Dino tuli meille toukokuun lopussa, eli sen kanssa meillä on nyt neljä yhteistä kuukautta takana – ja toivottavasti useita vuosia vielä edessä! Nyt olen tutustunut Dinoon jo paremmin ja oppinut, mistä asioista se pitää ja mistä ei. Alussa Dino oli vähän vieraskorea ja tuntui, että sille kävi ihan kaikki, mitä keksin ehdottaa. Mielipiteitä oli, mutta erityisen voimakkaita ne eivät alussa olleet. Ajan myötä jotkut mielipiteet ovat voimistuneet, mutta toisaalta Dino on myös oppinut paljon uutta ja sen myötä yhteistyömme on helpottunut monella tavoin.

Dino on hyvin omalaatuinen persoona, enkä ole ehkä koskaan tavannut vastaavaa. Se on toisaalta todella herkkä ja helposti motivoitava, mutta myös voimakastahtoinen ja provosoituu komentamisesta helposti. Kunhan Dinon saa pidettyä koulutuksen aikana rentona ja tyytyväisenä, se on kuuliainen ja erittäin yritteliäs. Varsinkin ratsastaessa Dino on todella rento ja mukava. Se tuntuu itse asiassa pitävän ratsastuksesta ja etenkin maastoilusta kovasti. Joka kerta Dinolla ratsastuksen jälkeen minulla on ollut aivan äärimmäisen hyvä fiilis.

Oikeastaan Dinon selässä istuessani tekee vain mieli hymyillä koko ajan. On sellainen olo, että meillä on koko ajan hyvä ja voimakas yhteys. Edelleen Dinosta tulee kovasti Futura mieleen, mutta paljon erojakin löytyy. Jotenkin sellainen yleistunne on kuitenkin samanlainen. Yhtä voimakas ja kokonaisvaltainen, sellainen mitä ei kovin monien hevosten kanssa pääse kokemaan.

Dinon ratsukoulutus aloitettiin kesällä hyvin maltillisesti. Koulutuksen alkuvaiheessa menoa hidasti kenkien tiputtelun lisäksi yksi hitaasti parantunut haava jalassa, lihasjumit, helteet sekä ötökät. Toisaalta oli vain hyvä, että ehdimme rauhassa tutustua toisiimme. Nyt tuntuu, että etenemisen tahti on ollut juuri sopiva. Käännekohta oli kengättömyyteen siirtyminen. Sen jälkeen liikkumisessa on tapahtunut aivan mieletön kehitys. Lisäksi lihashuollolla on ollut iso merkitys. Olen venytellyt Dinoa lähes päivittäin, tehnyt sille TENS/EMS-hoitoja ja lisäksi ammattilainen on käynyt tekemässä sille faskiakäsittelyn tai kranion noin kuukauden välein.

Alkuvaiheessa olin vähän huolissani, kun Dinon liikkuminen oli sen verran tönkköä. Raviin siirtymiset olivat hypähtäviä ja jäykkiä. Dinon kroppaa on kuitenkin onneksi säännöllisellä lihashuollolla saatu hyvin auki ja nykyään siirtymiset onnistuvat huomattavasti sulavammin. Alussa vasen kierros oli Dinolle hankalampi, eikä se suostunut ensin ravaamaan siihen ollenkaan. Pian puoliero vaihtui ja nyt oikea kierros on ollut jo pitkään hankalampi.

Nykyään käynti sujuu kumpaankin kierrokseen lähes yhtä hyvin. Ravissa pääsemme tekemään jo puolikkaita ympyröitä siten, että Dino pysyy rentona ja liikkuu suunnilleen oikein päin. Oikeassa kierroksessa ravi on vielä vaikeampaa, mutta kehittyy kerta kerralta. Laukka taas nousee oikeaan kierrokseen, mutta vasempaan ei vielä. Toistaiseksi jätämme vielä laukkatreenit vähemmälle, sillä en halua liikaa vahvistaa Dinon oikeaa laukkaa ennen kuin Dinon puolierot tasoittuvat sen verran, että vasenkin laukka saadaan nousemaan.

Laukannostoissa Dino on aina välillä esitellyt kevätjuhlaliikkeitä ja harrastanut pään viskelyä – todennäköisesti juurikin erinäisistä jumeista johtuen. Muutamana tuulisena päivänä on myös tullut koettua aika eksoottisia loikkia, mutta pääosin Dino on ollut ratsastaessa oikein järkevä ja tasainen. Tuulisella säällä pumpulit korvissa auttavat hieman pahimpiin pörhöilyihin.

Väistöjä olemme jo muutamia kertoja harjoitelleet maasta käsin ja Dino väistää loivasti kumpaankin suuntaan 1-3 askelta kerrallaan. Peruutuksiakin treenaamme yleensä vain maastakäsittelytreeneissä. Dino osaa peruuttaa ihan hyvin, mutta en halua vahvistaa sitä käytöstä selästä, koska usein maastossa Dinon reaktio on peruuttaminen, jos se ei haluaisi mennä johonkin suuntaan. Maastossa holtittomasti peruuttaminen ei ole yhtään toivottavaa, joten emme turhaan harjoittele sitä taitoa selästä käsin, kun se joka tapauksessa onnistuu tarvittaessa.

Maastossa Dino toimii oikein kivasti ja osaa kulkea yhtä hyvin ensimmäisenä kuin pitää perääkin. Se oli alussa vähän turhankin reipaskäyntinen edellä kulkiessaan, mutta pikkuhiljaa hitaampi käynti on löytynyt. Uskon, että reipas vauhti johtui lähinnä jännityksestä. Dinosta on tullut varmajalkainen maastoratsu, joka selviää haastavistakin reiteistä hienosti. Se on vielä kuitenkin epävarma menemään uusiin paikkoihin etenkin jos polku ei ole selkeä tai jos maastossa on korkeuseroja.

Jos Dino ei mene ratsastajan kanssa jonnekin, sen saa kuitenkin tulemaan mihin tahansa taluttaen. Hankalat paikat ohitetaankin maastossa yleensä ensin taluttaen ja parin kerran jälkeen sama reitti onnistuu selästäkin. Dino malttaa hyvin odottaa paikallaan, jos tulen maastossa alas selästä vaikkapa korjaamaan suojan tai bootsin asentoa. Selkään pääsee myös kiipeämään takaisin niin, että Dino odottaa kiltisti paikallaan.

Dinolle täytyy pitää aika tarkat rajat ihmisen oman tilan suhteen. Se tulisi aina mieluusti hyvin lähelle ihmistä ja toisinaan vähän vääränlaisella energialla. En kuitenkaan halua, että hevonen lähestyy minua röyhkeästi, joten olen opettanut Dinon pysähtymään ja odottamaan käsimerkistä. Välillä sitä saa pyytää pariinkin kertaan, että menee perille, mutta pääosin tuntuu, että Dino kunnioittaa jo tilaani ihan hyvin.

Jossain vaiheessa kun Dino oli enemmän jumissa, sillä ilmeni paljon ohjien napsimista maastaratsastuksessa varsinkin hankalampaan kierrokseen. Se oli inhottava tapa, sillä Dino ei meinannut päästää suussaan olevasta ohjasta irti millään. Jos itse provosoiduin liikaa noissa tilanteissa ja yritin repiä ohjaa suusta tai komentaa, Dinokin saattoi provosoitua ja jopa hypätä pienesti pystyyn. Ensin ajattelin, että Dino kaipasi painikaveria Repen kuoleman jälkeen ja yritti jotenkin haastaa minua leikkiin näissä tilanteissa. Ymmärsin kuitenkin, että jollain tavalla käytöksen oli pakko liittyä epämukavuuteen, koska sitä ilmeni lähinnä vaikeammassa kierroksessa.

Kun käytös väheni huomattavasti seuraavan hierontakerran jälkeen, tajusin että Dino oli vain ollut jumissa ja yrittänyt kertoa minulle, että pyytämäni asia oli liian vaikea. Viimeisten kahden hierontakerran myötä tuo napsiminen ja ohjien suuhun ottaminen on koko ajan vähentynyt ja sittemmin loppunut kokonaan. Ohjat Dino alkoi päästää suustaan niinkin yksinkertaisesti, että jos Dino nappasi ohjan suuhunsa, pysyin itse rauhallisena, myötäsin ohjasta ja totesin: ”Mä en lähde sun kanssa nyt mihinkään vetokilpailuun.” Silloin Dino päästi ohjan suustaan välittömästi. Välillä tuntuu, että hevoset ymmärtävät puhetta paremmin kuin uskommekaan.

Moni olisi varmaan laittanut tuonkin käytöksen testaamisen ja johtajuusongelman piikkiin, mutta minulle tuli taas kerran selväksi, että hevoset eivät tee mitään tuollaisia asioita ilman hyvää syytä. Vaatimustason laskeminen ja säännöllinen lihashuolto sekä niin oman kuin hevosenkin rennon mielentilan vahvistaminen auttoi tuohon ongelmakäytökseen hyvin nopeasti. Dino reagoi pieneenkin kipuun ja epämukavuuteen aika voimakkaasti ja se on mielestäni vain hyvä asia, vaikka toki aiheuttaakin omat haasteensa.

Jostain syystä Dino on heti alusta saakka mieltänyt minut voimakkaasti omaksi ihmisekseen. Olen aiemminkin kertonut, että Dino ei haluaisi päästää muita ihmisiä hoitamaan itseään tai välttämättä edes kulkemaan ohitse, jos minä olen paikalla. Sen on tietenkin pakko joskus sietää hierojaa, eläinlääkäriä ja Mikkoa, joten olemme pyrkineet jatkuvasti siihen, että myös Mikko tekee välillä jotain hoitotoimenpiteitä Dinon kanssa. Se kyllä onnistuu nykyään, mutta Dinon ilme on hapan. Näyttää siltä kuin se haluaisi syödä kaikki muut ihmiset paitsi minut.

Kun minä menen tekemään niitä samoja juttuja, joista Dino on näyttänyt lohikäärmeilmeitä esimerkiksi Mikolle, reaktiot muuttuvat aivan erilaisiksi. Yht’äkkiä tuo pieni hevonen katsookin minua niin kiltin näköisenä kosteilla silmillään ja välillä tökkää lempeästi turvallaan. Myös hierojalle Dino hermostui jo pienistä asioista, mutta kun minä kävin painelemassa samaa triggerpistettä, josta Dino oli muutamaa sekuntia aiemmin hermostunut oikein kunnolla, kiukkuista reaktiota ei tullut ollenkaan. Vain pieni niiaus lihaksessa, mutta ei jalan polkemista, hännällä viuhtomista tai ilman napsimista.

Itse uskon, että tällaiset reaktiot liittyvät siihen että olen alkanut puuhaamaan Dinon kanssa päivittäin sen jälkeen, kun sillä on ollut 1,5 vuoden tauko kaikesta treenistä ja ihmisten kanssa puuhailusta. Nyt Dino on selvästi päättänyt, että tämä tässä on minun uusi ihmiseni – muita ei tarvita. Dino on varmasti ymmärtänyt, että kuuntelen sen pienimpiäkin eleitä ja tunnustelen päivittäin, kuinka se voi. En ole pakottanut sitä mihinkään ja olen auttanut jumien kanssa jumppailemalla ja venyttelemällä.

Dino selvästi luottaa siihen, että haluan sille vain hyvää. Nyt se sitten näyttää minulle selkeästi, mutta pääosin maltillisesti kaikenlaisen kivun ja epämukavuuden, mutta ei selvästikään ihan luota siihen, että muut ihmiset maailmassa tunnistaisivat noita samoja asioita ja olisivat valmiita niissä auttamaan. Siksi se ehkä ”huutaa” muille ihmisille ja ”puhuu normaalilla äänellä” minulle.

Aikoinaan Futurakin alkoi näyttää minulle ihan eri tavalla paikkoja, joista oli jumissa tai kipeä, kun olin jonkin aikaa kuntouttanut sitä erilaisilla jumpilla ja venytyksillä kinnerpattidiagnoosin jälkeen. Aiemmin Futura oli piilottanut kipunsa ja sitten jossain vaiheessa vain räjähtänyt. Kun Futura ymmärsi, että minä autan sitä, se alkoi näyttää selvästi ja rauhallisesti, jos joku paikka oli jumissa. Kun Futura oli loppuvaiheessa kipeä, eikä enää halunnut liikkua ratsastaessa, se ei enää ilmaissutkaan itseään pukittamalla ja riehumalla kuten aiempina vuosina kipuillessaan, vaan esimerkiksi pysähtymällä ja koskettamalla jalkaani.

Usein ajatellaan, että oloneuvoshevosilla ei voi olla mitään lihasjumeja, koska ne eivät tee töitä. Ainakin Sapriinan ja Dinon myötä olen oppinut, että niillä vasta voi jumeja ollakin. Jos hevonen on joutilaana tarhassa, esimerkiksi pienet lihasvammat jäävät helposti huomaamatta. Ja vaikka vamma ei olisi iso, se voi hoitamattomana aiheuttaa pitkäaikaisiakin jumeja. Lihasjumit eivät yleensä haittaa hevosen liikkumista tarhassa niin paljoa, että niiden olemassaolo näkyisi selkeästi ulospäin.

Dinonkin tapauksessa vaikuttaa siltä, että sillä on pääosin vanhoja jumeja, joita ei vain ole huomattu ja nyt ne sitten ovat tulleet esiin, kun työnteko on taas aloitettu pitkän ajan jälkeen. Ja toki lihakset tarvitsevat säännöllistä huoltoa, kun aloitetaan ihan erilainen liikutusmuoto, mihin hevonen on tottunut. Onneksi meillä on mahtava hieroja Suvi, jonka käsittelyn jälkeen Dinon liikkumisessa on näkynyt kerta toisensa jälkeen selkeä parannus. Vielä toistaiseksi jatketaan Dinon kuntoutusta aika tiheällä hierontavälillä, jotta se pysyisi mahdollisimman vetreässä kunnossa.

Olen edelleen todella onnellinen, kun löysin Dinon elämääni. Se on juuri sellainen hevonen, jonka olen aina itselleni halunnut. Juuri sopivalla tavalla herkkä ja haastava, mutta silti toisaalta hyvin selkeä ja suoraviivainen. Täydellinen pieni hevonen, jonka kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja onnellisen elämän eteen haluan tehdä kaikkeni.