Siitä lähtien kun Repe sai rajun kipukohtauksen huhtikuussa ja heitti minut selästään, törmäsin jatkuvasti siihen, että ihmiset pitivät Repen kipukäytöstä kiukutteluna ja ihmisen yläpuolelle pyrkimisenä. Päätin silloin, että kuvaan kaikki näkemäni Repen kipuoireet videolle ja jaan ne julkisesti sitten kun aika on kypsä. Kokosin viime viikolla melkein 10 minuutin videon Repen tarinasta. Kyseessä ei ole mikään pelkkä muistovideo, vaan dokumentaatio hevosen kivusta.

Toivottavasti Repen tarina herättää ajatuksia ja auttaa muitakin tunnistamaan hevosten kipua paremmin. Olen varmasti tehnyt itsekin virheitä Repen kanssa, mutta toivon että videon katsojat osaavat kiinnittää huomionsa niihin asioihin, joiden vuoksi olen tämän videon tehnyt; hevosen kipuun ja niihin pieniinkin eleisiin, joilla Repe siitä videoilla yrittää kertoa.

Repe ei onneksi joutunut kärsimään kivuistaan kauaa. Repen kohtaloksi koitunut lastausonnettomuus oli äärimmäisen kurja ja surullinen, mutta toisaalta vielä kurjempi kohtalo Repelle olisi ollut joutua pakotetuksi työntekoon kivusta huolimatta. Varmasti moni hevonen kokee sellaisenkin kohtalon, jos kipu leimataan kurittomuudeksi. Jotta hevosten kipua opittaisiin tunnistamaan paremmin, haluan jakaa tämän videon teille.

Videota on tällä hetkellä jaettu paljon ja sitä on katsottu Facebookissa jo pelkästään muutaman päivän aikana reilusti yli 38 000 kertaa. Olen todella otettu ja iloinen siitä, että tätä videota ovat jakaneet niin hevosalan harrastajat kuin ammattilaisetkin. Pari eläintenkouluttajaa on jopa kysynyt, saako videota näyttää tai siihen viitata luennoilla ja olen antanut siihen luvan. On tärkeää, että hevosten kivusta puhutaan. Koen, että hevonen on melko väärinymmärretty eläin ja koska minulla on somessa paljon seuraajia, haluan omalta osaltani edes yrittää parantaa hevosten asemaa puhumalla tästä asiasta avoimesti.

Ongelmat hevosten kanssa eivät ratkea voimalla tai pakotteilla, vaan opettelemalla lukemaan hevosta paremmin ja reagoimalla siihen, mitä hevonen yrittää kertoa. Hevoset eivät osaa puhua, joten elekieli ja erilaiset reaktiot ovat niiden keino kertoa, jos jokin asia tuntuu epämukavalta tai sattuu. Ehkä ihmisen kannalta jokin ei-toivottu käytös voidaan ratkaista ”hiljentämällä” hevonen, mutta se ei ole hevosta kohtaan oikein. Hevonen on elävä ja tunteva olento.

Hevosten epäonni on se, että ne ovat niin kovin nöyriä ja anteeksiantavaisia eläimiä, että pakotteiden käyttö voi ainakin tiettyyn pisteeseen asti toimia niiden käsittelyssä aivan liian hyvin. Koska hevonen nöyränä ja konflikteja välttelevänä eläimenä ennen pitkää murtuu pakotteiden alla, muuttuu opitusti avuttomaksi, lopettaa yrittämisen ja vain kärsii hiljaa. Sitä suurin osa hevosihmisistä kuitenkaan tuskin lopulta haluaa. Siksi meidän on aika avata silmämme ja suumme.

Heti ensimmäisenä keväisen tippumiseni jälkeen ihmiset olivat syyttämässä Repen kanssa ilmenneistä ongelmista tapaani kouluttaa ja kohdella hevosiani. Liian pehmeästi, liian pienellä paineella, liian paljon palkiten. Sen jälkeen syytettiin siitä, miksi en ollut heti lähdössä kuljettamaan Repeä klinikalle, vaan halusin pyytää eläinlääkärin kotikäynnille.

”Kyllä nuori hevonen täytyy pistää kuriin. Ei kaikki ongelmat ratkea pelkällä naksuttelulla. Vie se kuukaudeksi tai pariksi ammattilaiselle niin saat toimivan ratsun takaisin.”

”Olen nähnyt lukuisia ja taas lukuisia vastaavia tilanteita nuorten kanssa, sätkimiset ja tippumiset kuuluvat pelin henkeen. Jos itseä pelottaa, Suomi on pullollaan päteviä ratsuttajia. Niele ylpeytesi, anna ammattilaisen auttaa ja pistää homma alulle.”

”Ihmettelen suuresti, mitä vielä odotat tutkimusten kanssa? Kiireesti nyt hevonen klinikalle. Lastauksessa voi käyttää myös rauhoitusta. Kukaan ei mene rikki yhdessä päivässä tai kahdessakaan, vaikka joudutte koko porukka käväisemään epämukavuusalueella.”

Kukaan ei mene rikki yhdessä päivässä tai kahdessakaan… Paitsi yksi pieni hevonen. Ehkä Repen kohtaloksi koituneen lastausonnettomuuden jälkeen osa teistä seuraajista ymmärtää syyn siihen, miksi pidin Repen lastaamista vaarallisena. Osa ei ehkä koskaan ymmärrä, mutta siihen tuskin näillä seuraajamäärillä olisi edes mahdollisuutta, että kaikki pystyisivät ymmärtämään toimintaani tai olemaan kanssani samaa mieltä. Repen lastaaminen olisi varmasti ollut vielä vaarallisempaa mahahaavaoireiden ollessa akuutteja, mutta vaarallista se oli nytkin – ainakin Repelle itselleen. Siitä huolimatta, että yritimme hoitaa asian rauhassa, kouluttaen ja siedättäen.

Minun käskettiin vain kerta toisensa jälkeen laittaa Repe kuriin ja viedä se ammattilaiselle ratsutukseen. Ajateltiin, että kyse on vain siitä, etten itse osaa enkä pärjää. Että hevonen on päässyt niskan päälle ja pitäisi pistää ruotuun. Ei olisi kuitenkaan tullut mieleenikään jatkaa ratsastusta hevosella, joka niin selkeästi oli osoittanut olevansa kipeä. Muutenkaan en olisi kolmevuotiaalla alkanut ratsastella yhtään sen enempää, mitä olin jo siihen mennessä ratsastanut, joten ammattilaisen sisäänratsastus ei olisi siinä vaiheessa tullut senkään puolesta kysymykseen.

Lastauksesta sanottiin, että kyllä hevosen koppiin saa hätätilanteessa vaikka pakottamalla tai rauhoitettuna. No niin saa, mutta entäs pysymään siellä kopissa? Kyllä hevonen tulee sieltä ulos keinolla millä hyvänsä, jos se tarpeeksi pelkää – etenkin jos se on jo kertaalleen elämässään onnistunut kopista omatoimisesti poistumaan. Minä en halunnut edes yrittää lastata jo valmiiksi mahahaavan takia säikkyä ja aggressiivista Repeä, koska olin vakuuttunut, että jo kertaalleen takapuomin alta lastauksessa tullut hevonen saattaisi yrittää samaa temppua uudelleen. Ja niin Repe sitten lopulta yrittikin, vaikka mahahaava oli hoidettu ja etenimme lastauksen kanssa hitaasti, harjoitellen sitä muutaman kerran ennen h-hetkeä.

Haluan puhua Repen tarinasta kahdesta syystä; siksi, että ihmiset eivät tunnista hevosten kipua tarpeeksi hyvin. Ja siksi, että moni ottaa varmasti kerta toisensa jälkeen turhia riskejä esimerkiksi lastauksessa tai kipeitä hevosia käsitellessään ja ratsastaessaan ajatellen, että kyllä sen hevosen saa tuurilla ja taidolla väännettyä vaikka solmuun. Aina on kuitenkin olemassa se riski, että saaliseläin saakin yllättäen ison paniikin ja päättää poistua paikalta esteistä ja hidasteista huolimatta. Etenkin kroonisesti kipeä hevonen saattaa reagoida yllättävän voimakkaasti säikähtäessään, sillä saaliseläimet muuttuvat kivun takia säikymmiksi ja niiden reaktiot voimakkaammiksi.

Koska en halunnut yrittää lastausta Repen mahahaavaoireiden aikaan, enkä jättää Sapriinaa yksin kotiin klinikkareissun ajaksi, eläinlääkäri tuli meille kotiin tutkimaan Repen ihan röntgenlaitteiden kanssa. Olin kaivanut jo etukäteen videoita Repen kipuoireista esiin, sillä arvelin ettei Repe näyttäisi kipuaan ihan samalla tavalla eläinlääkärin ollessa paikalla. Minulla on nimittäin useita kokemuksia, joissa hevonen on kokenut ”ihmeparantumisen” eläinlääkärin tutkimuksen aikana ja seuraavana päivänä oireet ovat taas palanneet.

Eläinlääkäri kuitenkin sivuutti lähes kaikki Repen oireet, joista kerroin ja joista näytin videoita. Mahahaavaoireilun hän sentään uskoi, mutta isompien kipureaktioiden osalta oli sitä mieltä, että ehkä paarma puraisi Repeä tai jotain muuta hevosen mielestä isoa ja meidän ihmisten mielestä mitätöntä tapahtui sillä hetkellä, kun Repe heitti minut selästään. Eläinlääkärin näkemys oli, ettei Repen käytöksen taustalla välttämättä edes ollut mitään isompaa kipua ja ettei se vaikuttanut ortopedisesti kipeältä, vaikka liikkuikin vähän epäpuhtaasti.

Olin aivan pöyristynyt siitä, kuinka eläinlääkärikään ei tunnistanut hevosen kipuoireita, vaikka näytin hänelle useita erilaisia videoita Repen eleistä ja liikkumisesta. Kun sanoin, että haluaisin eläinlääkärin kuvaavan muutakin kuin yhden jalan, eläinlääkäri vain hoki minulle, ettei ole olemassa mitään läpivalaisututkimusta, jolla kaikki kipu voidaan todentaa. Laitoin klinikalle palautetta kyseisen eläinlääkärin toiminnasta, eikä meidän lopulta tarvinnut maksaa tutkimuksia kokonaisuudessaan. Kirjoitin palautteeseen, että hevosen kipuoireiden selittäminen kiukutteluna ei kuulu 2020-luvulle. Vaikka klinikka jättikin meiltä laskuttamatta suurimman osan tutkimuksista, siellä ei kuitenkaan varsinaisesti myönnetty, että eläinlääkäri olisi toiminut väärin.

Mielestäni on erittäin huolestuttavaa, että edes kaikki eläinlääkärit eivät osaa tunnistaa hevosen kipua tai ota sitä vakavasti. Tuntuu, että monesti hoitona on oireiden peittäminen esimerkiksi piikittämällä tai kipulääkekuurilla, eikä varsinaista syytä olla kiinnostuneita selvittämään. Vaikka olen ihan tavallinen harrastaja, haluan tuoda tätä epäkohtaa esiin ja toivon, että videota Repen tarinasta jaetaan yhä edelleen.

Kipeä hevonen voi olla vaarallinen, mutta jos ihminen haluaa hevosen kanssa toimia ja harrastaa, on ihmisen vastuulla tunnistaa hevosen kipu. Hevosella ei ole eleidensä lisäksi muuta keinoa kertoa kivustaan. Kivun merkit ovat hevosilla yksilöllisiä, mutta jos hevonen niitä toistuvasti näyttää, kipua todennäköisesti on (etenkin jos kipuoireita on useampia). Kipuun kannattaa reagoida ennen kuin hevoseen sattuu niin paljon, että sen on pakko ilmaista itseään voimakkaammin. Minä en valitettavasti osannut reagoida Repen kivunilmaisuun heti riittävällä vakavuudella.

Haasteena on, että syy- ja seuraussuhteiden tunnistaminen voi olla todella vaikeaa. Minä huomasin Repen kivun jo kevättalvella, mutta tulkitsin sen johtuvan kasvusta ja hampaiden vaihtumisesta. Annoin Repelle useamman kerran lomaa vuoden aikana, jotta se sai kasvaa ja miettiä oppimaansa. Eläinlääkäri huolsi hampaat säännöllisesti ja Repe kengitettiinkin, koska se arkoi kavioitaan.

Jälkikäteen ajateltuna kavioiden arkominenkin saattoi olla jotain muuta, kuten selkäkipua. Repe oli arkoessaan haluton liikkumaan ja se liikkui pehmeällä pohjalla paremmin, muttei silti kovin innokkaasti. Kengityksen myötä liikkuminen parani hetkellisesti. Voi kuitenkin olla, että Repellä oli kipuja jo paljon ennen kuin itse huomasin asiaa. Pohjimmainen syy jää valitettavasti mysteeriksi. Mahahaava on hevosilla yleinen, mutta todennäköisesti vapaalla heinällä, sopuisassa laumassa ja pihatossa elävällä Repellä mahahaava oli seuraus eikä syy.

Itse epäilen, että ensimmäinen takapuomin alta sukeltaminen 2-vuotiaana saattoi aiheuttaa Repen selkään jotain muutoksia, jotka ehkä pahenivat kasvun ja rasituksen myötä. Esimerkiksi selän okahaarakkeet voivat ahtautua myös onnettomuuden tai vääränlaisen kuormituksen seurauksena. Tuolle julkaisemalleni videolle ei mahtunut kaikki spekulaatiot, joita olen mielessäni käynyt läpi, mutta myös Repen lihaksiston puutteet viittasivat selkäongelmiin ja kraniohoidonkin perusteella ongelmakohdaksi tarkentui selkä. Suosittelen katsomaan myös Equitopian havainnollistavan videon hevosen ylälinjan ongelmista.

Olen saanut Repen tarina -videon myötä valtavasti palautteita, joissa ihmiset ovat kertoneet omista kokemuksistaan niin lastausonnettomuuksien kuin hevosten kivunkin osalta. On selvästi harmittavan yleistä, että omistaja leimataan vainoharhaiseksi ja hevosen kipua vähätellään etenkin nuorten hevosten kohdalla. Mielestäni olisi jo näin 2020-luvulla aika herätä siihen, ettei hevonen osaa valehdella tai punoa juonia. Nuorikin hevonen voi olla kipeä. Vaikka taustalla ei olisi mitään isompaa vikaa, nuorella hevosella voi olla kasvukipuja. Ja kasvukivut ovat kipua siinä missä muutkin kivut. Toki kipua voi olla lievempää tai voimakkaampaa, mutta pitääkö hevonen laittaa väkisin toimimaan, jos sitä sattuu?

Ehkä vielä jonain päivänä yhä useampi ihminen ymmärtää ja osaa ottaa tosissaan hevosten kivun. Toivon, että videoni avaa hevosihmisten silmiä ja rohkaisee puhumaan hevosten kivusta avoimemmin.

Jos tätä lukee joku, jolle Repen tarina ei ole tuttu, linkitän tähän loppuun vielä muutaman postauksen, joissa olen tätä kipuasiaa avannut:

https://kaktuntalli.com/2020/04/22/elamani-pelottavin-tippuminen/

https://kaktuntalli.com/2020/05/06/voi-hemmetin-mahahaava/

https://kaktuntalli.com/2020/05/11/ajatusten-purkua-repen-tilanteesta/

https://kaktuntalli.com/2020/05/28/kipua-vai-kiukuttelua/

https://kaktuntalli.com/2020/08/04/repen-tarinan-traaginen-loppu/