Repen kanssa sattunut onnettomuus on ollut iso käännekohta hevosharrastuksessani. Sen jälkeen tapahtuneet asiat ovat opettaneet minulle paljon uutta niin hevosista kuin ihmisistäkin. Tilanteen selvittelyssä on ollut hankalinta ja ikävintä juuri se, että muut ihmiset (edes eläinlääkäri) eivät ole tunnistaneet tai halunneet tunnistaa Repen käytöstä kivuksi. Nyt on kuitenkin jo varmistunut, että aikaisempi arvaamaton käytös johtui nimenomaan kivusta, sillä mahahaavalääkitys loppui tänään ja kuurin aikana kaikki oireet paitsi takaosan liikkeen epämääräisyys poistuivat.

Cytotec-kuurin aikana Repe muuttui aivan kuin eri hevoseksi verrattuna parin viikon takaiseen. Sen olemus on taas elinvoimainen, rento, utelias ja ystävällinen. Arvaamattomuus, aggressiivisuus, haluttomuus sekä erilaiset kipu- ja stressioireet, kuten jatkuva haukottelu, huulten jännittäminen ja mutristelu, pään kääntely, takajalat pitkällä takana seisominen jne ovat poissa. Repe liikkuu normaalisti tarhassa ja leikkii kavereiden kanssa tyytyväisenä. Liikutuksen olen jättänyt minimiin ja vain muutaman kerran kokeillut juoksutusta tai maastaratsastusta ihan vain parin kierroksen verran tarkistaakseni onko Repe yhä epäpuhdas.

Repe ennen lääkekuuria.
Repe lääkekuurin loppupuolella.

Toissapäivänä Repellä oli kraniohoito, jossa ongelmakohdat paikantuivat selkään. Lanneselkä oli kireä ja lisäksi muutaman nikaman kohdalla – nimenomaan satulan alla – tuntui jotain erikoista. Kraniohoitaja Suvi suositteli minua kuvauttamaan Repen selän. Selän tutkituttaminen oli minulla ollut ajatuksenakin ja kraniossa esiin tulleet asiat lähinnä vahvistivat omia epäilyjäni.

Aiemminkin olen ehkä blogissa maininnut, että Repe tuli lastauksessa takapuomin alta sinä päivänä kun se muutti meille vuosi sitten. Se jäi selästään hetkeksi jumiin takapuomin alle rimpuilemaan. Tilanne oli pahan näköinen, muttei kestänyt kauaa ja Repe liikkui ja käyttäytyi sen jälkeen normaalisti. On kuitenkin täysin mahdollista, että siinä olisi aiheutunut selkään jotain pysyvää haittaa, joka ei vain ole oireillut aiemmin. Hevosen selkänikamathan kasvavat pitkään ja jos jotain vauriota on tuolloin tullut, se on voinut vaikuttaa kasvuun myöhemmin.

En itse muistanut, että tuo takapuomin alle puristuksiin jäänyt kohta oli juuri satulan paikalla, mutta Facebookissa tuli juuri vastaan vuoden takaisia videoita hevosten muuttopäivästä ja niistä huomasin karvattoman kohdan selässä. Olin jotenkin mielessäni paikantanut sen kohdan lähemmäs lanneselkää, eikä asia käynyt edes mielessä siinä kohtaa kun aloimme tekemään selkäännousuharjoituksia Repen kanssa.

Olen kuullut useampiakin tarinoita, joissa hevonen on esimerkiksi kaatunut varsana ja alkanut oireilla vasta vanhemmalla iällä jotain vanhaa vammaa. Mielestäni nuo selän ongelmat vaikuttavat kaikin puolin todennäköisimmältä syyltä Repen rajuun reaktioon sekä mahdollisesti myös mahahaavaan. Nyt katsellaan vähän aikaa, miten Repen vointi kehittyy lääkekuurin loppumisen jälkeen ja sitten alan varailla klinikka-aikaa, jotta päästään tutkituttamaan kunnolla ainakin selkä.

Repe vastaanotti kraniohoitoa hyvin ja rennosti, joten arvio oli, ettei sillä ole juuri nyt mitään akuuttia voimakasta kipua. Liikkuminen on kuitenkin vielä epäpuhdasta, vaikka ihme kyllä eläinlääkärin mielestä siinäkään ei ollut mitään vikaa. Sain lausunnon postissa ja siinä arvioitiin, ettei Repellä ole sellaista ortopedista vaivaa, joka estäisi ratsastuksen ja että se vain kiukuttelee. Eläinlääkäri oli myös kirjoittanut lausuntonsa loppuun: ”Sellaista läpivalaisututkimusta ei ole olemassa, jolla kaikki mahdollinen kipu voitaisiin todentaa”. Ihmeellinen kommentti, kun en ole mitään läpivalaisua edes pyytänyt.

Mielestäni tuo oli muutenkin aika vaarallinen lausunto, jos lähdetään miettimään, että Repelle tehtiin vain ontumatutkimus taivutuskokeineen ja kuvattiin yksi jalka. Ei noin suppean tutkimuksen jälkeen ja hevosen käytöksen huomioon ottaen pitäisi mielestäni missään tapauksessa antaa tuollaista ratsastukseen kannustavaa lausuntoa. Onneksi aina on mahdollista tehdä oma arvio tilanteesta ja päättää itse, kuinka oman hevosensa kanssa toimii.

Laitoin itse asiassa eläinlääkärin asenteesta palautetta klinikalle ja saimme ihme kyllä hyvitystä laskulle aika reilulla kädellä, vaikka en edes varsinaisesti mitään rahallista korvausta pyytänyt. Kirjoitin palautteeseen, että näkemykset hevosen kiukuttelusta tai pelleilystä eivät kuulu 2020-luvulle ja toivoin, että eläinlääkäreiden koulutuksesta huolehdittaisiin paremmin myös hevosen käyttäytymistieteiden näkökulmasta. Sain vastauksen, jossa ei oikeastaan kommentoitu toiveitani mitenkään, mutta pahoiteltiin kokemustani ja lisäksi osa tutkimuksista jätettiin kokonaan meiltä laskuttamatta.

On ollut yllättävää huomata, kuinka moni ihminen on kritisoinut minua siitä, että kuuntelen omaa intuitiotani ja teen päätöksiä sen mukaan, miltä minusta tuntuu. Ihmettelen syvästi, miten kukaan voi kyseenalaistaa toisen ihmisen kokemuksen ja tunteet. Tunteet ovat kuitenkin aina totta sille ihmiselle, joka niitä kokee. Ja vaikka jaankin elämääni someen, teen itse sitä koskevat päätökset – koska kyseessä on minun elämäni.

Kaikenlaista kyseenalaistamista ja vähättelyä on sattunut kohdallani poikkeuksellisen paljon viime kuukausina ja se on ollut kurjaa, joten aion jatkossa itse pyrkiä toimimaan siten, etten vähättelisi toisten tunteita ja kokemuksia. Ihmisten reaktiot tapahtuneeseen ovat todistaneet minulle myös sen, ettei hevosia kuunnella riittävästi, eikä niiden kipua oteta vakavasti.

Hevosmaailmassa tuntuu elävän hyvin voimakkaana sellainen käsitys, että nuoret hevoset vain teiniyttään hölmöilevät ja että ne pitää pistää kuriin. Ajatellaan, että ongelmatilanteissa on ainoa oikea toimintamalli kääntyä ammattiratsuttajan puoleen. Ollaan sitä mieltä, että ammattilainen kyllä laittaa hevosen toimimaan vaikka kuukaudessa tai parissa, jos omistajan taidot eivät riitä. Ajatellaan, että jos omistaja haluaa ottaa aikalisän ja lopettaa tekemisen siinä vaiheessa kun ongelmia ilmaantuu, se on luovuttamista ja haitaksi myös hevoselle.

Mutta entä jos nämä ongelmat johtuvat kivusta? Onko siinä vaiheessa muka parempi jatkaa treeniä ja jopa koventaa otteita, kuin antaa hevoselle lomaa ja tutkituttaa sitä? Voiko hevosen eleitä ja käyttäytymistä tulkita kukaan muu kuin ammattilainen? Minusta tuntuu ainakin omien kokemusteni perusteella, että monet ammattilaiset eivät aina edes kiinnitä niihin huomiota tai osaa katsoa samoja asioita kuin omistaja, joka tuntee hevosen. Hevoset ovat yksilöitä ja ilmaisevat kipuaan eri tavoin.

Itse olen ollut useamman kerran siinä tilanteessa, että eläinlääkäri ei ole pystynyt tutkimuksen aikana huomaamaan hevosen oireita, sillä hevonen saaliseläimenä pyrkii peittämään kipunsa jännittävän tutkimuksen aikana. Myöhemmin tutussa ympäristössä ja jännittävien asioiden poistuttua oireet ovat taas palanneet. Siihen, että pystyy lukemaan eläinten eleitä ja kommunikoimaan niiden kanssa, ei tarvita ammattitutkintoa, vaan aitoa kiinnostusta, avoimuutta ja läsnäoloa. Vaikka periaatteessa jokaisen jolla on silmät päässä pitäisi pystyä näkemään ja tunnistamaan hevosen kipuoireet, silti niin ei tapahdu. Todennäköisesti siksi, että uskomukset ovat hevoskulttuurissa aivan järjettömän tiukassa!

Koska Repen voinnissa muutos parempaan on tapahtunut levon ja mahahaavalääkityksen myötä, on selvää että aiempi käytös johtui kivusta. Haluttomuus liikkua, protestointi näykkimällä, pomppimalla, kuopimalla, päätä heiluttamalla jne eivät siis olleet merkkejä johtajuusongelmasta tai väärästä koulutusmetodista, vaan kivusta. Minä en tunnistanut Repen kipua tarpeeksi ajoissa, mutta tiedän ettei moni olisi tunnistanut sitä tässäkään vaiheessa.

En haluaisi uskoa, että kukaan jatkaa ratsastusta tai vie hevosta ammattilaiselle ratsutukseen, jos tilanne on se, että reaktiot ja kipuoireet ovat olleet voimakkaita, kraniossa on löytynyt ongelmakohta juuri siitä missä ratsastajan kuuluisi istua ja hevosen vointi on lähtenyt parantumaan nimenomaan levossa. Varmasti sellaistakin kuitenkin tapahtuu. Itse en tällaisessa tilanteessa selkään menisi ja asennoidun tulevaisuudenkin osalta niin, ettei sinne mitä todennäköisimmin kannata kiivetä – ei minun eikä kenenkään muunkaan. Mutta jotta varmuus Repen vaivojen vakavuudesta voidaan saada, tarvitaan tietysti lisää tutkimuksia.

Olisi varmasti kannattanut tutkituttaa selkä jo heti vuosi sitten kuljetuksessa sattuneen tapaturman jälkeen ja harmittaakin, että annoin itseni melkein unohtaa koko asian. Tosin vaikka selkää olisi silloin tutkittukin, ei kaikkea olisi varmasti silti pystynyt ennakoimaan, sillä Repen kasvu oli vielä niin kesken.

Repen kanssa kaikki on edelleen auki niin kauan kunnes saadaan tarkempia tutkimustuloksia, mutta voin sanoa, ettei se ainakaan ihan kevyin perustein ole tuosta mihinkään lähdössä. Enkä sitä unohda tai hylkää, vaikka hankimmekin kolmannen hevosen. Jokainen noista kolmesta on ainutlaatuinen ja tärkeä. Jokaista niistä pitää kuunnella ja arvostaa.

On uskomatonta, miten ihmisille on pinttynyt myös sellainen ajatusmalli, ettei hevosta voi pitää, ellei sillä ajeta tai ratsasteta. Toki hevonen on kallis lemmikki, mutta itse ainakin saan hevosten kanssa toimiessani ihan valtavasti iloa muistakin asioista kuin ratsastuksesta. Olen saanut paljon ihmettelyä osakseni, kun olen sanonut etten aio enää ratsastaa Repellä. Vaikka en koskaan ratsastaisi tai ajaisi Repellä, keksisin sen kanssa varmasti tekemistä. Vain mielikuvitus on rajana siihen, mitä hevosen kanssa voi harrastaa maasta käsin. Maastaratsastusta, hevosagilityä, metsäretkiä taluttaen, temppukoulutusta tai vaikka jalkapalloa!

En myöskään usko, että Repe kärsisi tilanteesta. Iso pihattotarha ja kivat kaverit aktivoivat kyllä hevosta liikkumaan. Repellä on tärkeä tehtävänsä laumassa ja se on minulle hyvin rakas. Tietenkin hevosenpitoon liittyviä asioita joutuu ikävä kyllä joskus miettimään taloudellisista näkökulmista, mutta kotipihassa on vähän pienempi kynnys pitää myös sellaista hevosta, jolla ei voi ratsastaa. Vuokrapaikalla tilanne olisi varmasti erilainen. Ei kotipihassakaan toki hevosta ilmaiseksi pidetä ja lemmikkihevosella kavioiden ja hampaiden huoltoon sekä ruokintaan menee ihan saman verran rahaa kuin treenissä olevalla hevosellakin. Siksi hevosen jättämistä lemmikin rooliin pitäisi tietenkin harkita perusteellisesti.

Olen miettinyt, miksi ihmisten on niin vaikea hyväksyä se, että eläin voi tuntea kipua tai pelkoa. Olen aina yhtä ihmeissäni lukiessani ”uusia tutkimustuloksia” siitä, että vaikkapa hyönteiset tai kalat tuntevat kipua. Tuntuu hullulta, miten ihminen voi edes ajatella, ettei jokin eläin tuntisi kipua. Onkohan tällaisen ajattelun taustalla vain se, että ihmisen on pakko jotenkin pystyä selittämään ja oikeuttamaan itselleen eläinten epäeettinen kohtelu, jotta sitä voisi jatkaa ”puhtaalla omallatunnolla”.

Aion varmasti jossain vaiheessa tehdä Repestä kuvaamistani videoista koosteen, jotta voin levittää tietoa siitä, kuinka kipeä hevonen voi käyttäytyä. Suosittelen muuten katsomaan pari avartavaa dokumenttia, joissa kerrotaan miten lievä ontuminen voidaan havaita ja kuinka hevonen ilmaisee kipua. Minulla heräsi paljon ajatuksia näistä dokumenteista.

En todellakaan väitä, että itse olisin aina huomannut kaikki ongelmat ajoissa tai toiminut hevosiani kohtaan oikein – päin vastoin. En myöskään väitä, että olisin taitavampi kuin ammattilaiset. Mutta tunnen hevoseni ja tiedän, ettei sillä ole ollut kaikki hyvin. Viimeistään nyt on hyvä hetki alkaa kiinnittämään hevosten käytökseen erityistä huomiota, jotta seuraavalla kerralla huomaisi mahdolliset ongelmat aikaisemmin tai pystyisi jopa kokonaan ennakoimaan ja välttämään ne. Aina voi oppia paremmaksi ihmiseksi sekä reilummaksi ja pehmeämmäksi hevosenkäsittelijäksi.

Olen monesti vaatinut hevosiltani ihan epäreiluja asioita ja viitannut kintaalla niiden kivun ilmaisuille. Toki kyse on ollut ihan siitä, etten ole tiennyt tarpeeksi tai osannut yhdistää hevosen käytöstä oikeisiin asioihin, mutta nyt viimeistään aion tarkkailla jokaisen hevoseni käytöstä entistä tarkemmin. Edelleen – kaikkien ikävien kommenttien ja syytösten jälkeenkin – olen sitä mieltä, että hevonen ei kiukuttele. Se pyrkii käytöksellään ilmaisemaan itseään ja jos käytös on vaarallista, aggressiivista tai suorituskyky heikko, kyse on usein kivusta.

Olen todella onnellinen siitä, että Repen vointi on parantunut näin hurjasti, mutta samalla surullinen kaikkien niiden hevosten puolesta, joiden kipua ei huomata. Pahimmassa tapauksessa hevosen epätoivoiset yritykset kertoa ihmiselle kivustaan tulkitaan niin, että hevonen vain kiukuttelee ja yrittää pomottaa ihmistä. Sitten pistetään hevonen kuriin, eli pahimmassa tapauksessa aiheutetaan sille vielä lisää kipua, stressiä tai pelkoa.

Toivon, että tieto hevosen kipukäytöksestä leviäisi ja tavoittaisi myös ammattilaiset; valmentajat, eläinlääkärit, ratsuttajat sekä tietenkin tavalliset harrastajat ja hevosenomistajat. Uskon, että jos tietoa aiheesta levitetään riittävästi, hevosmaailma tulee vielä kokemaan suuren muutoksen jopa ihan lähivuosina.