Kävin toissapäivänä Suvi Suur-Inkeroisen tunnilla Dinon kanssa. Edellisestä ratsastustunnistani oli kolme vuotta aikaa, enkä ollut kaivannut tunteja yhtään. Tämä johtuu siitä, että on ollut vaikea löytää sellaista opettajaa, joka olisi osannut antaa minulle ja hevoselleni sopivia tehtäviä. Nyt on kuitenkin pakko hehkuttaa, että jos olisin tiennyt miten hyvä opettaja Suvi on, olisin mennyt tunnille jo paljon aikaisemmin. Olen tuntenut Suvin jo monta vuotta, mutta en jostain syystä ollut tajunnut aikaisemmin pyytää häntä meitä opettamaan. No nyt tämä virhe on korjattu ja varmasti otan Suvilta tunteja jatkossakin.

Sain Suvin tunnilla sellaisen ahaa-elämyksen hengitystekniikan vaikutuksesta ratsastukseen, etten olisi koskaan voinut kuvitella oppivani niin paljon yhdellä tunnilla! Mitään erikoista tehtävää meillä ei tunnin aikana ollut. Menimme käyntiä, hengitin Suvin neuvomalla tavalla ja yritin saada painon jakautumaan yhtä hyvin molemmille istuinluille. Sama tehtiin molempiin suuntiin. Sitten otettiin muutama ravisiirtyminen, joissa kiinnitin myös huomiota hengitykseeni.

Huomasin jo tunnin aikana, että pelkästä hengitystekniikan muuttamisesta oli iso apu ratsastuksessa. Idea piili siinä, että kun hengitin tietyllä tavalla, keskivartalon lihakset aktivoituivat, jolloin minun oli huomattavasti helpompi istua tiiviisti ja vaikuttaa hevoseen pienemmillä avuilla. Ihan mahtavaa, nimittäin Dinon isossa ravissa istuminen ei ole mitenkään helppoa ja keskivartalon lihaksien löytäminen auttoi siinä ratkaisevasti.

Isoin läpimurto tapahtui tänään, kun sain videota ratsastuksestani ja pääsin ihan kunnolla soveltamaan Suvin tunnilla oppimaani hengitystekniikkaa käytännössä. Lisähaasteensa aiheutti äärimmäisen älykäs ja itsetietoinen hevoseni, jonka elämä on nyt viime aikoina pikkuisen järkkynyt, kun olen vähentänyt selästä palkkaamista. Dinon päähän on iskostunut hyvin tiiviisti, että kun ravaa nätisti puoli kierrosta, saa pysähtyä ja sitten tarjoillaan karkkia. Tätä toimintamallia olen yrittänyt purkaa jo jonkin aikaa, mutta vasta tänään sain sen ihan oikeasti purettua. Siihenkin auttoi keskivartalon lihasten aktivointi hengittämällä.

Dino yritti aina ravipätkän jälkeen pysähtyä karkkipisteeksi luulemassaan kohdassa etenkin jos erehdyin sanallisesti kehumaan juuri ratkaisevalla hetkellä. Sitten Dino jumitti paikalleen ja katsoi minua sellaisella ilmeellä, että ”Nyt sitä karkkia tänne. Tässä kohtaa kuuluu saada palkka!” Pyysin kuitenkin (sen minkä naurultani pystyin) jämäkästi eteen ja jonkin pienen ja melko koomisen hypähdyksenkin harmistunut Saurus esitti, kun niin sanotulta karkkipisteeltä ei enää herunut namusia.

Kun tajusin alkaa ennakoimaan näitä pysähdyksiä hengitykselläni, sain keskivartalon tuen hallintaani ja pystyin pyytämään Dinoa eteen pienemmillä avuilla. Lopulta onnistuimme ravaamaan vasempaan kierrokseen jopa kokonaisia ympyröitä! Huomasin, että Dino kykenee jo fyysisesti ja tasapainonsa puolesta oikein hyvin ravaamaan ympyrällä, joten voin aivan hyvin vaatia sitä siltä ainakin vasempaan kierrokseen. Oikea kierros on minulle ja Dinolle kummallekin hankalampi ja siihen ei vielä saatu ympyröitä sujumaan ravissa, mutta ravipätkät olivat kuitenkin huomattavasti aikaisempaa hallitumpia. Ei varmasti mene enää kauaa, että oikeaankin kierrokseen päästään työskentelemään ympyröillä ravissakin. Käynti alkaa sujua jo molempiin suuntiin melkein yhtä kivasti. Tässä video tämän päivän ratsastuksesta.

Positiivista vahvistetta käyttäessä tulee lähes aina kriteeriä nostaessa eteen juuri tällainen tilanne, että hevonen vähän turhautuu ja protestoi, kun palkka ei tulekaan sillä suorituksella, josta hevonen on sen tottunut saamaan. Dinon kanssa oli kuitenkin aika helppo päästä tämän asian yli ratsastaessa. Se on muutenkin mielestäni huomattavasti mukavampi ja helpompi ratsastaessa kuin maastakäsittelyssä. Todennäköisesti siksi, että maasta käsin turhautuessaan Dinon on helpompi purkaa turhautumisensa tai jännityksensä minuun, kun olen siinä ihan vieressä.

Jos Dino turhautuu maastakäsittelyssä, se alkaa herkästi napsimaan ohjia tai liinaa, eikä meinaa päästää irti mikäli sattuu saamaan ne suuhunsa. Siinä tulee herkästi konfliktitilanne, sillä Dino provosoituu komentamisesta ja saattaa ottaa jotain loikkia tai joskus jopa hypätä pystyyn, jos oikein pahasti menee kuppi nurin. Se on niin herkkä, ettei tällaisen toiminnan laukaisemiseen välttämättä tarvita muuta kuin se, että itse turhaudun. Kaiken lisäksi Dino lukee tunnetilojani kuin avointa kirjaa.

Jokainen voi varmasti kuvitella, ettei ohjat suussa poukkoileva hevonen ole mukava asia, sillä jos ohjat ovat hevosen suussa, ei itsekään pääse väistämään kauemmas ilman, että päästäisi hevosesta irti. Jos taas ohjien sijasta kyseessä on liina ja päästän Dinon itsestäni kauemmas, se vetää yleensä vähän pidemmän kevätjuhlaliikeshown sen päässä. Sellaista toimintaa en myöskään halua yhtään vahvistaa liinan päässä. Eri asia, jos riekkuminen jää pariin loikkaan ja tilanne laukeaa siihen, mutta Dino riehuisi liinassa vaikka koko päivän, jos saisi mahdollisuuden.

Näitä ohjien napsimisia ja loikkimisia tapahtuu lähinnä silloin kun olen Dinon kanssa kahdestaan maasta käsin liikenteessä. Ensimmäisiä kertoja sitä tapahtui Repen kuoleman jälkeen, joten yhdistän sen aika pitkälti painikaverin puuttumiseen. Nyt Riken tultua meille tilanne onkin jo mennyt selvästi parempaan suuntaan, joten todennäköisesti painikaverista tosiaan oli syksyllä puutetta.

Muutaman kerran jouduin akuuteimmassa vaiheessa syksyllä laittamaan Tabascoa ohjiin tai liinaan ja sekin osoittautui toimivaksi keinoksi. Ei muuten mennyt Tabascon hajuinen liina lähellekään raptorin kitaa. Nykyään Dino saattaa vähän kokeilla ohjaa nypeltämällä lähtisinkö mukaan painiin, mutta kun sanon sille rauhallisesti ”Mä en lähde sun kanssa nyt mihinkään vetokilpailuun”, se yleensä unohtaa aikeensa ja päästää irti ohjasta.

Koska meillä ei ole aidattua kenttää, toistaiseksi maastakäsittelen Dinoa varmuuden vuoksi lähinnä Sapriinan ollessa mukana, jolloin se käyttäytyy aina rauhallisemmin. Joskus teen pari harjoitusta ratsastuksen päätteeksi. Saatan myös tulla alas selästä taluttelemaan hetkeksi kesken maastolenkin, jolloin Dino on aina käyttäytynyt tosi hyvin, kun on saanut jo ratsain purkaa energiaansa. Kaikki jumpat ja venyttelyt olemme tehneet nyt talvella hoitopaikalla, missä on oikein hyvä treenata kaikkea sitä mitä voi tehdä paikallaan. Varmasti kentästä olisi maastakäsittelyssä iso apu, kun voisi antaa hevosten juosta ja riekkua myös irtona. Se tekisi niille tosi hyvää! Toivotaan, että saamme kunnon kentän käyttöön vielä tämän vuoden aikana.

Olen ottanut Dinon kanssa erityisen selkeät rajat käyttöön oman tilani suhteen enkä salli sen yhtään esimerkiksi näpeltää vaatteitani, mitä taas annan esimerkiksi Sapriinan joskus tehdä. Sapriinan mielestä on ihan parasta esimerkiksi availla takin hihojen tarroja, eikä se koskaan pure ihmistä tai edes yleensä rapsuta hampaillaan. Dino ei tunnu kuitenkaan oikein ymmärtävän, millaisella voimakkuudella ihmiseen voi hampaitaan käyttää. Dinon kanssa en siis voi myöskään harrastaa vastavuoroista rapsutusta, sillä se käyttää hampaitaan liian kovaa. Ei missään nimessä tahallaan, vaan se ei yksinkertaisesti ymmärrä aina voimiaan. Dinon kanssa toimii parhaiten korostetun rauhallinen, mutta jämäkkä asenne, eikä oman tilan suhteen voi juurikaan tehdä kompromisseja.

Olen kyllä aivan älyttömän tyytyväinen siihen, miten hienosti Dino toimii ratsastaessa ja kuinka nopeasti se on oppinut liikkumaan ratsastajan kanssa melko hyvässä tasapainossa ja kauniisti itseään käyttäen. Vaikka voimattomuuden takia sen kaula vielä hetkittäin painuu vähän rullalle, selvästi ryhtiä tulee koko ajan ja takaosan moottori toimii kerta kerralta paremmin.

Vaikka kaikki asiat eivät todellakaan ole Dinon kanssa helppoja ja mutkattomia, se on kuitenkin todella älykäs ja oppivainen. Pakko sanoa, etten ole välttämättä koskaan elämäni aikana ratsastanut hevosella, jonka kanssa ratsastus olisi tuntunut näin upealta tässä vaiheessa koulutusta. Dinolla on hyvin vahvat omat näkemykset ja mielipiteet asioista, mutta sen työmoraali ja halu onnistua ovat jotain aivan uskomatonta. Jos kehun Dinoa jostain asiasta ratsastuksen aikana vuolaasti, se antaa seuraavalla ratsastuskerralla itsestään 110% ja tekee sen saman asian monin verroin paremmin. Uskon, että tässä on hevonen, joka tekee ihan mitä tahansa oman ihmisensä vuoksi, kunhan sitä kohdellaan arvolleen sopivalla tavalla.