Pidin kuukauden sometaukoa. Koskaan aikaisemmin en ollut ainakaan tietoisesti ottanut itselleni näin pitkää somelomaa. Nyt päätin jäädä tauolle niin pitkäksi aikaa, että alkaisin taas kaivata mahdollisuutta ilmaista itseäni julkisesti. Kuukausi oli siihen juuri sopiva aika. Viikko sitten alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että voisin kohta palata someen. Eilen alkoi jo oikein syyhyttää sormia, kun ajattelin blogiin kirjoittamista. Siispä totesin, että tauko on tehnyt tehtävänsä ja voin taas jatkaa blogin kirjoittamista ja somen päivittämistä levänneenä ja onnellisena.

Tauon tuloksena on selkeämpi pää, levänneempi mieli, yksi uusi poni ylläpidossa, yksi uusi traktori pihassa ja ratsastuskentän pohjatyöt valmiina. Ei paha! Oli suorastaan kutkuttavan hauskaa tehdä kuukauden ajan asioita ”salaa”, ilman että kukaan tiesi niistä (ellen erikseen päättänyt ilmoittaa). Kavereihin tuli pidettyä enemmän yhteyttä henkilökohtaisesti ja puhelinta tuli käytettyä vähemmän. Innostuin jopa lukemaan kirjoja ja opiskelemaan uusia asioita. Hyvin käytetty sometauko, parempi mieli.

Tauko tuli todellakin tarpeeseen, nimittäin kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut viimeisen vajaan vuoden aikana. Tarvitsin kipeästi miettimisaikaa. Olen joutunut viime kuukausina pohtimaan huomattavan paljon hevosten hyvinvointiin vaikuttavia asioita, oppinut lukemaan hevosiani entistä paremmin ja samalla huomannut, miten negatiivisesti oma stressi ja asioiden ylianalysointi taas toisaalta vaikuttaa omaan tekemiseen ja jaksamiseen. Edelleenkin opettelen sen säätelyä, sillä herään usein öisinkin huolehtimaan hevosten asioista. Nyt alkaa olla kuitenkin jo rauhallisempi olo ja luottamus siihen, että asiat kääntyvät vielä parhain päin ihan oikeasti.

Olen huomannut, että rehellisyys kostautuu helposti somessa. Haluan kertoa asioista rehellisesti ja liikaa kaunistelematta, mutta valitettava tosiasia on, että aina rehellinen somevaikuttaja joutuu riepoteltavaksi. Kukaan ei jaksa jatkuvaa riepottelua. Jos oma elämä alkaa olla liiankin tapahtumarikasta, on varmasti parempi jättää enemmän asioita kertomatta tai vaikka pitää ihan kokonaan taukoa somesta. On olemassa niin paljon asioita, joita on ensin hyvä käsitellä ilman, että tuntemattomat pääsevät ottamaan niihin kantaa. Jatkossa aion siis pitää ihan hyvällä omallatunnolla sometauon aina silloin kuin siltä tuntuu.

Repen kuoleman jälkeen emme aluksi edes jaksaneet ajatella kolmannen hevosen hankintaa. Pohdimme kyllä, millainen kolmannen hevosen pitäisi olla mikäli sellainen joskus hankittaisiin, mutta emme ryhtyneet ajatuksista tekoihin, vaan päätimme katsella tilannetta rauhassa. Repen trailerionnettomuuden jälkeen jo pelkkä hevosen lastaaminen ja kuljettaminen tuntuivat ylitsepääsemättömältä ajatukselta. Aloimme miettiä, että voisi olla järkevämpää ottaa meille joku vuokralainen, jos vain sopiva löytyisi. Tulijoita ei kuitenkaan löytynyt, joten Sapriina ja Dino saivat jäädä kahden.

Dino vaikutti heti Repen kuoleman jälkeen siltä, että se kaipasi leikkikaveria. Laumadynamiikka muuttui syksyn aikana erilaiseksi. Sapriina alkoi ajaa Dinoa enemmän ja Dino taas yritti välillä epätoivoisesti haastaa Sapriinaa leikkiin siinä onnistumatta. Tuntui, että molemmilla hevosilla oli stressiä, joka purkautui kummallakin vähän eri tavoin. Dino yritti purkaa painimistarvettaan ihmisiin esimerkiksi ottamalla kiinni vaatteista, ohjista tai riimunnarusta. Sapriina taas hermoili tilanteissa, joissa Dinoa otettiin hoitopaikalle ja se joutui itse jäämään pihattoon.

Aloin muistella, miten hienon muutoksen Dino sai laumassa aikaan tultuaan meille toukokuussa. Jo silloin Repen ja Dinon painia katsellessani huomasin, miten tärkeää nuorille ruunille on päästä leikkimään keskenään. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän tuntui, ettei ole muita mahdollisuuksia kuin hankkia kolmas hevonen – nimenomaan ruuna, jotta Dino saisi painikaverin.

Repen kuoleman jälkeen olimme päättäneet, että jos meille tulee joskus kolmas hevonen, sen pitää sopia lasten käsiteltäväksi, olla kokonsa puolesta mahdollisimman pieni ja luonteeltaan kiltti ja mukava kaikin puolin. Näillä kriteereillä löytyi ylläpitoon 9-vuotias shettisruuna Niittykorven Ridge eli Rikke. Ostimme ponin mukaan myös kärryt ja valjaat.

Sinä päivänä kun Rikke tuli meille, Dino meni heti korvat hörössä ponin luo. Ne jahtasivat yhdessä aidalla kävelevää kissaa ja leikkivät hammaspainia. Hetken ponin kanssa leikittyään Dino katsoi minua niin lempeän ja kiitollisen näköisenä, että sydän melkein suli. Olin ollut varma siitä, että Dino tarvitsi uuden leikkikaverin. Selvästi tämä tarve oli ihan todellinen. En voisi olla tyytyväisempi siihen, millainen kaveri nyt löytyi! Dinolla on ollut aikaisemmassa kodissaan aivan saman näköinen shettis kaverina ja tämä olikin yksi syy siihen, miksi juuri Rikke herätti kiinnostukseni. Lisäksi Rikke on äärimmäisen rento, rauhallinen ja itsevarma tyyppi, joka ei pienestä hätkähdä, eli sopii laumamme jatkoksi aivan täydellisesti.

Ensin rajasimme Rikelle oman pienen tarhan, josta hevoset saivat tutustua toisiinsa aidan yli. Toisena päivänä otimme väliaidasta alalangan pois, jotta Rikke saisi itse päättää milloin se menee muiden luokse. Rikke käveli melkein heti ylälangan alta suoraan heinäpaalille, eikä kukaan sanonut mitään! Olin aivan hämmästynyt. Poni vain pokkana käveli sinne, alkoi syödä ja kaverit katsoivat, että ”Jaa, nyt se poni tuli tuohon. Olkoon sitten siinä”. Mitään draamaa ei ollut.

Arvelimme, että eniten konflikteja tulisi hevosille makuuhallissa väkirehuruokinnan aikaan. Siksi teimme Rikelle oman karsinan, johon hevoset eivät pääse portin yläreunassa olevan lankun takia. Rikke mahtuu kuitenkin lankun alta turvapaikkaansa. Poni saa sinne aina väkirehuannoksensa ja lisäksi karsinassa on oma vesiämpäri, jotta Rikke pääsee aina varmasti juomaan. Karsinaan voi tarvittaessa laittaa myös portin ja jos Rikke jää joskus yksin pihattoon esimerkiksi maastolenkkimme ajaksi, se laitetaan karsinaan odottelemaan. Tämä on toiminut oikein hyvin ja Rikke vaikuttaa jäävän rennosti yksin karsinaan.

Aluksi annostelin hevosille heinät, sillä en ollut varma miten Rikke reagoisi vapaaseen heinään. Meillä hevoset liikkuvat paljon tarhassa vapaasta heinästä huolimatta, sillä isossa metsätarhassa on aina kaikenlaista askarreltavaa. Nyt ponikin on saanut syödä pari päivää heinää vapaasti, mutta seuraamme tilannetta ja teemme muutoksia, mikäli tarve vaatii. Onneksi näyttää siltä, että Rikke ei ahmi heinää ihan huvikseen, vaan pitää usein taukoja syömisessä ja nautiskelee heinää hitaasti korsi kerrallaan.

Rikke on täysin toimiva lastenratsu ja todella mukava ajaa. Itse aion liikuttaa Rikkeä pääasiassa ajaen ja maasta käsin. Mikon lapsetkin pääsevät ajamaan ja ratsastamaan ponilla, mikä on tosi kiva juttu. Sapriina toimii isompien lasten ratsuna ihan hyvin, mutta pienemmät voivat ratsastaa sillä vain talutuksessa. Hoitaminenkin on lapsille vähän hankalaa, koska Sapriina on sen verran iso. Riken kanssa sitä ongelmaa ei ainakaan ole. Poni on ollut aiemmin kahden pienen tytön ensiponina ja jäänyt sitten lasten kasvaessa vähemmälle liikunnalle.

Maalasin tällaisen kuvan onnellisesta laumasta jo päivää ennen Riken saapumista.

Meillä jo tarhakin on sen verran iso ja maaston puolesta haastava, että tuollainen töppöjalkainen poni saa urakoida jo noissa seuratehtävissäänkin ihan kunnolla. Haluan silti tarjota Rikelle mahdollisimman paljon liikuntaa, sillä shettis tarvitsee aktiviteetteja ihan yhtä lailla kuin hevosetkin. Odotan innolla, mitä kaikkea vielä ponin kanssa pääsemme touhuamaan. Rikke on jo lyhyessä ajassa osoittanut olevansa oikea hyvän mielen toveri kaikin puolin.

Kaikkein parasta on, että Dino vaikuttaa rentoutuneen ja rauhoittuneen aivan silmissä uuden kaverin myötä. Se on selvästi rennompi ja tyytyväisempi kuin ennen ponin tuloa. Sapriinalle Riken saapuminen oli ensimmäisinä päivinä melkoinen kolaus. Vaikutti jopa vähän siltä, että se pelkäsi Rikkeä. Nyt välit ovat kuitenkin jo vähän lämmenneet ja Sapriina suhtautuu Rikkeen neutraalisti. Öisin olen aina muutaman kerran herännyt tarkistamaan valvontakamerasta hevosten puuhia ja kaikki kolme mahtuvat sulassa sovussa makuuhalliin lepäämään.

Olen oppinut Sapriinasta ja Dinosta sen verran, että Sapriina haluaa olla aina tilanteen tasalla ja ahdistuu muutoksista. Se on toisinaan hieman kontrollifriikki höösääjä, mutta jos lauman kokoonpano antaa mahdollisuuden, Sapriinasta tulee parhaimmillaan viisas ja oikeudenmukainen järjestyksenvalvoja. Dino taas on utelias Puuha-Pete, joka on aina kaikissa leikeissä mukana ja ensimmäisenä tutkimassa uusia juttuja.

Jos laumassa on vain kaksi hevosta, Sapriina valvoo järjestystä ja pitää jöötä ainoan kaverinsa kustannuksella, mikä aiheuttaa molemmille stressiä. Kun Sapriina piti jöötä, Dino juoksi karkuun. Se ei enää kovin mielellään halunnut tulla makuuhallissa ihmisten luo, sillä tiesi jo etukäteen ettei Sapriina olisi millään päästänyt. Jos Dino tuli joskus aidalle rapsutettavaksi, se kurkki koko ajan sivusilmällä, milloin Sapriina tulee naama rutussa ajamaan siitä pois.

Kun meillä oli vielä Sapriina, Repe ja Dino, Repe yritti usein ajaa Dinon pois luotani, mutta Sapriina tuli silloin väliin ja puolusti Dinoa. Nyt uuden lauman kanssa tilanne vielä hakee muotoaan, mutta näyttää siltä että kaikki kolme ovat yhdessä aika sopuisasti. Dino tosin vaikuttaa olevan mustasukkainen Rikelle minun huomiostani. Se ei millään haluaisi päästää Rikkeä luokseni. Jos otan Sapriinan hoitopaikalle, Dino odottaa koko ajan portilla varmistaen, että pääsee itse hoitopaikalle seuraavaksi. Rikkeä Dino ei päästä lähellekään porttia. Rikkeä ei tämä paljon harmita, koska eipä tuo pieni pallero portin yli ylettäisikään kuikuilemaan. Rikke menee mieluumin omaan karsinaansa ja pällistelee siellä aidan välistä maailman menoa itselleen sopivalta korkeudelta.

Sapriina oli alkuun mustasukkainen Dinon ja Riken leikeistä, mutta nyt tilanne on sen suhteen jo rauhoittunut. Dino ei nimittäin välittänyt, vaikka Sapriina yritti estää tutustumisen Riken kanssa. Se meni uudelleen ja uudelleen ponin luo ja lopulta Sapriina ei enää jaksanut puuttua asiaan. Ehkä Sapriina lopulta huomasi, ettei Dinon ja Riken leikkiminen sulje pois sitä tosiasiaa, että Dino on edelleen hänen poikaystävänsä.

Ponin hankinnan lisäksi kenttäprojektimme lähti käyntiin, eli nyt näyttää jo lupaavasti siltä että ensi vuoden aikana saamme meille ratsastuskentän. Kenttäprojektia en aio avata somessa kovin tarkasti ennen kuin kenttä on valmis. Sen verran voin nyt kertoa, että pintamateriaalit saadaan kentälle vasta kevään aikana, eli vähintään puoli vuotta täytyy vielä pärjäillä ilman kenttää. Ja varmasti kentän asettuminenkin ottaa aikansa, eli ehkä täytyy varautua siihen, että kenttä on käyttökunnossa joskus vuoden päästä.

Hankimme myös viikko sitten vahingossa traktorin, kun sellainen sattui halvalla löytymään. Nyt on helpompi käsitellä paaleja ja hoitaa muita tilan töitä. Kenttäprojektissakin etukuormaajalla varustetusta traktorista on varmasti hyötyä. Ja jos joskus haluamme vaikka kunnostaa tarhan pohjia, omalla traktorilla tekeminen tulee halvemmaksi kuin vuokrakoneen ja työntekijän palkkaaminen. Tänäkin syksynä on ollut pitkä mutakausi ja vaikka tarhassa on aina kuiviakin kohtia, käytetyimmät alueet ovat ikävän liejuiset. Jossain vaiheessa olisi mukava saada tarhaakin kunnostettua, mutta kaikki aikanaan.

Traktorin nimeksi annettiin Majuri!