Koska yleensä blogien päätähtinä toimivat hevoset, itse kirjoittajan persoona ja mielipiteet jäävät usein vähän hämärän peittoon. Maisa Hyttinen aloitti blogissaan haasteen, jossa jokainen somessa vaikuttava hevosenomistaja pääsee vastaamaan kolmeenkymmeneen visaiseen kysymykseen.

Minä olen blogannut jo niin pitkään ja laukonut jopa mielipiteitäni julkisesti, että ainakin pidempään seuranneet ehkä tietävät minustakin jotain. Mutta elämäni on muuttunut paljon viimeisen parin vuoden aikana, joten katsotaan tuleeko jokin vastaus teille yllätyksenä.

  1. Kuka olet?
    Olen Kaktu, 32-vuotias kolmen hevosen, kolmen kissan, ihanan miehen (ja joka toinen viikonloppu myös neljän lapsen) kanssa vanhassa leirikeskuksessa asuva sosiaalinen vipeltäjä Eräjärveltä, eli käytännössä ihan keskeltä metsää. Olen muuttanut tänne 150-vuotiaaseen vanhaan pappilaan kaksi vuotta sitten Helsingistä. Mies asui täällä jo ennestään ja minä tulin perässä. Näissä parissa vuodessa olen kotiutunut uusiin olosuhteisiin niin hyvin, etten suostuisi enää ikimaailmassa muuttamaan pois täältä. Kun hevoset vielä muuttivat asumaan meille kotipihaan vuosi sitten, kaikki palaset elämässä loksahtivat kohdalleen.
  2. Milloin ja missä aloitit hevosharrastuksen?
    Aloitin ratsastuksen 8-vuotiaana Vantaan Poni-Haassa. Ensin kävin kesällä muutamalla talutustunnilla ja syksyllä aloitin alkeiskurssin.
  3. Suurimmat saavutuksesi?
    Ainakin se kaikki, mitä olemme saaneet Mikon kanssa täällä kotitilallamme aikaan lyhyessä ajassa. Päärakennuksen remontointi asumiskuntoon, leirikeskuksen kunnostaminen pihatoksi hevosille sekä monta muuta pienempää asiaa, jotka täällä olemme suurella innolla kunnostaneet ja rakentaneet. Minulla ei ollut ennestään mitään remonttikokemusta, mutta silti tuntuu, että olen päässyt osallistumaan ja oppimaan täällä asuessani todella paljon.

    Lisäksi olen ylpeä siitä, mihin saakka entisen hevoseni Futuran kanssa pääsimme. Ei niinkään koulutustason tai osaamisen puolesta, vaan suhteen rakentamisen osalta. Myös blogi- ja somevaikuttaminen on muodostunut isoksi osaksi identiteettiäni ja olen siihen liittyvistä saavutuksista iloinen. Blogin myötä on seurannut paljon hyviä asioita ja kaikkien nykyisten hevostemme löytämiseen ja hankintaan liittyy joiltain osin blogini.
  4. Mitä odotat tällä hetkellä?
    En oikeastaan enää pariin vuoteen ole odottanut mitään. Nautin jokaisesta päivästä sekä siitä, että asiat tapahtuvat omalla painollaan. Elämä on kivaa juuri nyt ihan sellaisena kuin se on. Keskityn nauttimaan siitä, että elän todennäköisesti elämäni parasta aikaa.
  5. Elämäsi hevoset?
    Futura oli ehdottomasti elämäni hevonen, mutta uskon että muitakin yhtä tärkeitä hevosia voi vielä tulla. Sapriina ja Repe ovat opettaneet minulle aivan valtavasti. Niihin ei ole syntynyt ihan samanlaista suhdetta kuin Futuraan, mutta ne ovat minulle todella tärkeitä ystäviä, joilta olen oppinut aivan valtavasti.

    Repen kanssa saamani opetukset ovat olleet kipeitä, mutta äärimmäisen tärkeitä. Sen kanssa rakennellaan taas pikkuhiljaa luottamusta toisiimme ihan vain viettämällä aikaa yhdessä. Sapriina on opettanut kullanarvoisia asioita suomenhevosten sielunelämästä, jota en ole aikaisemmin ymmärtänyt lainkaan. Uskon, että Sapriinan kanssa meille kehittyy vielä vuosien myötä todella hyvä suhde ja se on minulle erittäin rakas hevonen.

    Dinon suhteen tuntuu jo nyt lyhyen tuntemisen jälkeen, että suhteesta voi muodostua erityisempi. On myös jännä juttu, miten Dinon kasvattaja oli jo vuoden verran ajatellut, että Dino olisi minulle ihan täydellisesti sopiva hevonen, vaikkei hän edes tuntenut minua muuten kuin Futuran aikaisten blogikirjoitusteni pohjalta. Dino tuntui heti jotenkin tutulta ja minulle ihan täydellisesti sopivalta. Uskon, että Dinosta voi tulla ajan myötä toinen elämäni hevonen.
  6. Suunnitelmasi vuodelle 2020?
    Olen sellainen hetkessä elävä hunsvotti, etten juurikaan tee suunnitelmia. Tarkoitus on vain nauttia elämästä kotona kaikkien ihanien eläinten ja ihmisten kanssa, rennosti rakennella muutamia uusia juttuja täällä ranchilla (kuten esimerkiksi laavu rantaan ja ruokintakatos hevosille), aloittaa Dinon ratsukoulutus sekä harjoitella Sapriinan kanssa ratsastusjousiammuntaa ja opettaa Mikkoa ratsastamaan. Lisäksi toivon, että Repen tilanteeseen saadaan mahdollisimman pian selvyyttä lisätutkimuksissa, mutta niitähän ei oikein voi suunnitella, joten katsotaan päivä kerrallaan.
  7. Miten rentoudut?
    Hevosia rapsutellen, metsässä maastoillen, meidän rantasaunassa saunoen, blogia kirjoitellen, ystävien ja mieheni kanssa keskustellen, maalaten ja kissoja silitellen. Myös joku fyysinen aivot narikkaan -homma, kuten polttopuiden pinoaminen käy kivasti rentoutumisesta. En voi rentoutua vain olemalla paikallani. Mitkään meditaatiohommat ja läsnäolon tietoinen harjoittelu eivät minulle sovi. Pitää saada puhua tai kirjoittaa ajatuksia ulos tai vaihtoehtoisesti oleskella tai liikkua jonkin rauhoittavan ja rakkaan eläinotuksen kanssa olosuhteissa, joissa silmä ja mieli lepäävät.
  1. Oletko kilpailuhenkinen?
    En yleisesti koe mitään tarvetta päästä kilpailemaan, mutta jos joskus ja jouluna osallistun johonkin leikkimieliseen kilpailuun, saatan olla yllättävän kilpailuhenkinen siitä huolimatta.
  1. Mitä harrastat?
    Hevosten kanssa olemista, ratsastusta, hevosten kouluttamista, satunnaista maalaamista ja muuta näpertelyä, kirjoittamista sekä toisten elollisten olentojen nenien rytistämistä.
  2. Mieleenpainuvimmat kokemuksesi hevosten kanssa?
    Jostain syystä ensimmäisenä tuli mieleen Futuran trailerionnettomuus. Siitä olen kertonut enemmän vanhassa blogissani tässä postauksessa.

    Lyhyesti selitettynä Futura kaatui matkan aikana trailerissa siten, että sen jalat sojottivat naapurin puolelle. Trailerin väliseinässä oli paksu metallirunko ja muoviverho, joten muoviverhon alta osa sen jaloista oli päässyt luiskahtamaan välipuomin toiselle puolelle. Kopissa oli tuolloin kaksi hevosta. Jos Futura olisi siitä noussut ylös, olisi siltä saattanut katketa useampikin jalka väliseinän rungon jäädessä jalkojen väliin tai vähintään tulla pahoja vammoja rankaan selän tai kaulan osuessa välipuomin yläosaan.

    Futura kuitenkin makasi ihan hiljaa, kunnes sain sen irrotettua riimunnarusta. Irti päästyään se olisi halunnut heti pyrkiä ylös, mutta koska nouseminen ei ollut turvallista välipuomin ollessa paikoillaan ja toisen hevosen ollessa trailerissa, kielsin Futuraa nousemasta ja otin sen pään syliini silitellen ja jutellen sille rauhoittavasti.

    Oli uskomatonta, miten Futura luotti minuun siinä tilanteessa ja odotti, kunnes saimme toisen hevosen sekä väliseinän purettua ja annoin luvan nousta. Ja miten Futura käveli itse 15 minuuttia tapahtuman jälkeen takaisin koppiin epäröimättä hetkeäkään. Tuo viisaus, luottavaisuus ja tilannetaju oli Futurassa niin uskomatonta ja hienoa, että kokemus jäi siksi todella vahvasti mieleen.
  1. Miksi bloggaat?
    Nautin kirjoittamisesta ja vuorovaikutuksesta lukijoiden kanssa. On ollut hienoa jakaa omia ajatuksia ja niin hyviä kuin vaikeitakin hetkiä hevosten kanssa. Tuntemattomat ihmiset ovat myötäeläneet sekä ylä- että alamäissä aivan uskomattomalla tavalla. Olen huomannut, että blogini on tuottanut seuraajilleen paljon iloa ja herättänyt myös laidasta laitaan tunteita ja ajatuksia lukijoissa. Se tuntuu hienolta, joten tätä on yksinkertaisesti pakko jatkaa. Blogin kautta olen itsekin saanut elämääni aivan valtavasti upeita kokemuksia ja mahdollisuuksia.
  1. Top 5 blogit ja sometilit?
    Tämä on ehkä vaikein kysymys ikinä, enkä osaa laittaa näitä mitenkään järjestykseen. Seuraan nimittäin paljon ulkomaisia Instagram-tilejä, kuten thewillingequine, emmacsendes, lisagrimnes, eventyrhesten, pantherflows, eva_roemaat, matildebrandt, equillence, equiially ja swingjynx. Suomalaisista instagram-tileistä seuraan pääosin tuttujen hevosihmisten tilejä, enkä mitenkään pysty laittamaan niitä paremmusjärjestykseen.

    Suomalaisista blogeista olen viime aikoina lukenut lähinnä Muuliprojektia, joka ei nimestä päätellen edes ole hevosblogi sekä Jillan blogia. Lisäksi olen lukenut esimerkiksi Minna Tallbergin ja Anna Kilpeläisen sekä Heportterin artikkeleita, joissa on paljon informatiivista sisältöä hevosten koulutuksesta ja oppimisesta. Jos minua kiinnostaa jokin aihe, yleensä googletan vähän ja päädyn lukemaan satunnaisia blogipostauksia aiheesta. En kuitenkaan enää seuraa aktiivisesti juuri mitään blogeja. Jos joku tietää hyviä ”vanhanajan blogeja”, jotka voisivat sopia minulle lukemiseksi, ilmiantakaa toki.

    Blogien lisäksi olen viimeiset puoli vuotta kuunnellut suurella innolla Katariina Alongin Hevonen, opettajani -podcastia. Voin todellakin suositella sitä kaikille hevosihmisille erittäin lämpimästi. Itse olen kuunnellut melkein kaikki jaksot kahteen kertaan, koska kuuntelen ne yleensä ensin itse ja sen jälkeen vielä Mikon kanssa. On ollut hienoa kuunnella Katariinan ajatuksia ja kokemuksia hevosista, sillä ne ovat monella tapaa olleet hyvin saman tyyppisiä kuin itsellänikin. Moni oma ajatus onkin näiden podcastien kuuntelun myötä syventynyt ja vanhoja kokemuksia vuosien takaa palannut uudelleen mieleen.
  1. Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt?
    Rakastava mies, maailman paras koti, hevoset omassa pihassa ja Kissiäinen, eli meidän kissoista se kaikkein paras ja hienoin. Ei noista pysty oikein edes valitsemaan, mikä on parasta. Ehkä se onkin nuo kaikki yhdessä ❤
  2. Hevonen jota ihailet?
    Futurassa ihailin sitä, ettei se nöyrtynyt suorittamaan, vaan taisteli sisukkaasti kertoakseen hölmölle omistajalleen, miten tahtoo itseään kohdeltavan ja lopulta antoi vielä anteeksi kaikki tekemäni virheet. Futuran viisaus ja luottavaisuus tekivät lopulta erittäin syvän vaikutuksen, kun luottamus oli vihdoin vuosien jälkeen ansaittu kaikista virheistäni huolimatta.

    Dinossa ihailen sitä, miten se osaa varastaa huomioni pelkällä olemuksellaan. Myös sen sosiaaliset taidot laumassa ovat tehneet vaikutuksen. Sapriinassa ihailen nallekarhumaista lempeyttä, joka on todella rauhoittavaa. Repessä taas ihailen sitä, että se osaa rauhoittaa minut omalla olemuksellaan, jos minulla nousee kierrokset liikaa.
  3. Vahvuutesi ja heikkoutesi hevosimisenä?
    Vahvuuteni on varmasti hetkessä elämisen taito ja hevosten kuunteleminen. Osaan suhtautua hevosiin yksilöinä ja antaa niille tilaa tuoda esiin omat vahvuutensa ja mielipiteensä. Heikkouteni on käytännössä tuon hetkessä elämisen varjopuoli, eli suunnittelemattomuus ja päämäärättömyys. Välillä koulutustilanteissa hevoset kokevat minut varmasti sekavana sen takia, etten ole suunnitellut tavoitteita ja etenemisen portaita riittävän tarkasti. Nykyään onneksi yleensä tunnistan itse, jos olen epäselvä ja pidän silloin tauon kouluttamisesta.
  1. Kuka on esikuvasi?
    Minulla ei ole esikuvia. Haluan vain oppia ymmärtämään itseäni, muita ihmisiä ja eläimiä mahdollisimman hyvin, jotta voisin toimia mahdollisimman reilusti kanssaeläjiä kohtaan. En halua olla toisten kaltainen, vaan oma itseni ja vapaa. Nuuskamuikkunen tiivisti ajatukseni hienosti sanoessaan Titi-Uulle: Ei voi koskaan olla täysin vapaa, jos ihailee liikaa jotakuta.
  2. Mitä haluaisit oppia vuonna 2020?
    Haluan oppia lisää hevosten käyttäytymisestä, tunteista, oppimisesta ja biomekaniikasta. Lisäksi haluan oppia lisää ihmisten käyttäytymisestä. Kaikki psykologiaan liittyvät asiat kiinnostavat minua paljon niin eläinten kuin ihmistenkin kohdalla.
  1. Minkä luonteenpiirteen vaihtaisit itsestäsi?
    En juuri nyt koe mitään suurta kamppailua luonteenpiirteitäni kohtaan, koska tuntuu että minut hyväksytään elämässäni juuri sellaisena kuin olen. Jokaisessa ihmisessä pitää olla myös huonoja puolia. Mitä sitä turhaan luonteenpiiretitä vaihtamaan, kun nykyiselläkin luonteella olen selvinnyt ihan hyvin elämässä.

    Jos nyt jotain pitäisi valita, haluaisin ehkä osata olla ottamatta nykyistä vähemmän paineita muiden ihmisten mielipiteistä. Tai ehkä sittenkin luopuisin nälkäkiukustani, vaikkei se varsinaisesti luonteenpiirre olekaan. Kyseinen ominaisuus kuitenkin aiheuttaa välillä ongelmia. Muut ihmiset ehkä toivoisivat minun olevan vähemmän holtiton, mutta en halua luopua holtittomuudestani, koska se aiheuttaa koomisia tilanteita ja tykkään hassuttelusta.
  2. Mitä piirrettä inhoat ihmisissä?
    Kaksinaamaisuutta ja itsekästä oman edun tavoittelua.
  3. Kallein ostoksesi?
    Puolet meidän ranchista. Tai jos puhutaan vain tavaroista ja välineistä, niin siinä tapauksessa auto.
  4. Epäsuosittu mielipiteesi?
    Ainakin blogikommenttien ja reaktioiden perusteella se, ettei kilparatsastus ole mielestäni kovinkaan eettistä.
  5. Mitä ihailet toisissa ihmisissä?
    Taitoa ilmaista itseään selkeästi ja rauhallisesti, mutta vakuuttavasti.
  6. Mikä inspiroi juuri nyt?
    Saan usein inspiraatiota seuraajiltani. Tällä hetkellä suunnittelen kirjoittavani postauksen siitä, miksi olen valinnut itselleni nimenomaan lämminverisiä hevosia ratsurotuisten sijaan. Inspiraatio lähti instagramissa erään seuraajan esittämästä kysymyksestä. Hevoset taas inspiroivat minua kehittymään ymmärtäväisemmäksi ja herkemmäksi ihmiseksi.
  1. Suurin paheesi?
    Taikinan syöminen. Jos jossain on pullataikinaa, syön sitä suurella innolla. En ole lopettanut, vaikka tiedän että vatsa tulee kipeäksi, jos syö liikaa taikinaa. Toki yritän rajoittaa syömistä sen verran, ettei vatsakipu pääsisi yllättämään. Toinen paheeni on saunakaljan juominen. Saunassa pitää olla joku tunnelmajuoma, mutta olut ei olisi paras siihen tarkoitukseen, koska alkoholi kuivattaa elimistöä ja niin tekee saunakin. Joku muu juoma olisi terveellisempi, mutta saunakaljaa tunnelmallisempaa vaihtoehtoa en ole vielä keksinyt. Yritän ostaa saunajuomaksi ykkösolutta tai alkoholitonta aina kun löytyy joku hyvän makuinen vaihtoehto, mutta hyvänmakuisia holittomia on harmittavan harvassa.
  2. Mitä somekanavia käytät?
    Instagramia, Facebookia ja blogia.
  3. Unelmiesi työpaikka?
    Olen töissä IT-alan firmassa asiakaspalvelu- ja markkinointitehtävissä. Työpaikkani on mahtava työilmapiirin ja joustavien työmahdollisuuksien takia, mutta jos en saisi viettää tällaista arkea eläinten kanssa keskellä metsää, en ikinä kestäisi päivätyötä toimistoympäristössä. Nykytilanteeseen työni sopii aivan loistavasti ja se mahdollistaa paljon kotona oloa hevosten parissa, sillä pystyn tekemään työni kokonaan etänä. Jossain toisessa elämäntilanteessa unelmatyöpaikkani olisi kuitenkin aivan erilainen.
  4. Tärkeimmät ominaisuudet hevosessa?
    Sosiaalisuus niin laumassa kuin ihmistenkin kanssa, lempeys, älykkyys, aktiivisuus, oma-aloitteisuus ja eteenpäinpyrkimys. Pidän eniten hevosista, joilla on hieman pilkettä silmäkulmassa sekä uskallusta ilmaista mielipiteensä selvästi, mutta joilla on kuitenkin sopivasti miellyttämisenhalua ja kohteliaisuutta ihmisen kanssa toimiessa.
  5. 3 biisiä, joita kuuntelet tällä hetkellä?
    CMX – Ojai
    Nightwish – Last of the wilds
    Sonata Arctica – Replica
  6. Millainen hevosenomistaja olet?
    Olen aika rento, enkä stressaannu kovin helposti. Tai jos stressaannun, osaan käsitellä stressiä ilman, että se vaikuttaa siten, etten voisi enää nauttia hevosten kanssa olemisesta. Ehkä siksi jaksan pysyä motivoituneena ja innostuneena ajoittaisista vastoinkäymisistä huolimatta. Vaikka hankalia hetkiä välillä tulee, koen silti että hevosten pitäminen on enemmän antoisaa kuin kuluttavaa. En myöskään ole kyllästynyt hevosten kanssa puuhasteluun missään vaiheessa, vaikka minulla on ollut omia hevosia yhteensä 11 vuotta. Aina löytyy intoa rapsutella, puunata ja pussailla noita ihania olentoja sekä keksiä niille sopivia liikutusmuotoja.
  7. Mitä haluat saavuttaa seuraavan viiden vuoden aikana?
    Toivoisin, että saisimme rakennettua kunnon ratsastuskentän lähivuosina. Lisäksi haluaisin saada luotua hyvät suhteet hevosteni kanssa. Toivon, että viiden vuoden päästä yhteistyömme olisi edes melkein yhtä hyvällä tasolla kuin se oli Futuran kanssa yhteisen matkamme loppuvaiheessa.

    Eniten kuitenkin toivon, että tämä nykyisen kaltainen elämäntilanne jatkuisi, pysyisimme koko perhe mahdollisimman terveinä ja saisimme jatkaa tätä ihanaa elämää yhdessä rakkaiden ihmisten ja eläinten kanssa täällä keskellä metsää. En havittele mitään ihmeempiä saavutuksia, sillä asiat ovat juuri nyt oikein hyvin.



    Tulipa tarpeeseen tällainen kepeämpi postausaihe, kun viime aikoina postaukset ovat olleet aika rankkoja kirjoittaa. Osallistu sinäkin haasteeseen kopioimalla edeltävät 30 kysymystä somekanavallesi! Ei muuten ole ihan helppoja kysymyksiä, joten varaudu pohtimaan vastauksia huolella.