Futuran kuolemasta on nyt kolme vuotta. Aika menee aivan älyttömän nopeasti. Kun Futura oli vielä täällä kanssani, ajattelin sen olevan elämäni hevonen. Ajattelin, ettei toista samanlaista suhdetta voisi enää koskaan syntyä. Minusta tuntui, että Futura opetti minulle niin paljon, ettei kukaan hevonen enää voisi pystyä samaan. Tavallaan olin ehkä oikeassa, mutta suurelta osin myös väärässä. Futuran jälkeen olen oppinut hevosilta enemmän kuin Futuran aikana yhteensä. Futura vasta opetti minulle alkeet uudenlaisesta tavasta olla hevosten kanssa, mutta suuremmat opetukset tulivat vasta sitten, kun Futura oli jo mennyt.

Futura avasi minulle kanavan vuorovaikutteiseen keskusteluun hevosten kanssa. Opin Futuralta, että hevoset kyllä kertovat paljon asioita, jos vain osaa pysähtyä kuuntelemaan. Opin, että on tärkeämpää kuunnella hevosta ja itseään kuin tuntemattomien besserwissereiden neuvoja netissä tai muuallakaan. Opin luottamaan itseeni ja hevoseeni. Myöhemmin esimerkiksi Repe, Sapriina ja Dino ovat jokainen jo lyhyessä ajassa opettaneet minulle aivan yhtä paljon, ellei enemmänkin. Niiden opetukset eivät vain koskaan olisi päässeet perille, ellei Futura olisi ensin tehnyt pohjatyötä ja avannut sisintäni hevosten opetuksille. Varmasti myös Rikke on varannut omanlaisiaan opetuksia minua ja muita ihmisiä varten, mutta niistä en vielä tarkemmin tiedä, koska olen tuntenut ponin vasta niin vähän aikaa.

Joka tapauksessa on selvää, että Futuran kuolema ei ollutkaan kaiken loppu, vaan uuden alku. Nyt saan päivittäin seurata rakkaiden hevosteni elämää lähietäisyydeltä ja oppia jatkuvasti uutta tästä kiehtovasta eläinlajista. En nimittäin olisi varmasti koskaan päätynyt Mikon kanssa yhteen ja ottanut hevosia omaan pihaan, jos Futura ei olisi kuollut. Samanlaista suhdetta kuin meillä Futuran kanssa oli tuskin enää koen yhdenkään hevosen kanssa, sillä jokainen suhde on omanlaisensa ja täysin ainutlaatuinen. Samanlainen ei siis edes tarvitse olla.

Olen lukemattomat kerrat ikävöinyt Futuraa ja harmitellut sitä, että uusien hevosten kanssa menee aina aikaa, että yhteistyön saa kunnolla toimimaan. Dino vaikutti alkuun jopa liiankin samanlaiselta kuin Futura, mutta loppujen lopuksi eroavaisuuksia on tullut huomattua vaikka miten paljon, kun olen oppinut tuntemaan Dinoa paremmin. Kestää pitkään oppia tuntemaan hevoset omina yksilöinään ja on ihan liian helppo lähteä toimimaan uuden hevosen kanssa samalla tavalla kuin on toiminut jonkin toisen hevosen kanssa. Mutta tosiasia on, että jokainen hevonen on yksilöllinen ja parhaiten hevosten kanssa sujuu, kun oppii tuntemaan kunkin hevosen ja kohtelee jokaista omana ainutlaatuisena itsenään.

Futurassa ikävöin erityisesti sitä rentoutta, jolla pystyimme toimimaan yhdessä tiiminä. Kumpikin luotti toisiinsa täysin ja yhteistyö oli saumatonta. Toivon, että voisin vielä joskus kokea samanlaisia hetkiä muidenkin hevosten kanssa. Sapriinaan luotan kyllä täysin, mutta sen kanssa yhdessä tekeminen ei silti ole vielä yhtä vaivatonta kuin Futuran kanssa. Dinon kanssa olemme vielä ihan alussa ja varmasti monenlaisia haasteita on edessä, mutta toivon että viimeistään vuosien myötä löytyisi molemminpuolinen rentous ja luottamus.

Ajattelin silloin kolme vuotta sitten Futuran kuoleman aikoihin, että minun täytyy kirjoittaa Futuran tarinasta kirja. Yritin sitä silloin aloittaakin, mutta kirjoittaminen ei tuntunut oikealta. Tarina ei ollut vielä valmis. Osa Futuran opetuksista nimittäin aukeaa hyvin hitaasti. Olen myös tajunnut, että aivan jokainen hevonen opettaa jotain. Futura opetti erityisesti luottamaan itseeni ja kuuntelemaan intuitiota sekä toimimaan hevosten kanssa enemmän kannustaen ja kysyen kuin pakottaen ja komentaen.

Sapriina on opettanut kärsivällisyyttä ja lempeyttä niin hevosta, itseäni kuin muitakin ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Olen myös oppinut Sapriinalta, että hevoset voivat ilmaista herkkyyttään hyvin erilaisilla tavoilla ja että paikalleen jämähtävä hevonen ei yleensä ole laiska ja tunnoton, vaan äärimmäisen herkkä. Repe opetti aivan valtavasti hevosen kivusta ja sen tunnistamisesta. Repe vei minut myös kohtaamaan sellaisia pelkoja, joita en ollut aikaisemmin hevoshistoriassani kokenut. Lopulta Repe kuitenkin näytti, että luottamus on vielä vaikeidenkin kokemusten jälkeen mahdollista saavuttaa takaisin, kun vain antaa asioiden edetä omalla painollaan.

Dinon kanssa on tuntunut, kuin eläisin uudelleen aikaa sekä Futuran että Repen kanssa. Dinon kanssa olen saanut purkaa jo kahta Repen kanssa aiheutunutta traumaa, eli tippumiseen ja lastaamiseen liittyviä pelkoja. Kuten olen aiemminkin maininnut, Dinossa on paljon samanlaisia piirteitä kuin Futurassa, mutta Dino on käyttäytynyt monissa tilanteissa myös hyvin saman tyyppisesti kuin Repe. Esimerkiksi Repen ja Dinon kipukäytöksessä on ollut paljon yhtäläisyyksiä. Siksi tuntui syksyllä erityisen kurjalta, kun Dino alkoi ilmaista kipua ja epämukavuutta enemmän. Heräsi tietenkin voimakkaita pelkoja, että meille käy samoin kuin Repen kanssa, sillä en ollut vielä ehtinyt kunnolla käsitellä Repen kanssa tapahtuneita onnettomuuksia.

Nykyhetkeen keskittymistä ei ole yhtään helpottanut se, että muilla ihmisillä on mennyt Repe ja Dino jatkuvasti sekaisin. Välillä en jaksa edes korjata, jos joku kysyy mitä Repelle kuuluu ja tarkoittaakin Dinoa. Minusta Repe ja Dino eivät edes ole ollenkaan saman näköisiä, mutta jopa tuttu eläinlääkäri luuli Dinoa Repeksi meillä käydessään. Piti ihan erikseen selittää, että tämä on nyt eri hevonen. Välillä itsekin sortuu siihen ajatteluun, että Dinon kanssa voi käydä joissain tilanteissa kuten Repen kanssa kävi. Mutta olemme selvinneet jo ensimmäisestä tippumisesta sekä klinikkareissusta. Dino todettiin klinikalla terveeksi ainakin niiltä osin kuin sitä tutkittiin ja nyt sen vointi on ollut jo muutaman viikon oikein hyvä. Kipukäytöstä ei ole enää esiintynyt ja ratsastuksessakin on tullut edistystä harppauksin, joten toistaiseksi suljen huolet taka-alalle ja keskityn nauttimaan siitä mikä on hyvin.

Dino on opettanut ja tulee varmasti vielä opettamaan ihan valtavasti läsnäolosta. Kun taustalla on yksi epäonnisesti päättynyt nuoren hevosen koulutus, lähtee helposti miettimään, että kaikki voi mennä taas samalla tavalla pieleen kuin viimeksikin. Moni asia Dinossa muistuttaa Repestä ja vie ajatuksiani salakavalasti pois tästä hetkestä. Siksi olen päättänyt toistaiseksi keskittyä erityisesti läsnäolon harjoitteluun. Dino reagoi heti siihen, jos en ole läsnä. Se jännittyy itsekin, jos huomaa minun miettivän, että kohta varmaan tapahtuu jotain ikävää. Siksi yritän opetella elämään hetkessä ja lopettamaan tulevien asioiden murehtimisen. Aion tehdä vapaa-ajallani enemmän asioita, jotka tuntuvat minusta rentouttavilta ja helpottavat läsnäoloa. Aion myös vähentää henkisesti kuormittavien asioiden tekemistä, elleivät ne ole pakollisia.

Nyt alkuvuodesta olen innostunut maalaamisesta ja siksi blogin päivittäminenkin on jäänyt vähemmälle. Maalaaminen on minusta todella rentouttavaa. Kirjoittaminen on kyllä kieltämättä toinen asia, joka auttaa purkamaan ja jäsentämään ajatuksia, mutta jotenkin mielessä on ollut niin paljon kaikkea, etten ole osannut pukea asioita sanoiksi. Ehkä vielä joskus kirjoitan sen kirjan tai keksin jonkin muun tavan näiden ajatusten ja kokemusten jakamiseen. Nyt en edes enää voi perustella kirjan kirjoittamatta jättämistä vuorovaikutuksen puuttumisella, kun olen poistanut kommentointiominaisuuden täältä blogistakin. En kuitenkaan aio ottaa kirjan kirjoittamisesta tai blogistakaan mitään paineita. Kirjoitan jos siltä tuntuu ja jos ei tunnu, pidän taukoa ja vaikka maalaan ja rapsuttelen hevosia.

On aika pysäyttävää ajatella, että jos Futura ei olisi kuollut, en olisi tässä elämäntilanteessa. En todennäköisesti asuisi vanhassa leirikeskuksessa keskellä metsää Mikon kanssa, eikä minulla olisi pihattoa tai hevosia omassa pihassa. Sen sijaan, että olisin nämä vuodet valtavasti surrut ja ikävöinyt, olen tuntenut kiitollisuutta Futuraa kohtaan. Vaikka Futura ei ole enää fyysisesti täällä, voin yhä tuntea sen läsnäolon. Uskon, että Futura auttaa ja suojelee minua aina kun sitä tarvitsen.