinin syöttämisessä, jotta nähdään palaavatko oireet voimakkaampina ilman mitään lääkkeitä ja miten pelkkä Cytotec tehoaa oireisiin. Toki Antepsin-kuuria on aina helppo jatkaa, jos sekin huomataan tarpeelliseksi.
Mahahaava on kuulemma siitä ikävä vitsaus, että se ei aina johdu olosuhteista, vaan jotkut hevoset voivat olla sille erityisen herkkiä esimerkiksi geeneistä, varsa-aikojen tapahtumista tai jostain muusta tuntemattomasta syystä johtuen. Repe on ollut varsana tehohoidossa vasta-ainepuutoksen takia ja voi toki olla, että pikkuvarsana syötetyt pitkät lääkekuurit ovat herkistäneet sen vatsaa altistaen lopulta mahahaavalle. Nyt ei auta kuin antaa aikaa toipumiselle ja toivoa, ettei mahahaava jää Repelle pysyväksi ongelmaksi.
P.S. Tältä sivulta löytyy muuten aika kattava lista mahahaavan oireista. Repellä on esiintynyt jonkinasteisina lähes kaikkia noita oireita – osa lievinä ja osa voimakkaampina.
Toivottavasti lääkitys auttaa Repeä ❤️ Meillä kävi huono tuuri oman mahahaavapotilaan kanssa ja jouduimme sen päästämään vihreämmille laitumille. Rauhasmahassa olevat isot haavaumat eivät lähteneet parantumaan lääkityksestä ja arjen (vapaa heinä, enemmän ulkoilua ym.) muokkaamisesta huolimatta. 😓
TykkääTykkää
Toivottavasti! Nuo mahahaavat on kyllä kurjia, kun eivät aina parane edes olosuhteiden muutoksilla. Eläinlääkärikin sanoi, että niitä tavataan usein hevosilla, joilla on olosuhteiden puolesta kaikki ihan täydellisesti.
TykkääTykkää
Mää niin tykkään sun asenteesta! Usein ihmiset uhoaa, että aikovat sanoa topakasti tarpeen tullen, mutta sitten nyökytellään vaan ”korkeammalle” taholle. Outoa ajatella, että ammattilainen uskoo moisiin ajatuksiin… Oli miten oli, toivottavasti Repeä tulee kuntoon!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos! 😀 Mä olin kyllä melko vihainen, joten oli tosi vaikea pitää mölyjä mahassa. Toki yritin esittää mielipiteeni asiallisesti, vaikka jossain kohtaa olisi tehnyt mieli passittaa eläinlääkäri pois tontilta. Lähinnä harmittaa, että meni turhaa aikaa siihen vänkäämiseen ja ajan olisi voinut käyttää hedelmällisemminkin. Vaikka enempää jalkoja ei olisi edes kuvattu, olisi ollut hyvä eläinlääkärin kanssa miettiä mahahaavan lisäksi muita mahdollisia asioita, joita pitää ottaa huomioon nyt kun jatkamme Repen hoitoa kotona. Esimerkiksi monelta olen kuullut, että hiekka mahassa voi aiheuttaa mahahaavaoireita ja vaikka olin tästä tietoinen, en tajunnut kysyä eläinlääkärin näkemystä asiasta. Meni niin paljon energiaa Repen käytöksen puolusteluun ja väittelyyn siitä, johtuuko käytös kivusta vai ei, etten muistanut kysyä kaikkia aiemmin pohtimiani asioita.
TykkääTykkää
Onko sitten mahdollista, että talli olisi ”liian pieni”? Muistan lukeneeni tutkimusta, jossa todettiin kahden hevosen laumassa olevien hevosten olevan stressaantuneempia, kuin ne, joiden laumassa oli kolme tai enemmän hevosia. Että vasta kolme hevosta muodostaisi ns toimivan ja luonnollisen lauman. Ja toki varmaan joka kerta kun Sapriina lähtee töihin ja Repe jää yksin se on stressi toiselle, vaikka näennäisesti oiskin rauhakseen tarhassa? Onko se ennen asunut millaisessa tallissa, oliko hevosia enemmän kuin kaksi?
TykkääTykkää
Toki sekin on mahdollista. Repe on aiemmin ollut isommalla tallilla, mutta tarhannut yhden kaverin kanssa. Meillä se ei ole ollut hirveästi kaverin perään ja välillä omasta aloitteestaan jää toiseen päähän tarhaa ilman näköyhteyttä kaveriin. Olisi kyllä monellakin tavalla hyvä, jos hevosia olisi kolme, mutta juuri nyt ei ole varaa ostaa kolmatta ja kyllä kolmenkin hevosen tapauksessa joku jäisi joskus yksin tarhaan 😔
TykkääTykkää
Voi miten kurjalta kuulosti toi eläinlääkärin suhtautuminen. Luulis että ne tekis kaikki tutkimukset mitä vaan pyydetään… Varsinkin kun omistaja on seurannut pidempään hevosen vointia/käytöstä kuin ell.
Tuli itellekin jotenkin oikein harmi, kun ei selvinnytkään sit että onko kaikki ok. Tai ei ole, kun on mahahaava, mutta se just että onko se joku varsa-ajan herkistymä vai tuoreemmasta kivusta johtuva, vai mistä… Toivottavasti toi cytotec tois nyt kuitenkin helpotusta.
Tuli mieleen tosta eläinlääkärin edessä puhtaasti liikkumisesta, että voisiko hevoset saaliseläimenä näyttää kipunsa vaan oman luotettavan lauman seurassa (Eli teidän perheelle/Sapriinalle?) 😄
Tsemppiä kuitenkin taas odotteluun ja toivottavasti selviää mikä sen mahahaavan on aiheuttanut.
TykkääTykkää
Mahahaavat ovat kinkkisiä. Mutta täysin mahdollisia silti selättää, tsemppiä! Minulla yksi aiempi kokemus, joka toki oli varmasti helpoimmasta päästä noin niinkun lääketieteellisesti, mutta oireili kyllä myös voimakkaasti.
TykkääTykkää
Kiitos tsempistä ❤ Toivottavasti asia vielä ratkeaa parhain päin.
TykkääTykkää
Hyvä, että jonkinlainen selvyys tuli! Mahavaivat voivat kyllä oireilla monella tavalla. Toivottavasti Repe saa avun.
Jostain muuten luin tutkimuksesta, jonka mukaan vapaa heinä itse asiassa ei välttämättä ole paras mahahaavahevosille. Siinä tutkimuksessa vapaalla heinällä olevilla oli mahahaavaa jopa enemmän kuin hevosilla, jotka olivat rajatulla heinällä ja söivät paljon väkirehua. Jos en väärin muista niin artikkeli oli Hevosenomistaja-lehdessä.
Ja eläinlääkäri kuulostaa kyllä törpöltä. Tosin olen minäkin törmännyt eläinlääkäreihin, joiden käsitykset hevosesta eläimenä ovat vähintäänkin vanhanaikaiset. Eläinlääkärin koulutus ei tunnu sisältävän kovinkaan paljon tutustumista hevosen käytökseen ja sen syihin.
TykkääTykkää
Lisäys vielä, että mahahaava on pirullinen siitäkin, että syy voi olla joskus tosi vaikea selvittää. Jotkut hevoset saavat mahahaavan aina isossa tallissa, toiset taas pienessä. Jotkut voivat paremmin pienessä laumassa, toiset isossa.
Omalla tammallani mahahaava on aina liittynyt laumadynamiikkaan. Joskus lauma on ihmisen näkökulmasta vaikuttanut ihan rauhalliselta ja silti vasta kaverien vaihto on lopettanut oireilun. Sen olen todennut, että yksintarhauksessa tamma saa lähes väistämättä mahahaavan. Yksintarhausta en kyllä haluaisi muutenkaan.
TykkääTykkää
Meille myös ell sanoi, että vapaa heinä ei ole hyvä sittenkään mahahaavahevosille. Kuulemma vapaan heinän sijasta paras olisi juuri usein säännöstelty heinä, esim. automaattien avulla 6-8krt päivässä. Eipä näistä tiedä, että mikä on parasta ja mikä ei 🙂
TykkääTykkää
Tosi vaikea näistä kyllä tietää! Meillähän hepat on olleet vain talven täysin vapaalla heinällä ja syöneet pyöröpaaleista. Ollaan syötetty myös kuivaa heinää pikkupaaleista ison osan vuodesta. Vaikka noilla on vapaa heinä, eivät syö koko aikaa ja liikkuvat paljon, eli taukoja syömisestä tulee. En siis sinänsä näe eroa sillä, säännösteltäisiinkö ruokintaa ihmisten toimesta kelloon katsoen vai hevosten oman harkinnan mukaan🤔
TykkääTykkää
Tsemppiä toipumiseen! Meillä hevonen sai mahanportin alueelle useita haavaumia asuessaan pienessä tallissa tarhatessaan kokopäivän kolmen hevosen (tamma ja kaksi ruunaa) sopuisan näköisessä laumassa vapaalla heinällä. Hoidettiin 8 viikkoa putkeen lääkityksellä eikä paranemista ollut nähtävissä, joten kokeiltiin viimeisenä oljenkortena olosuhteiden vaihtoa.
Muutettiin isolle tallille, jossa hevonen tarhaa vähemmän (9h, kun aiemmin ulkoili reippaasti yli 12h) vaan yhden ruunakaverin kanssa ja vapaan heinän sijasta saa heinää 6krt päivässä. Suuri vaikutus oli myös heinän vaihdolla; vapaalla heinällä ollessaan söi esikuivattua, mutta nyt syö kuivaa heinää, jotka eivät ole olleet paalimuovissa ollenkaan. Kaikki ei vaan sovi kaikille. Toivottavasti teillä lähtee lääkitys tepsimään ja oireet eivät enää palautuisi 🙂
TykkääTykkää
Oon itsekin miettinyt, olisiko kuitenkin parempi olla vähän isommassa laumassa, mutta me nyt ei kuitenkaan pystytä määrällisesti juuri enempää hevosia ottamaan. Kolmas olisi ihan mahdollinen, jos sopiva löytyisi, mutta juuri nyt ei pysty ostoon laittamaan juurikaan rahaa, joten saa nähdä onko pakko mennä kahdella hepalla vai löytyisikö jostain niille sopiva kaveri. Repe on syönyt sekä säilöä että kuivaa, tosin kuivaa viime aikoina lähinnä täydennykseen siinä vaiheessa kun säilöpaali alkaa loppumaan.
TykkääTykkää
¨Toivotaan että Repe tulee kuntoon! Kyllä aina oman hevosen tuntee paremmin, kuin eläinlääkäri joka ehkä näkee hevosta vasta ekaa kertaa, joka heidän täytyisi huomioida paremmin työssään.
Ja useinmiten kyllä omistaja osaa aavistaa hevosen kipuilun, varsinkin jos pieni enkeli muuttuu pelottavaksi riiviöksi. Toivotaan että Repe tulee kuntoon ja siitä saa vielä hyvän ratsun, takapakeista huolimatta
TykkääTykkää
Kiitos! Tosiaan käytöksen muutos on ollut valtava ja aiemmin mitään pelkäämätön Repe tuntuu säikkyvän vähän kaikkea. Aiemmin tein sen kanssa rennosti selkäännousuharjoituksia samalla kun mies sirkkelöi pihalla, mutta nyt näkymättömätkin möröt pelottaa vähän väliä.
TykkääTykkää
Tulipa mieleen muutaman vuoden takainen juttu. Käytettiin hevosta klinikalla koska epäiltiin että sillä on ”jotain jossain”, koska se pukitteli aina välillä. Muuten oli hirveän kiltti hevonen. Eläinlääkäri ei löytänyt mitään kummempaa, kirjoitti kipulääkereseptin ja lisäksi reseptissä luki että RAIPPAA! Enempi se nauratti kuitenkin, Emme loppujen lopuksi mitään isompaa syytä keksinyt. Hieroja löysi vähän jumeja, mutta aika pian hevonen kuoli ähkyyn, niin jäi sitten projekti kesken.
TykkääTykkää
Niin joo muistin vielä, että kuoleman jälkeen mielenkiinnosta katsottiin että onko selässä mitään näkyvää vikaa. Hevosen lannenikamat oli luutuneet toisiinsa kiinni, mikä ehkä voisi aiheuttaa kipua jossain tilanteessa. Mutta tämä on kuulemma aika yleinen löytö ravureilta. Ilmeisesti se ei haittaa kun tarkoitus on juosta kovaa.
TykkääTykkää
Hui kamala! Tavallaan joo vähän huvittava tuo eläinlääkärin resepti, mutta ennemmin mun mielestä surullinen ja ahdistava. Miten voi olla, että eläinlääkäreillä on tuollainen näkemys hevosten käsittelystä? 😦
TykkääTykkää
Tarkennus äskeiseen ehdotukseeni ensimmäisestä siedätysharjoituksesta onnettomuuden jälkeen: tarkoitin, että alussa nousisit jakkaralle n. 10-20m päässä Repestä ja aita olisi välissä. Samalla etäisyydellä aloittaen voisit totuttua hevosesi myös siihen, että kaatuilet ja kierit maassa, lopulta jopa vingahtelet tai älähtelet. Jos teet sitä peräkkäisinä päivinä niin kaukana, etteivät hevoset hermostu, niin vähitellen voit heittäytyä maahan kierimään yhä lähenpänä hevosiasi. Lopulta saat niistä sellaisia viilipyttyjä, jotka eivät potki maahan pudonnutta ratsastajaakaan! Tarvitset vain paikan, jossa et satuta itseäsi ja vaatteet, joiden likaantuminen ei haittaa. Tässä meidän molempien harrastamassa metodissa on se hienous, että eläimen käytöksen voi tällä tavoin muovata täysin haluamakseen. Sitkeyttä se kyllä vaatii. Varsinkin kun minä en oikein usko pitkien taukojen hyödyllisyyteen, päin vastoin. Joten Jaksamista! Saat halutessasi ottaa yhteyttä minuun. T. Marjo
TykkääTykkää
Olen kaatunut Repen jalkoihin useita kertoja esimerkiksi metsälenkeillä kompuroidessani, eikä se ole reagoinut siihen. Olen satavarma, ettei Repen potkimisreaktio johtunut siitä, että se olisi säikähtänyt minua maassa, vaan siitä että sitä sattui jokin todella paljon.
TykkääTykkää
Jotku lääkkeet aiheuttavat herkille ihmisillekin vatsakipuja, mutta näkisin silti muitakin mahdollisia syitä ilmiöön. Olen kohdannut hevosia, joiden on vaikea kävellä alamäkeen ratsastajaa kantaessaan. Se ei siis ole mitään tavatonta, vaikka olenkin tavannut myös eläinlääkäreitä, jotka eivät välitä röntgenkuvata sellaista hevosta. Silloin voi olla apua hevoshierojasta, sillä lämpöpullot ja käreet, hieronta ja venyttely, vesihoidot yms voivat auttaa, mikäli kyse on esim lihasjumista tms. Syy voi olla myös kavioasennoissa tms. Onko mahdollista, että niitä on vuoltu liikaa tai väärin? Sinuna siis ottaisin yhteyttä pätevään hevoshierojaan tai ns hevosfysioterapeuttiin ja /tai kysyisin toiselta kengittäjältä, ovatko kaviot oikein vuoltu. Myös aika voi parantaa, sillä jotku pikkuvammathan menevät lopulta itsestään ohi ihmisilläkin. Jonkinlaisesta venähtymästä tai lihasvammastahan voi olla kyse. Valitettavan usein syy kuitenkin löytyy kaviosta tai satulasta. Ei, en ole ammattilainen, mutta näitä on nähty.. Mitä koulutukseen tulee, niin muista Tuire Kaimion ohje, ettei tällä koulutusmenetelmällä voi kokonaan pilata hevosta, vaan aina voi aloittaa alusta uudestaan. Valitettavasti toisella kerralla kuitenkin tarvitaan hurjasti enemmän toistoja ja normaalia enemmän vaiheita. Täytyy käyttää mielikuvitustaan, että keksii kaikki tarvittavat osat, joihin totuttaa hevonen, jottei taas tule onnettomuutta. Mutta ihan ensin pitää tietysti odottaa, että tuo kiukkuisuus menee ohi. Jos hevonen jännittyy kävellessään alamäkeä ilman ratsastajaa tai ratsastettaessa sileällä, sillä ei varmasti pidä ratsastaa edes loivaa alamäkeä. Kolmanneksi se perinteinen tapa, että tuttu ihminen kävelee hevosen pään vierellä, vaikkei pidä kiinni, kun sitä totutetaan ratsastukseen, voisi tässä tapauksessa olla kokeilemisen arvoista, sitten lopulta, kun olette taas niin pitkällä, sillä se lisää hevosen rohkeutta ja rentoutta. Myöskään tuo, että hevonen yrittää polkea jalkoihinsa kaatuneen tai pudonneen ihmisen ei ole yhtään tavatonta, joten mitään suuria johtopäätöksiä siitä ei pidä tehdä. Paitsi että joudut siirtymään totuttamisesta siedättämiseen, aivan kuten Tuire Kaimio esittelee kirjasarjasaan Hevosen kanssa. Siltähän se vaikutti, kun kerroit, että hevonen säpsähteli jo jakkaralla seisomistasikin. Nyt siis jakkara riittävän kauas ja sinä nousemaan ja laskeutumaan edestakaisin. Vähitellen alat kääntyä siinä ympäri ja jopa heiluttelee käsiä ja lopulta huuteletkin jotain. Ellei hevonen yhtään enää arista, viet jakkaran eri kohtaan. Kun mitään jännittymistä ei enää ilmene, teet samaa siten, että hevonen on samassa isossa aitauksessa irrallaan ja eri puolella aluksi. Se voi sitten itse päättää, uskaltaako tulla lähelle vai ei. Tähän tyyliin harjoituksia soveltaen ja muistaen, että kutakin vaihetta pitää toistaa noin sata kertaa, niin kyllä se siitä taas alkaa sujua. Älä anna asiaa tuntemattomien ihmisten pelotella tai masentaa sinua. Tarvitsette vain paljon lisää harjoitusta. Tosin MINUN KÄSITTÄÄKSENI joidenkin ravisukuisten hevosten rakenne ei oikein sovi alamäkeen ratsastamiseen. Joten mikäli kyseessä on lv, saattaa sellainenkin mahdollisuus olla. Kun sen tietää, osaa varoa vaikeita tilanteita. Mutta tämä viimeinen on siis vain valistumaton veikkaukseni.
TykkääTykkää
Kiitos viestistä ja neuvoista, mutta selkään en ole enää menossa, se on aivan satavarma. Uudemmassa postauksessa olen kertonut tähän syyt. Ja kaikki on tosiaan tässä vaiheessa vain spekulointia. Olen jo ottanut yhteyttä hevosten kehonhuollon ammattilaiseen ja sitä kautta lähdetään ratkomaan ongelmaa.
TykkääTykkää