Olen vältellyt tämän tekstin kirjoittamista, sillä en halua esiintyä kouluttajana somessa, vaan kertoa omista kokemuksistani ja ajatuksistani ilman paineita siitä, että minun pitäisi muistaa tarkistaa faktat tai lisätä lähdeluettelo postauksen loppuun. Olen kuitenkin itse kohdannut viime kuukausina niin paljon vihamielistä suhtautumista positiivisen vahvisteen käyttöön, että koen suorastaan velvollisuudekseni kirjoittaa tästä aiheesta blogiini.

Jos joku ei ole positiiviseen vahvisteeseen vielä aiemmin törmännyt, selvennän mistä on kyse. Positiivinen vahviste tarkoittaa, että koulutustilanteeseen lisätään jotain sellaista, mitä hevonen tavoittelee ja mistä se motivoituu, kuten esimerkiksi ruokapalkinto tai rapsutus. Tässä kohtaa kannattaa huomioida, että kaikki hevoset eivät motivoidu samoista asioista. Suurin osa motivoituu ruoasta. Osa nauttii rapsutuksista, mutta joitain ne eivät voisi vähempää kiinnostaa. Jotkut hevoset kokevat palkitsevana tauon, toiset taas mahdollisuuden ottaa vaikkapa pienen laukkapyrähdyksen. Yleisimmin käytetty ja todennäköisesti myös tehokkain positiivinen vahviste on ruokapalkinto.

Negatiivinen vahviste tarkoittaa, että koulutustilanteesta poistetaan jotain hevoselle epämiellyttävää, kun hevonen tekee oikein. Useimmiten tämä tarkoittaa painetta ja paineen poistoa. Negatiivista vahvistetta käytetään tavallisesti hevosten koulutuksessa ja esimerkiksi pohkeiden käyttö ja paineelle myötääminen perustuvat negatiiviseen vahvisteeseen. Sitä on oikeastaan mahdoton olla käyttämättä, sillä jos ihminen ei kohdista hevoseen painetta tahallaan, painetta tulee käytettyä tahattomasti.

Positiivisen ja negatiivisen vahvisteen lisäksi on olemassa mm. käsitteet positiivinen rankaisu ja negatiivinen rankaisu. Positiivisessa rankaisussa tilanteeseen lisätään jotain hevoselle epämiellyttävää (esim raipan isku) ja negatiivisessa vahvisteessa palkkion mahdollisuus viedään pois hevosen ulottuvilta (esim ihminen poistuu paikalta herkkuineen).

Jos haluaa aloittaa positiivisen vahvisteen käytön, kannattaa tutustua terminologiaan ja aiheeseen yleisesti, sillä ruokapalkan kanssa tekee varmasti virheitä, ellei sen käyttöön ole perehtynyt. Ja vaikka aiheeseen perehtyisikin, virheiden tekeminen on silti helpompaa kuin täydellinen onnistuminen. Itse olen kaivanut tietoa pääosin googlettamalla. Kuvaan myös videoita omasta tekemisestäni, jotta huomaisin virheeni koulutustilanteissa ja pystyisin kehittämään itseäni. Kukaan ei ole varsinaisesti opettanut minulle positiivisen vahvisteen käyttöä, vaan olen harjoitellut sitä itse. Olen käyttänyt ruokapalkkaa jo vuosia, mutta Sapriina on ensimmäinen hevonen, jonka kanssa olen käyttänyt sitä systemaattisesti, yhdessä äänimerkin kanssa.

Äänimerkki ennen ruokapalkkaa ilmaisee hevoselle tarkan ajoituksen vahvistettavan käytöksen suhteen. Näin hevonen oppii suuremmalla todennäköisyydellä yhdistämään palkan juuri oikeaan hetkeen ja tarjoamaan äänimerkin aikana tekemäänsä asiaa uudelleen. Itse kokeilin ensin naksutinta, mutta totesin että suulla tehtävä äänimerkki on huomattavasti kätevämpi hevosten kanssa, kun saa molemmat kädet vapaiksi.

Suomeksi löytyy valitettavan vähän informaatiota hevosten koulutuksesta positiivisella vahvisteella, mutta itse olen löytänyt hyviä tekstejä esimerkiksi Minna Tallbergin, Anna Kilpeläisen, Project Happy Athleten ja Aino Koivukunnaksen sivuilta. Jos haluat perehtyä terminologiaan tarkemmin ja saada ammattimaisia ohjeita positiivisen vahvisteen käyttöön, kannattaa tutustua ainakin noihin linkittämiini sivustoihin.

Hevosten koulutusta käsittelevien ohjeiden lisäksi olen soveltanut paljon koirien koulutusvinkkejä hevosten koulutukseen. Koirien koulutuksesta positiivisella vahvisteella löytyy huomattavasti enemmän tietoa kuin hevosten koulutuksesta. Toki soveltaessa on otettava huomioon, että saaliseläimen ja petoeläimen toimintatavat ja reaktiot ovat monissa tilanteissa erilaisia. Mutta positiivisen vahvisteen käytön perusperiaatteet ovat kuitenkin samat.


Miksi positiivinen vahviste herättää hevospiireissä niin paljon vastareaktioita?

Ehkä osittain siksi, että termit positiivinen ja negatiivinen ovat tässä yhteydessä usein vastakkain ja asiaan perehtymättömät eivät välttämättä tiedä, että kyse on vain matemaattisista termeistä, eikä siitä että positiivisen vahvisteen käyttö olisi jotenkin parempi tapa kouluttaa kuin negatiivisen vahvisteen käyttö. Positiivisen vahvisteen käyttö on siis vain yksi koulutusmenetelmä muiden joukossa. Sitä voi toki myös yhdistellä muihin koulutustapoihin.

Positiivinen vahviste on tehokas ja hevosen kannalta miellyttävä tapa opettaa asioita ja nykyään pääosin hyödynnän hevosten kanssa sitä. Silti käytän edelleen painetta ja paineen poistoa, eli negatiivista vahvistetta. Käytän myös negatiivista rankaisua, eli saatan esimerkiksi mennä ulos tallista, mikäli hevonen kuopii käytävällä ja kun se lopettaa, palaan takaisin. Positiivista rankaisua pyrin välttämään, sillä se on usein hyvin epätarkka ja epäreilu palaute hevosen näkökulmasta.

Yleisesti ottaen olisi ehkä parempi ja vähemmän provosoiva vaihtoehto puhua operantista kouluttamisesta kuin positiivisesta vahvisteesta, sillä operanttiin kouluttamiseen liittyy noiden kaikkien erilaisten vahvisteiden sekä hevosen oppimispsykologian ymmärtäminen. Itse puhun kuitenkin yleensä positiivisen vahvisteen käytöstä ihan vain vanhasta tottumuksesta ja siksi minulle on luontevampaa käyttää kyseistä termiä myös tässä tekstissä.

Pitääkö ruokapalkkaa käyttää ikuisesti?

Tykkään käyttää positiivista vahvistetta, koska koen että hevosen on tärkeää saada motivoiva palkinto hyvin tehdystä työstä. Haluan, että hevonen motivoituu aidosti yhteisestä tekemisestä ja ruokapalkinto on hyvä motivaattori. Minulta kysytään usein, aionko käyttää ruokapalkkaa ikuisesti ja onko hevosen pakko saada nami jokaisesta tekemästään asiasta maailman tappiin saakka. Ihan kuin ruokapalkan kantaminen mukana ja herkun ojentaminen hevoselle olisi jokin suurikin vaiva. Minulla on tarkoitukseen suunniteltu palkkavyö, josta herkkuja on helppo antaa hevosille tarpeen mukaan. Eivät ne paljon paina ja palkkaamisesta muodostuu omanlaisensa rutiini.

En näe mitään syytä siihen, miksi hevosen palkitseminen pitäisi lopettaa. Ihminen on melko itsekäs, kun haluaa istua toisen elävän olennon päällä ja valjastaa sen täyttämään omat toiveensa ja tarpeensa harrastus- tai kisatavoitteissaan. Mielestäni ihmisen tulee silloin paitsi huolehtia ja ottaa vastuuta hevosen fyysisestä hyvinvoinnista, myös muistaa ettei hevosta yleensä kiinnosta ne samat tavoitteet kuin ihmistä itseään. Mutta treeneistä ja tavoitteista voi tehdä hevoselle mieluisampia ja kiinnostavampia motivoimalla sitä hevoselle sopivalla ja mieleisellä tavalla. Ruokapalkinto on yksi ihan varteenotettava vaihtoehto, jolla hevosta on helppo motivoida.

Usein ihmisillä on mielikuva ”namittamisesta”, jossa kukkahattutädit tunkevat hevoselle sekunnin välein poletteja kitaan, sillä muuten ne eivät tee mitään. Itse en kuitenkaan syötä herkkuja joka välissä, aina ja kaikkialla. Kun opettelemme jotain uutta asiaa, palkitsen hevosia pienistäkin oikean suuntaisista liikkeistä ja reaktioista, jolloin palkka tulee useammin. Kun hevonen osaa jo asian, palkkaan harvemmin, mutta palkkaan kuitenkin. Esimerkiksi Sapriinaa palkkaan tällä hetkellä puolen tunnin ratsastuksen aikana arviolta 5-10 kertaa. Toisinaan palkkiona on nami selästä, joskus taas lupa syödä hetken aikaa ruohoa maastossa. Olen opettanut kaikki hevosemme aloittamaan ja lopettamaan syömisen pyynnöstä, eli kesällä niitä on helppo palkita missä ja milloin tahansa.

Usein positiivisen vahvisteen käytössä ohjeistetaan, ettei hevosta saisi koskaan kieltää, vaan pitäisi ainoastaan palkita oikeasta käytöksestä. Itse kuitenkin toisinaan kiellän hevosia esimerkiksi kuopimasta tai vetämästä ruohotupsulle. Sanon silloin ”Ei” tai ”Äppäp” ja saatan vähän osoittaa sormella, mutta mitään isompaa meteliä en yleensä pidä. Usein hyvin hienovarainenkin ilmaus siitä, että nyt ollaan menossa vähän väärään suuntaan, riittää pysäyttämään hevosen ei-toivotun toiminnan. Koen siis itse tehokkaammaksi noissa tilanteissa kieltää. Tietenkin sitten palkitsenkin hevosta heti kun se toimii toivomallani tavalla. Varmasti tähän on paljon erilaisia mielipiteitä ja uskon, että myös positiivisen vahvisteen käyttäjien joukosta löytyy yhtä paljon eri tapoja kuin on ihmisiäkin.

Jos hevonen on rauhaton, kerjää ja napsii, saatan jättää ruokapalkan joksikin aikaa kokonaan pois. Esimerkiksi Sapriinan kanssa minun piti jossain vaiheessa rajoittaa ruokapalkan käyttöä, sillä sen suu alkoi olla turhan aktiivinen napsimaan ilmaa ja siinä sivussa vähän sormiakin. Palkkaamalla Sapriinaa vain rauhallisuudesta se on pikkuhiljaa muuttunut levollisemmaksi. Nykyäänkin saatan jättää jonain päivänä ruoalla palkkaamisen väliin, jos hevosen mielentila on liian hermostunut. Pyrin erityisesti vahvistamaan koulutuksessa sitä, että hevoset seisoisivat rauhassa, kuopimatta ja härväämättä paikallaan. Ruokapalkan käyttöä aloittaessa kannattaa ensin opettaa rauhallinen paikallaan seisominen kerjäämättä, eli ”herkusta luopuminen”.

Ruokapalkkaa käyttäessä huomaa heti, jos hevonen on jännittynyt. Jännittynyt hevonen nimittäin alkaa usein ottaa ruokaa kädestä holtittomasti ja hampaitaan käyttäen. Olen kehittynyt hevosten jännityksen tunnistamisessa harppauksin sen jälkeen kun aloitin ruokapalkan käytön. Kun olimme Dinon kanssa ensimmäistä kertaa pidemmällä maastolenkillä taluttaen, se ei vaikuttanut erityisen hermostuneelta, mutta palkkaa tarjotessani huomasin, että jännitystä oli, vaikka hevonen oli ulkoisesti melko rauhallisen oloinen.

Mielestäni ihmisillä on turhaan ennakkoluuloja positiivisen vahvisteen käyttöä kohtaan. Koiria on koulutettu vuosikausia positiivisella vahvisteella. Välillä hevosihmisten kanssa keskustellessa tuntuu, että hevonen on ainoa eläin, jota on näennäisesti sallittua pahoinpidellä ja pakottaa 2020-luvulla. Asioita voi tehdä monella eri tavalla ja korostankin, että positiivisen vahvisteen käyttö on vain yksi monesta erilaisesta koulutustavasta. Myös negatiivisen vahvisteen avulla hevosta voi kouluttaa pakottamatta, mutta paineen poistuessa hevonen ei koe varsinaisesti mielihyvää, vaan sen olo helpottuu.

Hevosten koulutuksessa toimii aivan varmasti moni muukin metodi kuin positiivinen vahviste. Olen kuitenkin sitä mieltä, että hevosta kohtaan on reilua tarjota motivoiva ja mielihyvää tuottava palkinto siitä, että hevonen mahdollistaa ihmiselle harrastuselämyksiä, iloa ja unohtumattomia kokemuksia. Lisäksi positiivinen vahviste on tehokas työkalu, jonka avulla on helppo kouluttaa hevosta siten, että harjoittelusta jää hevoselle miellyttävä muistijälki ja halu treenata ihmisen kanssa jatkossakin. On ihana huomata, että hevosemme tulevat aina kutsusta luokse ja oikein jonottavat portilla kengittäjän tai eläinlääkärin saapuessa, ratsastamaan lähtiessä sekä minkä tahansa muidenkin toimenpiteiden osuessa kohdalle. Positiivisella vahvisteella koulutetut hevoset ovat myös hyvin aktiivisia, osallistuvia sekä taitavia ongelmanratkaisussa. Mielestäni on hyvä asia, että hevoset uskaltavat ottaa kontaktia ja ilmaista itseään.

Tässä oli nyt lueteltuna muutama syy siihen, miksi haluan itse käyttää koulutuksessa ruokapalkintoa. Ymmärrän kuitenkin täysin, etteivät kaikki halua kouluttaa hevosiaan ruokapalkalla. Moni varmasti pelkää, että hevonen oppii näykkimään ruokapalkkaa käyttämällä. Se voi toki olla mahdollista, jos palkkaa ei käytetä johdonmukaisesti. Itse olen saanut napsimisen pois palkkaamalla kauas itsestäni ja tarvittaessa jopa maahan. Namit katoavat saavuttamattomiin, jos hevonen häslää, kerjää tai on rauhaton. Nopeasti hevoset oppivat, millaisella käytöksellä saa palkan ja millaisella taas ei.

Jos kiinnostuit ruokapalkan käytöstä, kannattaa googlettaa aiheesta sekä suomeksi että englanniksi, katsoa videoita sekä kuvata omaa tekemistä hevosen kanssa, pyytää apua osaavalta kouluttajalta, osallistua aihetta käsittelevälle verkkokurssille tms. Painotan, että minä kerron vain omista kokemuksistani, eli en ole pätevä opettamaan ketään. Itse en enää osaisi kuvitella hevosten kanssa toimimista kokonaan ilman ruokapalkintoa. Positiivisen vahvisteen käytöstä on tullut minulle nopeasti luonteva rutiini ja olen iloinen, että aikoinaan löysin tämän koulutusmetodin ja aloin 1,5v sitten toteuttaa sitä järjestelmällisemmin.

Positiivisella vahvisteella kouluttaminen vaatii hiukan perehtymistä, mutta lupaan että se on kaiken vaivan arvoista. On ihan mahtavaa nähdä hevosen ilmeestä se hetki, kun hevonen äänimerkin kuultuaan ymmärtää tehneensä pyydetyn asian oikein. Lajien välinen kommunikointi saa uuden ulottuvuuden positiivisen vahvisteen myötä. Siitä aukeaa parhaimmillaan äärimmäisen mielenkiintoinen ja loputtoman pitkä tie oppia lisää eläinlajista nimeltä hevonen.