Kun Dino tuli meille, sillä oli käyty selässä yhteensä kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla kasvattajan sisko oli käynyt selässä vain istumassa tallin käytävällä, toisella kerralla kasvattaja oli käynyt kävelemässä selästä ihan pienen lenkin ilman taluttajaa ja koeratsastuksessa minä kävelin Dinon kanssa raviradan ympäri talutuksessa. Joka kerta Dino oli suhtautunut selässä olevaan ihmiseen rennosti ja mutkattomasti.

Kun Dino muutti meille, halusin kuitenkin antaa sille riittävästi aikaa sopeutua uuteen paikkaan ennen selkään kiipeämistä. Aluksi tutustuimme lähimaastoihin taluttaen ja harjoittelin Dinon kanssa ratsastukseen valmistelevia asioita, kuten pysähdyksiä, liikkeellelähtöjä, peruutuksia ja kääntymistä. Toki Dino on osannut näitä asioita kärryjen kanssa, mutta halusin opettaa sen toimimaan ”minun asetuksillani”. Se ei ollut vaikeaa, nimittäin Dino tuntui kuin ihmeen kaupalla toimivan niillä jo valmiiksi. Kyselin kasvattajaltakin ihmeissäni, oliko sillä käytetty samoja ääniapuja. Ei kuulemma. Jostain ihmeen syystä se kuitenkin tuntui ymmärtävän kaiken mitä pyysin.


Ennen selkään kiipeämistä Dino sai totutella myös maastakäsittelyssä kuolaimettomiin suitsiin, joita sillä ei ollut aiemmin käytetty. Opetin Dinoa myös juoksemaan liinassa, koska sitäkään se ei ollut aiemmin tehnyt. Dino vaikutti vähän jäykältä alkuun, joten jumppailimme paljon ja hieroin sitä kalvohierontavälineellä eli Mutjuttimella. Vasen kierros oli Dinolle liinassa selvästi hankalampi, eikä se meinannut aluksi millään suostua ravaamaan siihen suuntaan.

Todennäköisesti syynä on lonkkakyhmyn vanha lihasvamma, sillä lihasta säännöllisesti hieromalla ravi alkoi löytyä myös vaikeampaan kierrokseen. Jossain vaiheessa täytyy hoidattaa Dinoa kraniolla, niin saadaan mahdollisia jumeja tehokkaammin auki. Uudenlaisen työskentelyn aloittaminen on aina iso juttu ja haluan ottaa hevosen kehonhuollon mahdollisimman hyvin huomioon ratsukoulutuksen aikana.

Vajaan kahden viikon kuluttua muutosta Dino vaikutti sen verran rauhalliselta ja kotiutuneelta, että uskaltauduin kyytiin istumaan ensimmäistä kertaa kotona. Mikko talutti minua ja menimme vain käyntiä. Harjoittelimme pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä sekä ”kentällä” että lähimaastoissa. Kävimme jopa vähän pyörähtämässä metsässäkin. Dino suhtautui kaikkeen tosi rauhallisesti ja rennosti, joten toisella ratsastuskerralla menimme jo ilman taluttajaa samanlaisen lenkin. Dinon selässä minulla oli heti jotenkin tosi hyvä, rento ja turvallinen olo. Se muistuttaa minua monella tapaa Futurasta ja tuntuu siksi niin tutulta ja turvalliselta.


Viime keskiviikkona ystäväni Milla tuli meille parin satulaehdokkaan kanssa. Toinen niistä sattui olemaan vieläpä ihan uusi. Se sopi Dinolle ainakin romaanin kanssa hyvin, joten pääsemme jatkamaan treenejä upouudella satulalla. Millan ollessa paikalla henkisenä tukena ja tilanteiden ikuistajana kokeilimme ensimmäistä kertaa myös ravia. Mikko talutti meitä ensin, mutta totesimme parin ravipätkän jälkeen, että Dino lähinnä häiriintyi taluttajasta. Uskaltauduin kokeilemaan ravia ilman taluttajaa ja kaikki sujui aivan upeasti! Dino ravasi rennosti, mutta reippaasti molempiin suuntiin.

En halunnut vielä tässä vaiheessa paljoa ravailla ”kentällä”, koska Dino tarvitsee vielä enemmän tasapainoa ravatakseen pienessä tilassa ja kaarevilla urilla. Se on ravitreenissä ollessaan tottunut ravaamaan pitkää suoraa tai ovaalia, hyväpohjaista rataa. Meillä tuon ”kentän” pohja ei todellakaan ole mikään priima, eikä tilaakaan ole paljoa. Siksi haluan ottaa tosi rauhallisesti treenien suhteen ja opettaa Dinon kulkemaan kentällä käynnissä tasapainoisesti. Ravia harjoitellaan alkuun pääosin maastossa ja laukkaa mietitään vasta sitten kun ravaaminen sujuu tasapainoisesti. Ensimmäisenä kuitenkin halusin ihan turvallisuussyistä kokeilla kentällä, sujuuko ravi rauhallisesti – ja sujuihan se.

Kävimme ottamassa pari ravipätkää myös tiellä ja teimme pienen metsälenkin kävellen. Dino käyttäytyi aivan älyttömän rauhallisesti ja kuunteli hienosti kaikkia apuja. Kaikki sujuu sen kanssa hienosti, kunhan korvat muistaa laittaa kiinni ennen selkään kiipeämistä. Olen välillä pitänyt maastakäsitellessäkin korvat kiinni etenkin tuulisina päivinä. Dino keskittyy selvästi paremmin pumpulit korvissa. Se on nimittäin tottunut siihen, että ajaessa on aina ollut korvat tukittuina. Kerran olin jo mennyt selkään ja huomasin, että pumpulit unohtuivat korvista. Sen huomasi heti, nimittäin Dino hätkähti silloin heti ensimmäistä kuulemaansa rasahdusta. Tulin alas, hain korvatulpat tallista ja sen jälkeen alla oli kuin eri hevonen.

Dinon elämän kuudes ratsastuskerta oli pieni maastolenkki yhdessä Mikon ja Sapriinan kanssa. Koska kaikki sujui niin hienosti Dinon kanssa, halusimme kokeilla yhteismaastoilua kun Milla oli vielä meillä käymässä. Avustajaa en tosin tarvinnut muuten kuin selkäännousussa ja kerran yhdelle pusikkoisemmalle metsäpolulle kääntyessämme. Dino oli sitä mieltä, että hän jäisi mieluumin ojanpenkalle syömään tai tielle peruuttelemaan kuin kävelisi epäilyttävään ”pusikkoon”.

Milla talutti meitä kymmenisen metriä ja kun pääsimme selkeämmälle polulle, eteneminen oli taas reipasta ja rentoa. Otimme yhteismaastolla pari ravipätkääkin sekä pois päin kotoa että kotiin päin. Dino oli todella hienosti kuulolla koko matkan. Sapriinan mukana olo ei oikeastaan vaikuttanut Dinon käytökseen mitenkään, eli meno on ollut joka kerta yhtä varmaa ja rauhallista – olipa kaveri mukana tai ei. Se onkin kiva puoli meidän kaikkien hevosten kanssa. Kukaan ei ole läheisriippuvainen ja jokainen lähtee nätisti hommiin sekä yksin että yhdessä laumatovereiden kanssa. Mutta Dino on Sapriinaa ja Repeä rohkeampi menemään uusiin paikkoihin ilman, että ihminen kulkee vierellä tukena. Varmasti se johtuu myös siitä, että Dinolla on aiemmin ajettu.

Dino ei kaahota ravissa tai tarjoa passia, joten vaikuttaa siltä että ratsukoulutus tulee olemaan sen tapauksessa huomattavasti helpompaa kuin Futuran kanssa aikoinaan. Futuran kanssa kesti pitkään, että sain passin kitkettyä pois ja ravin rauhallisemmaksi. Dino ravaa ihan luonnostaan melko rennosti, eikä selässä ole tuntunut kertaakaan siltä, että se katsoisi yläkautta silmiin, vaikka ravitreenissä sillä onkin käytetty sekkiä ja se on tottunut kulkemaan pää ylhäällä.

Kääntyminen on Dinolle hankalaa, joten harjoittelemme nyt ahkerasti asetuksia, taivutuksia ja käännöksiä maasta käsin. Entisillä ravureilla on usein tapana kääntyä aivan pökkelöinä, ikään kuin niillä olisi kärryt perässään. Dino on oppinut hyvin nopeasti maastaratsastuksessa venyttämään vähän eteen alas ja myötäämään niskasta. Pari kertaa ollaan harjoiteltu maasta käsin myös asetuksia ja taivutuksia ja niissä ollaan päästy hyvin vauhtiin. Selästä en ole vielä yrittänyt näitä juttuja treenata, sillä halusin ensin keskittyä pysähdysten ja liikkeellelähtöjen sujuvuuteen.

Olen ratsastanut Dinolla neljästi sen ollessa meillä. Nyt olen pitänyt tarkoituksella muutaman päivän taukoa, jotta se saa levätä ja miettiä oppimaansa. Ensi viikolla ajattelin taas kiivetä selkään ja kokeilla, onko taivutusten harjoittelu maasta käsin aiheuttanut mitään muutosta ratsastettavuudessa. Ainakin maasta käsin Dino on tuntunut kerta kerralta yhä vetreämmältä.

Moni on kysynyt, mitä aion tehdä Dinon kanssa eri tavalla verrattuna siihen, mitä tein aikoinaan Futuran kanssa. Vastaus on, että aion tehdä aika pitkälti kaiken eri tavalla. Futuralla vain aloin ratsastaa, enkä miettinyt sen kummempia. Vaadin siltä aivan liikaa aivan liian aikaisin. En huomioinut riittävästi, miten paljon ”ammatin vaihtaminen” vaikuttaa hevosen lihaksistoon tai kuinka uusi tapa liikkua voi olla hyvin kuormittava varsinkin jos sitä harjoitellaan pitkiä aikoja kerrallaan ja pakottamalla hevosta apuohjien ja kuolainten avulla.

Futuralla oli niin valtavasti virtaa, että strategiani oli useimmiten ratsastaa se väsyksiin. Tosin en tiedä oliko kyse vain ylimääräisestä energiasta vai siitä, että se yritti paeta kuolainta. Muistan, että saatoin ratsastaa joskus alkuvuosina parikin tuntia putkeen kentällä, kun mikään ei vain onnistunut. Nyt olen Dinon kanssa tehnyt pääosin ihan vain 15 minuutin treenejä ja pitänyt vaatimustason matalana.

En ole mitenkään ylpeä siitä, miten Futuraa alussa koulutin, vaikka lopputulos olikin lopulta hyvä. Mutta varmasti parempaan lopputulokseen olisi voinut päästä kouluttamalla eri tavalla. Futura olisi jopa saattanut pysyä pidempään terveenäkin, jos olisin tehnyt asioita toisin. Mutta jossittelu on tietenkin turhaa tässä vaiheessa ja olen iloinen kaikesta siitä, mitä sain Futuralta oppia.

Opetin toki Futurallekin paljon asioita maasta käsin. Nyt Dinon kanssa aion opettaa asioita systemaattisemmin ja pienemmissä paloissa. Opetan sille ensin maasta käsin mahdollisimman selkeästi, miten toivon sen liikkuvan. Sitten yritän siirtää nämä opit selkään.

Repen kanssa toimintatapani oli samanlainen, mutta sitä en päässyt koskaan viemään käytäntöön selästä käsin. Minulta on kysytty, miksi halusin toisen nuoren hevosen, kun Repenkin kanssa meni asiat pieleen. On ihmetelty, miten enää uskallan kouluttaa nuorta hevosta ratsuksi kaiken sen jälkeen, mitä Repen kanssa tapahtui.

Kerron teille vähän taustaa. Olen sisäänratsastanut elämäni aikana noin 15-20 kolmevuotiasta hevosta sekä siihen päälle opettanut muutamia ravureita ratsuiksi. Olin aikoinaan töissä Virossa hevostilalla, jossa minulle tuotiin nuoria, täysin pellossa kasvaneita hevosia ratsutettaviksi laitumelta. Niiden kanssa piti aloittaa käytännössä ”kesyttämisestä”, eli siitä että sai laittaa riimun päähän. Usein hevonen oli ensimmäiset pari päivää suljettuna karsinaan, että se tottui ihmiseen ja riimun pukeminen onnistui. Kun riimun sai päähän, talutus-, juoksutus- ja ratsastusharjoitukset saattoivat alkaa. Hevosia oli paljon ja niitä koulutettiin aikalailla liukuhihnalta, eli nopeita tuloksia odotettiin.

Olen miettinyt paljon näitä Virossa kouluttamiani nuoria hevosia viime aikoina. Monenlaisia hevosia osui siellä kohdalleni ja kaikenlaisia kevätjuhlaliikkeitä tuli koettua ja usein pudottuakin. Lähes kaikki sisäänratsastamani nuoret hevoset olivat loppujen lopuksi melko mutkattomia tapauksia ja niistä tuli mukavia ratsuja. Osa päätyi samalle tallille turisti- ja leirikäyttöön, osa taas myytiin Suomeen. Nuo turistihevoset koulutettiin enimmäkseen sille tasolle, että ne osasivat mennä kaikki askellajit maastossa ja vähän jotain perusjuttuja kentällä.

Kaikki nuo hevoset olivat toki enemmän tai vähemmän hämmentyneitä uusista asioista, eikä koulutustapa tai koulutukseen käytetty aika ollut todellakaan sitä, mitä itse tänä päivänä haluaisin hevosten kanssa toteuttaa. Mutta koska tiedän kokemuksesta, että olen aiemmin pystynyt kouluttamaan jopa puolivilleinä kasvaneista hevosista toimivia ratsuja, uskon pystyväni siihen edelleen, vaikka Repen kanssa sattunut onnettomuus aiheuttikin ison kolauksen henkisesti.

Lähtökohtaisesti luotan hevosiin ja luotan myös onneksi edelleen itseeni, joten en nähnyt syytä miksen uskaltaisi hankkia toista nuorta ja ratsastamatonta hevosta meille. Minulla ei ole ollut koskaan ”valmista” hevosta ja hevosten kanssa juuri kouluttaminen on se, joka minua kiehtoo eniten, joten oli luontevaa hankkia sellainen hevonen, jonka pääsen itse kouluttamaan ratsuksi.

Dino vaikuttaa kaikin puolin aivan täydellisesti minulle sopivalta hevoselta. Sen selässä oloni tuntuu kotoisalta ja rennolta. Ehkä siksi, että Dino muistuttaa Futuraa niin monella tavalla. Vaikka Dino on ollut meillä vasta pari viikkoa, tuntuu kuin olisimme tunteneet jo ikuisuuden. Olen viimeksi kokenut tällaista samanlaista intoa ja iloa ratsastuksen suhteen Futuran kanssa. Toki Sapriinan ja Repenkin kanssa on ollut paljon hyviä hetkiä, mutta Repen kanssa varsinaiseen ratsastukseen ei vielä päästy ja Sapriinan kanssa ei ole koskaan tullut sellaista kotoisaa oloa, vaikka se ihana ja turvallinen maastokaveri onkin.

Olen kuitenkin viimeiset kaksi vuotta kaivannut pitkiä, aktiivisia ja matkaavoittavia askelia, innokkaita korvia, vauhdikasta luonnetta ja lempeää katsetta, joka menee suoraan sieluun. Nyt minulla on juuri sellainen hevonen, jollaisen olen aina halunnut. Ja olen siitä aivan äärimmäisen onnellinen!