Kun Dino tuli meille, moni kyseli miksi halusin itselleni nimenomaan lämminverisen. Päätin kirjoittaa asiasta ihan kunnon postauksen, sillä asia on lähellä sydäntäni. Lämminverisiä ei mielestäni arvosteta riittävästi (paitsi tietysti niitä kovatasoisia ravureita, jotka oikeasti juoksevat rahaa). Minulle raviradoilla pärjäämättä jääneet lämminveriset ovat kuitenkin olleet kullanarvoisia ystäviä ja harrastuskumppaneita jo vuosien ajan, joten haluan kertoa, miksi itse pidän niistä niin kovasti.

Yksi ensimmäisistä hevosmuistoistani on se, kun pappani halusi kerran ajaa raviradan kautta, jotta minä näkisin hevosia. Olin ehkä 3-vuotias ja istuin auton takapenkillä, kun ajoimme raviradan viereen. Katsoin, kun iso, musta lämminverinen juoksi hienon näköistä ravia kärryt perässään. Hevonen oli niin upean näköinen, että muistan sen varmaan ikuisesti. Myöhemmin pyörin kesäisin mummulani lähistöllä olevilla ravitalleilla. Ihailin aina erityisesti upeita, tummia lämminverisiä. Saatoin istua tarhojen vieressä pitkiä aikoja vain katselemassa niitä.

Myöhemmin pääsin jopa ratsastamaan tai ajamaan muutamalla näistä hevosista. Ratsastin kerran 12-vuotiaana 2-vuotiaalla lv-orilla ilman satulaa tarhassa ja se oli maailman kiltein ja lapsirakkain olento. Sen jälkeen kaikki ennakkoluuloni orien ja varsojen suhteen karisivat. Toki tässä iässä mietin, kenen idea oli laittaa 12-vuotias lapsi ilman valvontaa ratsastelemaan ilman satulaa nuorella orilla, mutta näin silloin 90-luvulla kyseisellä ravitallilla toimittiin.

Sain lapsuudessani lämminverisistä pelkästään hyviä kokemuksia. Ne olivat mielestäni kaikkea sitä, mitä hevosen kuuluikin olla; äärimmäisen kauniita, ylväitä, luotettavia ja silti tuulennopeita. Ratsastin ympäri vuoden ratsastuskoulussa pääosin poneilla, mutta kesälomat kuluivat lämminveristen parissa. Yläasteella olin kaverini kanssa TET-harjoittelussa tallilla, jossa saimme myös ratsastaa. Meille tarjottiin ratsuiksi suomenhevonen ja lämminverinen, joista minä valitsin tietysti lämminverisen ja ihastuin viikon aikana tuohon hevoseen aivan älyttömästi.

Olen siis lapsesta saakka jostain kumman syystä pitänyt lämminverisistä ja saanut olla paljon tekemisissä niiden kanssa. Varmasti lapsena ja nuorena saadut hyvät kokemukset ovat vaikuttaneet siihen, mitä lämminverisistä nykyään ajattelen. Ratsastuskoululla ratsastin ponitunneilla ja saman tallin isot puoliveriset tuntuivat aina vierailta. En koskaan siirtynyt ratsastuskoulussa poneista hevosiin pienen kokoni vuoksi. Lämminveristen kanssa kesäisin puuhaillessa kaikki tuntui aina kuitenkin luontevalta. Ajattelin silti aina, että jos hankkisin oman hevosen, haluaisin ponin. Minulla olikin pari pikkuponia ylläpidossa, kunnes vuonna 2008 vahingossa päädyin ostamaan Futuran.

  • ©Johanna Sivu

Futuran tarina onkin ihan oma juttunsa, mutta ehkä jokainen voi kuvitella, että kun omistaa saman hevosen 10 vuotta, eikä ratsasta muita hevosia säännöllisesti, omaan hevoseen tottuu ja sen kyydistä nauttii ihan eri tavalla kuin muiden hevosten. Lopulta kaikki muut hevoset tuntuvat yhä vieraammilta ja vaikka niillä olisikin ihan mukava ratsastaa, aina oman ratsun selkään palaaminen tuntuu siltä kuin olisi tullut kotiin. Futuran kuoleman jälkeen mikään hevonen ei tuntunut kotoisalta ennen Dinoa ja uskon, että syynä on pitkälti rotu. Toki Repenkin selässä kävin istumassa ja lyhyesti kävelemässä muutamia kertoja, mutta niiden lyhyiden selässä istuskelujen pohjalta ei vielä pystynyt hirveästi päätelmiä tekemään.

Futuran ja Dinon välissä minulla oli ratsuina russponi, puoliverinen ja suomenhevonen, mutta kaipasin koko ajan lämminverisen matkaavoittavia liikkeitä. En vain tuntenut oloani kotoisaksi muiden hevosten selässä. Lämminverisillä on selvästi enemmän eteenpäin suuntautuvat liikkeet, kuin esimerkiksi puoliverisillä. Kun on ratsastanut vuosia lämminverisellä, jolla on matkaavoittava askel, muut hevoset tuntuvat ikään kuin polkevan paikoillaan. Mielestäni lämminveristen liikkeet ovat myös mukavammat istua kuin puoliveristen, mutta se voi johtua siitäkin, että olen ratsastanut puoliverisillä niin vähän, etten ole koskaan oppinut istumaan niiden ylöspäin suuntautuvissa liikkeissä.

Vaikka lämminveriset onkin jalostettu raviurheiluun, se ei silti mitenkään sulje pois muita liikutusmuotoja. Eivät kaikki estesukuiset hevosetkaan päädy esteratsuiksi tai koulusukuiset kouluratsuiksi. Myös ravitreenissä olevalla hevosella voi hyvin ratsastaa ihan liikunnan monipuolisuuden nimissä. Itsekin olen aikoinaan ratsastellut muutamaa ravuria, jotta ne saisivat hieman erilaista jumppaa starttien ja hiittien välissä.

Jalostuksella voidaan saada tiettyjä rakenteellisia ominaisuuksia tai luonteenpiirteitä korostettua hevosessa, mutta lopulta koulutus on se, mikä ratkaisee. Hevosella voi olla elämänsä aikana montakin eri ”ammattia” ja ihminenhän on se, joka hevosen käyttötarkoituksen valitsee. Hevonen voi olla tyytyväinen monenlaisissa hommissa, kunhan sitä kohdellaan hyvin, eikä vaatimustaso kohoa liian korkeaksi rakenteelliset seikat huomioon ottaen. Rennossa harrastekäytössä olevan hevosen rakenteen soveltuvuutta ei yleensä erityisemmin tarvitse miettiä. (Suosituksena Katariina Alongin podcastin jakso, jossa sivuttiin tätä samaa hevosten ammatin vaihtoon liittyvää asiaa, tosin kouluhevosesta lännenratsuksi siirtymiseen liittyen)

Lämminveriselle voi opettaa monenlaisia kouluratsastusliikkeitä, hyppäämistä, lännenratsastusta tai vaikka ratsastusjousiammuntaa siihen saakka kuin ne ovat kyseiselle yksilölle fyysisesti mahdollisia. Lämminverisillä ei ole samanlaista kokoamiskykyä kuin monilla muilla roduilla, laukka voi olla nelitahtista ja ravi on askellajeista selkeästi vahvin. Nelitahtista laukkaa pystyy kehittämään pyörivämmäksi, mutta se vaatii paljon työtä. Nämä ominaisuudet voivat rajoittaa esimerkiksi koulukisoissa pärjäämistä olennaisesti, mutta kyllä aluetason kisoissakin silti lämppäreitä joskus näkee. Tai ainakin muutamia vuosia sitten näki. Itse kun en ole kisoja enää aikoihin seurannut.

Lämminverisen ravihevosen ravikilpailuoikeus päättyy 12-vuotiaana. Monella lämppärillä raviura kuitenkin päättyy jo aikaisemmin tai jää kokonaan alkamatta, sillä jalostuksesta huolimatta kaikki lämminveriset eivät sovellu ravikäyttöön esimerkiksi jalkaongelmien, liian pienen tai liian suuren kokonsa, kilpailujännityksensä tai laukkaherkkyytensä vuoksi. Usein raviuransa päättäneet tai siihen soveltumattomat lämminveriset päätyvät teuraaksi tai jäävät pihankoristeiksi, mutta osa niistä myydään eteenpäin harrasteratsuiksi. Jos hevosella ei ole ratsastusta rajoittavia terveysongelmia, lienee sanomattakin selvää, että 12-vuotiaalla hevosella voi olla vielä paljon annettavaa esimerkiksi harrasteratsuna.

Koska minulla ei ole mitään kisatavoitteita tai kriteereitä sen suhteen, millaisiin koulu- tai estesuorituksiin hevoseni on fyysisesti pystyttävä, halusin tarjota kodin lämminveriselle, joka ei ehkä muuten löytäisi koskaan itselleen aktiivista ja hyvää kotia rakastettuna perheenjäsenenä ja harrastuskumppanina. Halusin itselleni aktiivisen, liikkumista rakastavan, älykkään ja positiivisen hevosen. Lämminveristen joukosta sellaista yksilöä ei ole vaikea löytää.

En voi väittää, etteikö lämminveristen edullinen hintatasokin olisi vaikuttanut hevoshankintoihini. Jos kerran voin löytää edullisesti itseäni miellyttävän hevosen, joka sekä luonteensa että muiden ominaisuuksiensa puolesta kohtaa kaikki kriteerini, tietysti hankin silloin mieluumin lämminverisen muutamalla satasella kuin lähden etsimään useamman tonnin puoliveristä tai ponia. Mikko taas halusi nimenomaan suomenhevosen, joten päädyimme siinä kohtaa Sapriinaan, vaikka sen hintaluokka olikin selvästi suurempi.

Voisin kuitenkin hyvin ostaa itselleni lämminverisen, vaikka niiden hinnat olisivat kalliimpiakin. Yksinkertaisesti siksi, että nautin niillä ratsastamisesta siitä huolimatta, ettei niillä ole samanlaisia rakenteellisia ominaisuuksia kuin ratsurotuisilla hevosilla. Ja toki ratsurotuisistakin hevosista löytyy niitä takakorkeita, notkoselkäisiä, paksukaulaisia tai lyhytjalkaisia yksilöitä, joilla voi olla omat haasteensa ratsastuksen eri osa-alueilla. Rotu yksinään ei takaa, että hevosen ominaisuudet soveltuvat johonkin tiettyyn käyttötarkoitukseen.

Lämminverisistä saa oikein mukavia harrasteratsuja, kunhan koulutus ravurista ratsuksi tehdään maltilla, eikä oleteta että aiemmin kovaa kärryjen edessä ravanneen hevosen pitäisi heti kyetä ravaamaan hitaasti ja tahdikkaasti kentällä tai laukkaamaan pienellä ympyrällä. Usein ravihevoset ovat tottuneet juoksemaan pitkällä ja melko suoralla uralla reipasta vauhtia, joten niiden tasapaino ei yksinkertaisesti heti riitä hitaaseen ja hallittuun kouluvääntöön pienellä kentällä, maastossa rämpimiseen tai hyppäämiseen. Maastossa rämpimisestä ja puomitreeneistä on hyvä aloittaa tasapainon harjoittelu ja maastakäsittelyn kautta pystyy rakentamaan tehokkaasti pohjaa ratsastusta varten.

Entisen ravihevosen eteenpäin vieminen vaatii aikaa, taitoa ja kärsivällisyyttä. Lihaksiston kehittyminen ratsastukseen soveltuvaksi saattaa viedä useita kuukausia ja siksi koulutusvaiheessa säännöllinen lihashuolto sekä välipäivät ratsastuksesta ovat erityisen tärkeitä. Aikaisemmin ajetun hevosen ratsukoulutus on kuitenkin siinä mielessä helppoa, että useimmiten ohjas- ja ääniavut sekä eteenpäin liikkuminen joukon ensimmäisenä ovat jo ajamisen myötä tulleet hevoselle tutuiksi.

On hyvä muistaa, että useimmilla lämminverisillä ravihevosilla on geeneissään juoksemisen palo ja niiden päälle ja kropalle tekee hyvää välillä päästellä oikein reipasta ravia. Kun ratsukoulutus tehdään kuitenkin ensisijaisesti rauhallisuudesta ja rentoudesta palkiten, entisistä ravureista voi tulla paljon muutakin kuin kaahottavia höyrypäitä. Mikäs sen mukavampaa kuin monitoimihevonen, jolla voi mennä koulua, hypätä, maastoilla ja vielä ajaakin!

Vielä kymmenisen vuotta sitten lämminverisiä oli jatkuvasti myynnissä halpaan hintaan, mutta kun aloin loppukeväästä etsiä uutta hevosta ja halusin nimenomaan lämminverisen, huomasin ettei myynti-ilmoituksia löytynyt juurikaan. Lopulta kyselin hiljaisessa myynnissä olevia hevosia eräässä raviharrastajien Facebook-ryhmässä ja sain muutamassa tunnissa noin 20 yhteydenottoa. Lämminverisistä on siis aivan valtavasti ylitarjontaa, mutta ihmiset ovat ehkä sen verran viisastuneet, etteivät halua myydä hevosiaan halvalla ihan mihin tahansa koteihin.

Yleensä aiemmin ravikäytössä ollut lämminverinen on liikennevarma ja raviuransa ansiosta sen verran paljon maailmaa nähnyt, että kaikenlaiset hoitotoimenpiteet, kengitys ja kuljettaminen onnistuvat ongelmitta. Useimmiten lämminveriset eivät kovin pienestä hätkähdä ja liikkuvat mielellään eteenpäin, vaikka jokin asia vähän jännittäisikin. Oman kokemukseni mukaan lämminveriset ovat usein miellyttämisenhaluisia, järkeviä, mutta vauhdikkaita tyyppejä, joilla on luontainen halu liikkua ja kulkea joukon ensimmäisenä.

Lämminverisillä tulee varmasti aina olemaan erityinen paikka sydämessäni. Nautin lämminveristen kanssa harrastamisesta ihan eri tavalla kuin muiden hevosten. Lapsuudessa koetut hienot hetket ravitalleilla, Futuran kanssa saavuttamani ainutlaatuinen yhteistyö ja luottamus sekä ihmeellinen yhteys, mitä jo lyhyessä ajassa olen Dinon kanssa ehtinyt muodostaa, puhuvat puolestaan. Repekään ei ole poikkeus, sillä vaikka ratsastushommat jäivät sen kanssa kesken, se on osoittanut aivan mieletöntä oppimiskykyä ja motivaatiota monessa asiassa.

Lämminverinen ravihevonen on minulle se kaikkein lähimpänä sydäntä oleva hevonen, vaikkei rotu olekaan ratsupiireissä juuri minkään arvoinen. Minulle nuo uljaat juoksijat ovat kuitenkin juuri sitä, mitä harrastukseltani haluan. Täynnä voimaa, nopeutta, lempeyttä ja liikkumisen iloa. Koska pidän lämminverisistä ja niillä on aina paikka sydämessäni, valitsen itselleni mieluumin uudelleenkoulutettavan lämminverisen kuin jonkin muun valmiin ratsun tai ratsurotuisen nuoren hevosen. Minun piti Futuran kuoleman jälkeen miettiä, onko tämä edelleen se mitä haluan, vai kaipaanko jotain muuta. Nyt tiedän, että lämminverinen on ja tulee todennäköisesti aina olemaan minulle se kaikkein rakkain hevosrotu.