En tavallisesti lue Hevosurheilu-lehteä, mutta Facebook sattui muutama päivä sitten ehdottamaan minulle Hevosurheilun artikkelia valjakon MM-kisoista. Jutun otsikkona oli ”Valjakon MM alkoi pettymyksellä: Danser T oli pöljempi kuin koskaan”. Tuon raflaavan otsikon takia minun oli yksinkertaisesti pakko klikata itse uutiseen. Klikkejä keräävän otsikon keksiminen oli toki varmasti ollut toimittajan tarkoituskin. Uutisessa korostettiin useaan otteeseen, että hevonen oli ”pöljä” ja ”hullu”, koska valjakon kilpailusuoritus ei mennyt ihan nappiin jännityksen takia.

Uutisessa oli aika iso asiavirhe. Hevonen ei nimittäin ole pöljä tai hullu käyttäytyessään lajityypillisesti. Toki ihmisestä voi tuntua siltä, että hevosen pelkäämät asiat ovat joskus aika vähäpätöisiä ja outoja. Olen itsekin naureskellut edesmenneelle hevoselleni Futuralle, kun se pelkäsi ystäväni keltaisia aurinkolaseja ja kieltäytyi aluksi syömästä, kun tarhassa olevan heinäverkon väri vaihtui mustasta valkoiseen. Futuran silmissä pienikin halkeama tiessä oli kuin syvä rotko, jonka yli piti hypätä valtavalla loikalla. Kieltämättä kaikki tuo tuntui hupaisalta.

Nyt tiedän kuitenkin enemmän, kuin mitä tiesin silloin. Tiedän, että hevosella on huono syvyysnäkö ja se ei voi erottaa muutaman sentin syvyistä lätäkköä pohjattomasta rotkosta. Tiedän myös, että hevosen näköaisti on kehittynyt tunnistamaan minkä tahansa pienenkin liikkeen jo hyvin kaukaa, mutta sen lähinäkö on heikompi. Siksi se usein nostaa päätään huomatessaan pientäkin liikettä jossain kaukana. Tämä on tyypillistä saaliseläimelle, jonka silmät sijaitsevat molemmilla puolilla päätä. Hevosen näköaistista on hyvä teksti englanniksi esimerkiksi täällä: https://equusmagazine.com/riding/eye-eye-31022

Pakko mainita, että olen itsekin pöljitellyt ja hullutellut hevosiani vuosien varrella monet kerrat. Saatan nykyäänkin kutsua niitä leikkisästi hölmöläisiksi, jos ne tekevät jotain mielestäni hassua tai outoa. Valtamedian ei kuitenkaan olisi suotavaa luoda uutisoinnillaan hevosista sellaista kuvaa, että niiden lajityypillinen käyttäytyminen olisi jotenkin hölmöä tai väheksyttävää. Vaikka omistaja kutsuu hevostaan leikkimielisesti pöljäksi, eikä tarkoita sillä mitään pahaa, on toimittajan vastuulla miettiä, millaisia ajatuksia ja tunteita tuo ilmaisu herättää lukijoissa, joita voi olla isoilla lehdillä helposti kymmeniä tai satoja tuhansia. Kaikki lukijat eivät edes välttämättä tunne hevosta eläinlajina kovin hyvin.

Aivan liian usein hevosia rankaistaan siitä, että ne pelkäävät tai tuntevat kipua. Se johtuu varmasti suurimmaksi osaksi tiedon puutteesta. Hevospiireissä elää todella vahvoja uskomuksia esimerkiksi johtajuusajattelusta ja siitä, että hevosta täytyy rankaista esimerkiksi raipalla ja kannuksilla, jos se ei tottele. Sitä opetetaan yhä tänäkin päivänä pienille ja suuremmillekin ratsastajille ratsastuskouluissa. Kirjoitin juuri vähän aikaa sitten aiheesta blogitekstin ja sain useita viestejä lapsilta ja nuorilta, jotka kertoivat että raipalla lyömiseen kannustetaan joissain ratsastuskouluissa tänäkin päivänä. Sain myös viestiä ihmisiltä, jotka olivat lopettaneet hevosharrastuksen kokonaan, koska olivat ahdistuneet tällaisesta opetustyylistä.

Minullekin raipalla rankaisua on aikoinaan opetettu ratsastuskoulussa ja se vaikuttaa hevosharrastukseeni vielä tänäkin päivänä. Voin kertoa, että yhden käden sormet eivät riitä kertomaan, kuinka monesti olen vielä ratsastuskouluaikojen jälkeenkin vahingossa käyttänyt raippaa omalla mittapuullani turhan napakasti ja katunut sitä jälkikäteen. Tuo raipan käyttö ei ole koskaan tapahtunut siksi, että ajattelisin siitä olevan apua hevosen hallinnassa, eikä siksi että se olisi minusta oikein (päin vastoin!) vaan siksi, että reaktio on tullut suoraan selkärangasta, kun jo lapsena olen sen toimintamallin oppinut.

Vaikka Hevosurheilun artikkelissa ei kannustettu lyömään hevosia raipalla tai edes mainittu asiaa, haluan tuoda tämän epäkohdan esiin valottaakseni sitä, millaisia asenteita hevospiireissä edelleenkin hyvin tiukasti istuu. Näiden asenteiden murtaminen ei tule koskaan onnistumaan, jos mediassa luodaan toistuvasti illuusiota siitä, että hevonen on jollain tapaa meitä ihmisiä vastaan, pyrkii tahallaan välttämään työntekoa, käyttäytyy ihan vain kekseliäisyyttään huonosti tai pillastuu ilman mitään syytä.

Lisäksi Hevosurheilun artikkeli antoi mielestäni todella huonon kuvan valjakon ohjastajasta Talvikki Järvisestä. Ei siksi, että Talvikki käytti yhdessä kommentissaan sanaa pöljä, vaan siksi että toimittajan käyttämillä negatiivisilla kommenteilla ja sanavalinnoilla oli suorastaan mässäilty kyseisessä artikkelissa. Ratsastus.fi onnistui kirjoittamaan huomattavasti asiallisemman artikkelin samasta aiheesta ja vaikka siinäkin Talvikin kommentissa oli sensuroimattomana sana pöljä, jutun sävy oli täysin erilainen. Ratsastus.fi:n artikkeliin oli myös otettu mukaan kommentteja, joista tuli ilmi, että heikosta suorituksesta huolimatta ohjastaja tykkää hevosestaan kovasti.

Annan todella harvoin palautetta mistään julkisesti, mutta tämä aihe sai vereni kiehumaan ja minun oli pakko antaa palautetta toimittajalle Facebookissa. Moni muukin oli jo minun lisäkseni antanut saman tyyppistä palautetta artikkelin negatiivisesta sävystä ja siitä, että hevosta syyllistettiin lajityypillisestä käytöksestään. Mielestäni toimittajan reagointi asialliseen palautteeseen oli hyvin kapeakatseinen. Alla on pari kuvakaappausta keskustelusta.

Kuten viimeisimmästä kommentista huomaa, en itsekään loppupeleissä säästellyt sanojani asiaa toimittajalle kommentoidessani. Viimeiseen viestiini toimittaja ei enää vastannut ja toisaalta ihan hyväkin, sillä todennäköisesti emme olisi edes päässeet asiasta minkäänlaiseen kompromissiin.

Oma voimakas reaktioni johtui siitä, että jo aiemmin tänä syksynä Hevosurheilun Facebook-sivulla oli pistetty pystyyn kilpailu, jossa pyydettiin vinkkejä siihen, kuinka saada sipsakka ja lentoon lähtevä varsa valjastettua ensimmäisiä kertoja ilman, että se kekseliäisyydessään esimerkiksi kiepsahtaisi kyljelleen. Lopuksi vielä kyseltiin positiivisen vahvisteen käyttöä pilkkaavaan sävyyn: Vai ratkaiseeko kenties porkkana kaiken?

Kyseistä julkaisua muokattiin jälkikäteen sen saaman runsaan negatiivisen palautteen vuoksi, mutta kaverillani sattui vielä olemaan siitä kuvakaappaus tallessa ja sain tarkistettua alkuperäisen tekstisisällön. Mikään saaliseläin ei koskaan heittäydy kyljelleen ”kekseliäisyyttään”. Kyseessä on äärimäinen pelkoreaktio, jota kutsutaan tooniseksi immobilisaatiovasteeksi.  Maahan heittäytyvä varsa siis ihan tosissaan pelkää kuollakseen ja kyseessä on saaliseläimen viimeinen selviytymiskeino, kun se kokee ettei mitään muuta poispääsyä tilanteesta ole. Minna Tallberg on kirjoittanut aiheesta hyvän blogitekstin.

Onneksi Hevosurheilu sentään muokkasi tuota kyseistä julkaisua, mutta minusta toimituksen olisi ollut tarpeen ihan kunnolla oikaista asia ja myöntää erehdyksensä. Mielestäni ison ja vaikutusvaltaisen hevosurheilulehden olisi syytä suhtautua palautteisiin hieman vastaanottavaisemmin. En tarkoita, että jo julkaistua artikkelia tarvitsisi kritiikin takia poistaa kokonaan, mutta jos perusteltua kritiikkiä tulee, olisi aiheellista katsoa peiliin ja miettiä tarkkaan, millaista kuvaa hevosista ja hevosurheilusta halutaan suurelle yleisölle välittää sekä tarvittaessa oikaista virheelliset tiedot julkisesti. On nimittäin tieteellisesti tutkittu fakta, ettei hevonen heittäydy kyljelleen kekseliäisyyttään tai pelkää uusissa ympäristöissä siksi, että se olisi hullu tai pöljä.

Eläimistä uutisoivien toimittajien olisi syytä tutustua uusimpiin tieteellisiin tutkimuksiin ja jättää pelkkiin uskomuksiin ja eläinten inhimillistämiseen nojaavan tiedon julkaiseminen pois. On ymmärrettävää, etteivät kaikki toimittajat ole perehtyneitä hevosiin, mutta Hevosurheilun toimituksessa kuitenkin käsittääkseni tunnetaan hevonen eläinlajina melko hyvin. Jos tämä sama meininki jatkuu niin mediassa, ratsastuskouluissa kuin kilpailijoiden asenteissakin, voi hyvin olla, että hevosurheilu nykyisessä muodossaan kuihtuu kasaan nopeammin kuin huomaammekaan.

Hevosurheilussa hevonen on urheilijan kilpakumppani, eikä väline jolla kilpaillaan

Hevosta ei voi verrata autoon, palloon tai keihääseen. Hevonen on elollinen olento, jolla on oma tunnemaailmansa. Ilman hevosta ei voida myöskään harrastaa hevosurheilua. Jos kyse olisi joukkue- tai pariurheilusta ja joku urheilijoista syyttäisi tappiosta tai heikosta suorituksesta julkisesti omaa joukkuetoveriaan, siitä nousisi varmasti aika iso haloo.

”Kyllä meidän maalivahti oli tänään pöljempi kuin koskaan! Se pöljä vain pelkäsi palloa ja pomppi hätäpäissään kuin peura ajovaloissa, eikä saanut torjuttua yhtäkään hyökkäystä! Pöljä mikä pöljä!”

”Taitoluisteluparini oli tämän päivän suorituksessa ihan hullu! Ei siitä hommasta tullut yhtään mitään, kun se höyrypää vain kyttäsi koko ajan yleisöä ja sai paniikkikohtauksen kesken kaiken. Ei tuon kanssa kisaamisesta tule yhtään mitään.”

Kuulostaako asialliselta tai reilulta kommentoinnilta? Ei minusta. Mielestäni asiaa ei voi perustella sillä, että hevonen on vain eläin, eikä se voi siksi loukkaantua negatiivisista kommenteista. Kyse on siitä, miten eläimen esittäminen negatiivisessa valossa vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja lopulta todennäköisesti ihan käytännössäkin eläinten kohteluun.

Monille hevosenomistajille hevonen on kuin oma lapsi. Leikitellään, että hevosen tilalle vaihdettaisiin lapsi, jota jännittäisi ihan kamalasti ensimmäiset hiihtokilpailut ja hänen äitinsä tai isänsä kommentoisi heikon suorituksen jälkeen seuraavaa:

”Ei tuon pöljän lapsen hiihtämisestä tullut tänään yhtään mitään! Se hölmö meni vain lumikasan taakse piiloon syömään lunta ennen loppusuoraa, kun sitä jännitti maaliviivan läheisyydessä kannustava ihmisjoukko. Pöljä mikä pöljä!”

Mitenkähän tällaisiin lausuntoihin suhtauduttaisiin, jos ne painettaisiin esimerkiksi lehteen?

On totta, että Danser T ei osaa lukea, eikä se kärsi omistajansa tai toimittajan käyttämistä sanavalinnoista. Ihmiset kuitenkin osaavat lukea ja tutkitusti media pystyy muokkaamaan huomattavan paljon ihmisten asenteita uutisoinnillaan. Hevosten lajityypillisen käytöksen vähättely ja hevosen syyllistäminen epäonnistuneesta suorituksesta kertoo valitettavan hyvin siitä, millä tasolla hevosten arvostus on kilpailumaailmassa.

Minulle on opetettu jo lapsesta saakka, ettei hevosta pitäisi koskaan syyttää huonosta suorituksesta. Siksi on mielestäni ihmeellistä, että hevosurheilun MM-tasolta voidaan riipiä kasaan haastattelu, jossa laitetaan epäonnistuminen hevosen syyksi. Todennäköisesti Talvikki Järvinen ei kuitenkaan tarkoittanut pöljäilykommenteillaan asiaa ihan niin.

Ainakin muiden samasta aiheesta lukemieni haastattelujen perusteella haluan uskoa, ettei hänen tarkoituksensa ollut syyttää hevosta kaikesta ja että hän loppupeleissä arvostaa hevostaan. Hevosurheilun toimittaja sai kuitenkin luotua artikkelillaan sen vaikutelman, että heikko suoritus oli pöljän hevosen syytä ja että ohjastaja oli asiasta hyvin vihainen hevoselle. Koska ohjastaja sattuu olemaan myös eläinlääkäri, voisin kuvitella negatiivisen julkisuuden olevan jopa haitaksi ammatin harjoittamisen kannalta.

Urheilija saa olla pettynyt huonoon suoritukseen ja se on inhimillistä. En missään nimessä oleta, että kilpailijan haastattelu heikosti menneen suorituksen jälkeen olisi täynnä hattaraa ja sateenkaaria. Jokainen ihminen on myös omanlaisensa ja toisilla on tapana käyttää värikästäkin kieltä ilmaisuissaan. Se on tietysti täysin sallittua, vaikka toki jokaisen hevosihmisen olisikin hyvä miettiä, millaista kuvaa haluaa hevosurheilusta ja hevosista julkisuuteen antaa. On silti viime kädessä täysin toimittajan vastuulla, mihin muotoon kommentit ja niitä ympäröivä teksti lopulta asetellaan.

Mielestäni on melko huvittavaa ja surullistakin, että jutun kirjoittanut toimittaja oli kirjoittanut Talvikin ja Danser T:n valjakkokilpailujen etenemisestä toisen artikkelin, jossa oli kysynyt Talvikki Järvisen kommentteja pöljäilykommentin aiheuttamaan somekohuun. Talvikki ei ollut lukenut somekommentteja, mutta tarkensi ettei itse pidä sanaa pöljä minään haukkumanimenä. Selvästikään kilpailijan tarkoituksena ei siis ollut puhua hevosesta mitenkään rumasti. Tällä ”luvan kysymisellä” toimittaja ilmeisesti pyrki oikeuttamaan aikaisemman artikkelinsa sisällön ja välttämään vastuunsa siitä, oliko tuollaisen artikkelin julkaiseminen eettistä tai mässäily hevosen niin sanotulla pöljällä käytöksellä asiallista.

Kirjoitin itse viime keväänä blogitekstin siitä, miksi kilpaileminen ei kiinnosta minua enää ja mitä eettisiä ongelmia siihen mielestäni liittyy. Luovuin itse kisaamisesta nimenomaan siksi, että herkkä hevoseni jännitti kilpailutilanteita ja uusia paikkoja niin paljon, eikä minulla ollut riittävästi resursseja totuttaa sitä niihin ajan kanssa. Mielestäni kilpailemisessa itsessään ei ole mitään pahaa, kunhan hevosen henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista huolehditaan. Jos sellaiseen ei ole resursseja, ei mielestäni pitäisi viedä hevosta kilpailutilanteeseen. Kuten Hevosurheilun artikkeleissakin tuli ilmi, moni hevonen on kärsinyt Valjakon MM-kisoissa jännityksestä, koska koronan takia kilpailurutiiniin on tullut katkoja.

Saksalainen maatalousministeriö teki hiljattain linjauksia hevosten käsittelyyn, koulutukseen, kasvatukseen ja kilpailuttamiseen liittyen. Niissä painotettiin mm. sitä, kuinka hevosten koulutuksessa tulisi soveltaa uusimpia tieteellisiä havaintoja, suositeltiin käyttämään positiivista vahvistetta ja välttämään rankaisuja sekä kehotettiin tarjoamaan hevosille enemmän vapautta liikkua myös kilpailuolosuhteissa. Kyseessä ei ole laki vaan ohjeistus. Suositukset ovat luettavissa kokonaisuudessaan vain saksaksi, mutta Minna Tallberg oli kääntänyt osan niistä suomeksi ja julkaissut tekstin Facebook-sivullaan.

Toivon, että Saksan esimerkin myötä Suomessakin herättäisiin miettimään näitä asioita ja alettaisiin pikkuhiljaa uskoa tieteellisiin tutkimuksiin jo aikansa eläneiden uskomusten ja ”Näin on aina tehty ja tullaan tekemäänkin” -tyyppisen mentaliteetin sijasta. Hevoset ja muut eläimet ansaitsevat sen, sillä kuten sanottu – eläimet eivät ole meitä vastaan, puno juonia tai pyri ihmisten johtajiksi. Monet eläimet ovat meistä riippuvaisia ja ansaitsevat sen, että niiden tunteet hyväksytään ja huomioidaan niissä rajoissa kuin se suinkin on nykymaailmassa mahdollista.

Kuvat: Milla Siltala